MTDD:Tajeliath

Kohteesta ExcaliburWiki
Versio hetkellä 27. elokuuta 2010 kello 17.56 – tehnyt Amoeba (keskustelu | muokkaukset) (Ak: Uusi sivu: = Tausta = Äiti, Amharia, oli torppari, joka oli onnistunut neljästä tyttärestä viimeisenä perimään pienen tilan. Hän tapasi jo nuorena kylän läpi silloin tällöin kulkeva…)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Tausta

Äiti, Amharia, oli torppari, joka oli onnistunut neljästä tyttärestä viimeisenä perimään pienen tilan. Hän tapasi jo nuorena kylän läpi silloin tällöin kulkevan haltiasamooja Lionelin, ihastui tähän kovasti ja sai myöhemmin lapsen. Tajeliath ei muista kovinkaan paljoa elämästään ihmiskylässä, sillä hänen ollessaan kuusivuotias äiti sairastui pahasti eikä itsepäisyyttään mennyt ajoissa pyytämään parantajalta apua. Täti otti lapsen luoksensa siihen asti kunnes isä taas tuli kylään, ja muutti sitten isän kanssa haltioiden luokse.
Haltiakylässä osa lapsista oli välillä mukasia, mutta useammin Tajeliathin kustannuksella vitsailtiin, vaikkakaan suoraa kiusaamista ei kovin paljon tapahtunut. Koska kylän pappi halusi näyttää esimerkkiä, päästi hän nuoren pojan lukemaan tekstejä, vaikkei hänestä muuten niin välittänytkään. Onneksi apupappi Hamialen tykästyi poikaan, ja rupesi tälle eräänlaiseksi ottoäidiksi. Nuoruus sujuikin enimmäkseen uskonnollisia tekstejä lukien ja silloin tällöin niitä isän kanssa ihmisiltä hakien. Pääpappia eivät ihmisten uskonnot niin kiinnostaneet, mutta Hamialenin kanssa tuli monta iltaa asioista väiteltyä ja pohdiskeltua.
Kun lapsuuden leikkitoverit olivat vasta juuri siirtymässä nuoruuteen, totesi Tajeliath että ehkä hänen pitäisi koittaa elämistä taas ihmisten kanssa. Hän pakkasi pienen määrän tavaraa, ja päätti lähteä pitemmälle kiertomatkalle, katsomaan mitä voisi löytää ihmispuolen juuristaan. Tädit olivat jo kaikki ehtineet kuolla vanhuuteen, mutta kylien papeilta Tajeliath oppi paljon lisää, ja päätti omistaa elämänsä Hilamalle, kulkien isänsä tavoin mutta kylästä toiseen, hoitaen ongelmia sen mukaan kuin pystyy.
Muutama viikko sitten Tajeliath sai kuulla, että örkkiklaani on uhkaamassa maaseutua __TODO__n ympärillä, ja päätti lähteä selvittämään mitä apua voi Paroni __TODO__lta saada kylein pelastamiseen.


Tajeliath Rauhallinen

Puolihaltiapappi, Hilaman palvoja.

Cleric 4
HD: d8
HP: 29
BAB: +3
speed: 30ft
AC: 1x (+x armor, +1 dex)
saves: fort: +4 ref: +2 will: +9
CMB: x
CMD: x

Str 9 
Dex 13 
Con 10 (9)
Int 11 
Wis 20 (18)
Cha 16 

Feats:
Selective channeling, Toughness

Skill points:
Knowledge (Religion): 4
Healing: 1
Diplomacy: 1
Sense Motive: 1
Spellcraft: 1

Spells memorized:
0. todo
1. todo
2. todo
Domains:
Good, Healing

Spell points: todo

Items:
2000 Handy Haversack
1000 Pearl of Power
1250 +1 Chain Shirt(?)
----
4250

Hilama, Kylien jumala

Domains:
Community, Good, Healing, Protection, ...