Lumikoira:Nokinäätä

Kohteesta ExcaliburWiki
Versio hetkellä 26. kesäkuuta 2016 kello 18.57 – tehnyt Deva (keskustelu | muokkaukset) (Ak: Uusi sivu: Tämä sivu sisältää roolipelihahmon. Pelaaja: Deva/Mika. Kampanja: Lumikoira == Anttoni "Toni" Oripelto, alias Nokinäätä == === Hahmon taustat ja historiaa === ==== ...)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Tämä sivu sisältää roolipelihahmon. Pelaaja: Deva/Mika. Kampanja: Lumikoira

Anttoni "Toni" Oripelto, alias Nokinäätä

Hahmon taustat ja historiaa

Perhe ja Oripeltojen suku

Anttoni syntyi Kassburgin kaupungin Oripeltojen kauppiassukuun perheensä nuorimpana ja hänen etunimensä muuttui kaikkien (paitsi äidin) suussa nopeasti Toniksi tai pikku-Toniksi. Tonilla on kaksi isoveljeä: Tonia kuusi vuotta vanhempi Aleksanteri (eli Aleksi) ja kolme vuotta vanhempi Artturi (eli Arttu). Tonin äiti halusi lapsilleen hienot nimet (sekä uskoi A-alkuisten nimien suojelevan näitä elämän myrskyisellä tiellä), mutta lyhyemmät nimet jäivät käyttöön jo nuorina. Tonin äiti kuoli Tonin ollessa noin viisi vuotias ja isä joutui oman yrityksensä lisäksi hoitamaan yksin koko perhettä.

Muutama sukupolvi aiemmin Oripeltojen suku myi ainoastaan oman tilansa omenoita, mutta Tonin isoisä Henrik kyllästyi maksamaan ulkopuolisille omenoiden kuljettamisesta ja päätti alkaa kasvattamaan myös hevosia. Kymmenien vuosien kuluttua hevosia oli tarpeeksi myytäväksi ja Oripellot alkoivat kuljettamaan omien omenoiden lisäksi muidenkin yrityksien ja yksityisten henkilöiden tavaroita omilla vaunuillaan. Toimintojen laajentuessa ja isoisä Henrikin vanhentuessa, tämä jakoi Oripeltojen yrityksen kolmelle lapselleen: vanhin poika, eli Tonin isä, Einari (jota kutsuttiin yleisesti Einoksi) sai hoitaakseen kaupankäynnin ja tavaroiden kuljetukset, nuoremman pojan Anselmin vastuulle tulivat vanha omenatila ja sen uusi omenaviinitislaamo, kun taas tytär Liisa alkoi kasvattamaan Kassburgin ulkopuolella omalla tilallaan hevosia.

Lapsuus Kassburgissa juoksupoikana

Toni eli melko normaalia lapsuutta Kassburgissa. Päivät menivät pitkälti koulussa, isän yrityksessä auttaen hanttihommissa ja välistä sai nähdä kavereitakin. Tonin elämän ensimmäinen käännekohta tuli, kun sairastunut vanha mies pyysi tätä viemään yhdestä kuparista kirjeen siskolleen kaupungin laidalle. Toni oli veljiensä tapaan perinyt isältään rahan tekemisen taidon ja halun, joten kirjeiden ja muiden pienten tavaroiden kuljettaminen taskurahaksi kävi nopeasti ahkeralle nuorelle miehelle rahan lähteeksi.

Asiat muuttuivat, kun eräs yläluokan edustaja halusi toimittaa rakastajalleen kirjeen, mutta kukaan muu ei saanut nähdä Tonia tai kirjettä. Tonille hiljaa, vaivihkaa ja nopeasti liikkuminen ei tuottanut vaikeuksia ja pian Tonilla oli useita vakioasiakkaita yläluokasta, jotka halusivat toimittaa rakkaus- ja muita kirjeitä salamyhkäisesti. Kasvaneet tulot ja adrenaliiryöpyt kiinnijäämisen pelosta saivat Tonin kasvattamaan taitojaan ja aina vain vähemmän viettämään aikaa kotona isän ja veljien kanssa yritystä pyörittämässä.

Kaikella hyvällä on aina loppunsa. Tonin ura “rakkauden lähettiläänä” sai loppunsa, kun eräs aatelinen sai vaimonsa kiinni itseteosta. Aatelisnainen sai kuitenkin käännytettyä syyn syrjähypystään täysin Tonin syyksi, koska tämä oli "mahdollistanut tällaisen palvelun”. Tonille järjestettiin ansa ja hän jäi kiinni, jonka jälkeen sana levisi nopeasti ja myös muut Tonin asiakkaat käänsivät tälle selkänsä. Aatelinen vaati Tonin isää rankaisemaan poikaansa, koska hän oli selkeästi kasvattanut poikansa huonosti ja edistämään aviorikoksia. Tonin isä ei ymmärtänyt miksi hänen poikaansa piti rangaista muiden teoista, mutta ei myöskään halunnut vaarantaa yrityksensä kaupankäyntiä asettumalla paikallisia aatelisia vastaan. Toni joutui isänsä painostamana kokonaiseksi päiväksi häpeäpaaluun. Mätien vihanneksien ja kalojen sateessa hän lupasi itselleen, että ei tulisi enää tässä kaupungissa aatelisia pokkuroimaan. Tonin isä tahtoi kasvattaa lapsensa henkisesti vahvoiksi ja tästä syystä ei antanut myötätuntoa Tonille tapahtuneesta, vaikka niin olisi ehkä sisällään halunut. Tästä loukkaantuneena Toni pakkasi yöllä tavaransa ja lähti hyvästejä sanomatta pois kaupungista ennen auringonnousua.

Nuoruus Kalaunissa jengiläisenä

Toni saapui lopulta Kuikon pääkaupunkiin Kalauniin. Täällä tämä ystävystyi melko nopeasti Haisuhilleriksi, tai lyhyesti vain Haisuksi, kutsutun pojan kanssa, joka esitteli Tonin vuorostaan nuorisojengiin nimeltä Näädät. Näädät koostuivat suurimmaksi osaksi paikallisista anarkisista teini-ikäisistä nuorista, jotka olivat kyllästyneet arkeensa, vanhempiinsa ja auktoriteettien käskyihin. Tonin liittyessä Näätiin, he tekivät lähinnä pieniä varkauksia ja muita rikoksia, ja näiden tulojen turvin vain joivat alkoholia, lauloivat, nauroivat ja vain hengasivat keskenään.

Näädissä ei ketään kutsuttu tämän oikealla nimellä ja kaikilla jengiläisillä oli jokin näätäeläimen nimi. Toni sai kiiltävän ja lähes mustan tukkansa mukaan nimeksi Nokinäätä. Toni alkoi oppimaan varkaan elämää tekemällä varkauksia ja murtoja, sekä kehittämään kotona oppimiaan taitoja myymällä anastettuja tavaroita eteenpäin ja alkoi myös muodostaa huomaamattaan itselleen verkostoa alamaailmaan. Näädissä Toni vietti monta vuotta elämästään. Joskus Näädät elivät todella korkeasti, kuin olisivat omistaneet koko kaupungin, välistä elettiin palellen ja nälässä, myös aina joskus kaupunginvartiosto sai jonkun kiinni ja eivät he olleet kaukana kuolemastakaan. Silti Näädissä Toni vietti elämänsä parhaat ajat.

Näätiä johti aatelistyttö nimeltään Minkki. Minkki oli luonut myös jengin koodin: ketään ei saisi tappaa, keneltäkään ei saisi ryöstää mitään elintärkeää (jota ilman tämä ei voisi elää tai asian menetys suoraan uhkaisi tappaa tämän), toista jengiläistä ei jätettäisi auttamatta ja muiden Näätien ilmiantaminen olisi kiellettyä. Melko pian Minkin ja Nokinäädän/Tonin välille kehittyi säpinää, joka ei sinänsä ollut harvinaista muidenkin Näätien välillä. Tästä ei kuitenkaan pitänyt jengin suurin jäsen Mäyrä, joka oli itsekin ihastunut korviaan myöten Minkkiin. Mäyrä oli kuitenkin täysin Minkin pauloissa, eikä tämä tahtonut tehdä mitään vasten Minkin käskyjä, jolloin hänen oli vain “tyydyttävä osaansa”. Minkin johdolla, ja Tonin toimiessa oikeana kätenä, Näädät alkoivat kehittymään loppua kohden (tai ihan vain aikuistuessaan) todellisiksi ammattilaisiksi. He toimivat todella hyvin yhteen ja onnistuivat tekemään entistä suurempia keikkoja myös Kalaunin ulkopuolella, sekä tietenkin saivat suurempia saaliita.

Lopulta Näädilläkään ei ollut onnellista loppua. Minkki ja Toni riitelivät, Toni lähti suuttuneena pois kaupungista, sillä välin Näätien tukikohdassa syttyi tulipalo, jonka seurauksena Tonin paras ystävä Haisu kuoli. Minkki alkoi suremaan ja meni vuosien jälkeen takaisin kotiinsa, jonka seurauksena tämän vanhemmat ensin lähettivät tyttärensä pois maasta (ettei päätyisi takaisin kadulle ryöstelemään) ja myöhemmin pakkonaittivat tämän eteenpäin. Toni ja muut Näädät yrittävät etsiä Minkkiä, mutta eivät tätä löytäneet tätä. Lisäksi Toni ja Mäyrä molemmat syyttivät toisiaan tulipalosta, jonka seurauksena Haisu kuoli ja Minkki kadotettiin. Mäyrä epäili Tonin tahtovat kostaa riidan Minkin kanssa, kun taas Toni epäili Mäyrän tahtoneen tappaa kaikki muutkin. Näädät olivat ilman johtajaa, mutta Toni ei tahtonut johtajaksi vaan löytää Minkin, jolloin Mäyrä otti Minkin paikan. Näädät muuttuivat nuorisorikollisista ja taitavista varkaista säälimättömiksi murhaajiksi, jolloin suurin osa muistakin vanhoista Näädistä päätti lähteä jatkamaan elämäänsä Näätien ulkopuolelle.

(Vähän enemmän tietoja Näädistä löytyy erään Näädän kuulusteluraportista.)

Aikuisuus Kuikossa ammattivarkaana

Mielipiteet muista hahmoista

Thamior

Sirval Hiekkakärry

Sir Ahma

Oskar Lumiparta

Nokinäädän kontaktit

Sukulaiset

Näädät

Harnigin aateliset