LOMDD:Kiral Keröyr

Kohteesta ExcaliburWiki
Versio hetkellä 30. tammikuuta 2008 kello 17.59 – tehnyt Emie (keskustelu | muokkaukset) (→‎Historia Vuorenvarjossa)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Tällä sivulla selitellään Kiralin ja Gerðurin yhteisiä juttuja.

Historia Vuorenvarjossa

Kiral saapui Vuorenvarjoon ja päätyi ongelmiin. Tavernassa puoliyön jälkeen kolmen ihmisen joukkio alkoi haastaa riitaa, nappasi Kiralilta huivin päästä ja siitäkös riemu ratkesi. Kummajainen vietiin ulos piestäväksi. Tavernan väen reaktiot vaihtelivat välinpitämättömästä tyytyväiseen.

Gerður oli tarkkaillut tapahtumia kauempaa kadun pimeydestä. Kun maahan kaatunutta yhä potkittiin, hän ilmestyi paikalle ja uhkasi nulikoita aseellaan. Poppoo häipyi kiroillen paikalta.

Gerður kantoi Kiralin parantajalle, joka paikkasi pojan mutta ei suostunut säilyttämään tätä. Gerður kantoi tajuttoman kotiinsa.

Kiral heräsi ahtaassa ja pienessä huoneessa, joka oli täynnä työkaluja ja sekalaisia, enimmäkseen rautaisia esineitä. Avoimen oven raosta kantautui hiljaista kilkatusta. Hetken paikattuja vammojaan ja huonetta tarkasteltuaan Kiral uskaltautui vaivalloisesti liikkeelle.
Kiral kohtasi yrmeän, tympeän ja töykeän kääpiön, joka selkeästi halusi hänestä eroon. Nuorukaisen kehnosta kunnosta johtuen tämä kuitenkin yöpyi vielä kääpiön varastossa. Illankoitteessa Kiral lähti muutaman neuvon saattelemana kaupungille etsimään työtä ja majapaikkaa.
Töitä löytyi paikallisesta majatalosta baarityttönä. Kiral palasi Gerðurin luokse mukanaan korillinen ruokaa. Kääpiö majoitti pojan, ja vastavuoroisesti tämä siivoili ja hoiti ruuan hankinnan sekä laiton.

Kääpiö piti töykeän ja epäkohteliaan linjansa. Kiralin ponnistelujen ansiosta suhde kuitenkin hieman kehittyi. Kiral sai ilokseen kääpiöstä myös irti vanhoja kääpiötaruja, kun varovaisten uteluiden seurauksena Gerður alkoi valittaa siitä, miten ihmiset kertovat kääpiöiltä ryöstämänsä tarinat aivan väärin..

Kirjoihinsa Gerður Kiralia ei päästänyt koskemaan, varovaisista kyselyistä huolimatta. Kiralin omaksuttua riittävästi kääpiökieltä Gerður aloitti sen opettamisen.

Sisäpihalla jolle Gerðurin kellari aukesi alkoi asustaa eläimiä: siili, kettu, muutama lintunen. Gerður nähdessään kivitti niitä, ja koetti myös myrkyttää lintuja.

Erään siivoamisen yhteydessä Kiral löysi kääpiöltä kääpiöshakkilaudan. Gerður opetti säännöt ja pieksi keijukaisen muutaman kerran armottomasti. Shakissa Gerður osoitti ensimmäisen kerran oveluutta.

Shakkilaudan nappuloiden kanssa samassa lootassa oli myös vanhan oloinen tuliluikku. Tätä ei tarvittu pelissä.

Gerður ja Kiral päättivät lähteä maailmalle, oppiakseen magiasta jne. Gerður kuitenkin lipsautti tämän "välittäjälleen", joka uutisen kuultuaan kalpeni. Gerður ei suostunut jäämään, aneluista huolimatta, ja koska ihminen oli jo liian riippuvainen kääpiösepästä, liero palasi illansuussa viitisen muun kanssa aseistautuneina. Gerður oli kuitenkin valmistautunut..

Gerður tempaisi salaluukun takaa renkaasta, ja kellarin sisäänkäynnin paikkeilla jotain tussahti. Ihmisporukka alkoi yskiä äänekkäästi. Gerður tempaisi toisesta renkaasta, ja talon takaosasta kuului räjähdys. Gerður johdatti kummastuneen Kiralin ulos talosta, ja yhdessä he juoksivat yöhön.

Matka pohjoiseen

  • tavattiin mahdollisesti parantaja-nainen, jonka Kiral jo tunsi

Pohjoisessa



LOMDD