KoExalted:Tapahtumat

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Kohtaamisia Idässä

Tapaaminen Viherniityllä

Sirkus Solariksen iltaan valmistautuminen keskeytyy kun Indium, kultaista valoa loistaen, pelmahtaa metsästä keskellä vankkureita. Hänen perässään metsästä kävelee hetken päästä mystinen mies, harmaanvihreä viitta harteillaan. Indium syöksyy Tiemmerin vankkurin ikkunasta sisälle samalla kun Samuel rupeaa pyytämään metsästäjää olemaan käymästä kenenkään kimppuun. Metsästäjä vastaa pyytämällä muita olemaan puuttumatta hänen jahtiinsa ja hypähtää Tiemmerin vankkurien katolle, mutta ottaa Samuelin haasteesta hupun päästään näyttäen pitkät keijukorvansa. Sisällä vankkureissa Tiemmer tunkee Indiumin sängyn alaiseen laatikkoon ja lukitsee sen. Mesästäjän seuralaiset, tŝoijat (puu-apina-hämähäkki-elementaaleja), ilmaantuvat aukeaa reunustavien puiden oksille samaan aikaa kun Jolene ja Aurora saapuvat paikalle kylältä mainostamassa. Aurora käy äkkiä vankkureissa ja tarjoaa laatikossa olijalle työpaikkaa, mutta ennen kuin hän ehtii sopia asiasta ulkona yhä väittelevän Samuelin kanssa, keijumetsästäjä uhkaa kaikkia olemaan puuttumasta asiaan ja syöksyy hänkin ikkunasta sisään vankkureihin; Tiemmer ja Aurora seuraavat perässä ovesta. Keiju ei enää jaksa puhua, vaan lyö yhden nuolensa laatikkoon, ja Aurora vetää esiin jättivasaransa käyden keijun kimppuun. Laatikko herää eloon ja sylkäisee Indiumin ulos Auroran vasaran rikkoessa Tiemmerin vaunun herkkiä alkemialaitteistoja keijun päälle. Keiju yrittää käydä Indiumiin käsiksi mutta Indium väistää sopivasti jolloin keiju päätyy ulos ikkunasta, saadakseen vain heti perään Jolenen kyynärpäästä otsaansa. Tŝoijat hyppäävät puolustamaan keijua samalla kun Tiemmer peittää vankkurin sisätilat paksuun savuun, Samuelin häiritessä keijua illuusioilla ja Auroran syöksyessä ulos jatkamaan keijun kurmoottamista. Kun Joleneakin ympäröi kultainen valo, tajuaa keiju vastassaan olevan kaksi Aurinkoista lisää ja se pakenee seuralaistensa kanssa.
Lyhyen esittelykierroksen jälkeen Samuel toivottaa Indiumin tervetulleeksi sirkukseen, ja Indium kertoo lyhyesti enonsa luota pakenemisen syitä. Aurora yrittää autella alkuun ja esitellä sirkusta, mutta Indiumin hienommat tavat aiheuttavat hiukan kitkaa; samoin Tiemmerin esiintymisasu aiheuttaa hienostoneidolle hiukan tirskahtelua. Loppuillan Indium tutustuu Sirkus Solarikseen kun sirkusväki pitää esitystä Viherniityn maalaiskylälle. Seuraavan viikon matkan aikana Indium tutustuu paremmin muihin, varmistaa Samuelilta luvan pysyä sirkuksen matkassa ja selvittelee Auroran ja muiden pitempään sirkuksessa mukana olleiden kanssa itselleen sopivaa roolia. Indiumista päätetään lopuksi tehdä akrobaatti.

Vähemmän hiljainen päivä Krohkinissa

Sirkus saapuu hedelmäiselle Krohkinin tasangolle ja pystyttää leirinsä sen lavean pääkaupungin reunalle. Ensimmäinen päivän aikana mainostetaan tulevia iltoja innostuneelle kaupunginväelle ja tutustutaan kaupunkiin. Paikka vaikuttaa ylikasvaneelta maalaiskylältä ja ihmiset mukavilta mutta myös naiiveilta. Paljastuu, että väki on hyvin nopeakasvuista – parikymmppiseltä näyttävä henkilö voi olla 16-vuotias henkisesti ja vain 11 vuotta vanha; lisäksi kaksoset ja jopa kolmoset ovat yleisempiä kuin yksittäiset lapset. Ilta sirkuksessa kuitenkin sujuu tavanomaisesti, Indiumin ensiesiintyminen onnistuu myös ja koska rahaa tulee hyvin, päätetään jäädä vielä 2-3 illan ajaksi. Seuraava päivä sujuu melko lailla samoin kuin edellinen, mutta illan tullessa väkeä ei tule lisää, vaan päivän vähäisetkin ihmismäärät kuihtuvat kokonaan pois. Kehä lähtee selvittämään mikä on yleisökadon takana.
Keskustan vilkkain kivirakennus paljastuu kaupungintaloksi, jossa pormestari Urmo rauhoittelee väkeä ja antaa ohjeita. Käy ilmi, että valtakunnan rajalla sijaitsevaan Paasikiven kylään on hyökätty, ja nyt on lähdettävä sotaan. Nopeasti selviää, että tieto on tullut ylipappi Suarukselle näkynä Kolmannelta Torahampaalta, alueen jumalalta. Kummemmin odottelematta siirrytään naapurirakennukseen eli päätemppeliin, jossa Suarus loikoilee huumepäissään alttarilla. Apupapit eivät juuri osaa auttaa, mutta kertovat että tilanne on normaali ja että kenraali Kalxe on suorittamassa liikekannallepanoa. Tiemmer tutkii Suaruksen ja toteaa vakavaksi sekakäyttäjäksi, mutta Aurora onnistuu hoivaamaan ylipapin takaisin tajuisten kirjoihin samalla kun Indium käy nopeasti vakoilemassa kasarmilla. Samuel päättää lähteä Indiumin kanssa kasarmille Tiemmerin antaessa nopeutettua päänselvennystä Suarukselle. Ylipapin poistuttua huussin puolellee Aurora rukoilee Kolmatta Torahammasta, mutta vastausta ei kuulu lukuunottamatta Aurinkoisia aineettoimina nuuskivia söpöjä pikkupossuhenkiä. Kasarmilla parivaljakko saa Kalxeen paljastamaan että hän hyötyy Killalta jotenkin sodasta, mutta kenraali pakenee ennen kuin kuulustelua saadaan käyntiin. Ylipapilta saadaan tietää, että sotia on ollut tuiki tiheään, ja Tiemmer on melko varma että saatu näky ei ollut oikea. Kehä kokoontuu temppelille, vaihtaa tietojaan, ja Samuel lähtee kaupungintalolla tutkimaan vanhoja sotatietoja, joista käy ilmi että suurin osa väestä jää sotamatkoille vangiksi. Aurora vihastuu valheellisesta näystä, ja hän rupeaa saarnaamaan ylipapille, ja saakin tämän näkemään erheen tavoissaan. Samuel, Tiemmer ja Indium eivät löydä paikallista Killan edustajaa kotoaan, ja näkevät kun temppelillä jyrähtää!
Kolmas Torahammas ilmaantuu paikalla ja rupeaa raivoamaan Auroralle hänen omassa temppelissään paasaamisesta, mutta Auroran antaa takaisin samalla mitalla ja saa jumalan sortumaan kyyneleisiin. Kolmas Torahammas ajaa muun väen pois temppelistä ja kertoo kuinka Kilta hänet sorrutti huumeisiin ja ajoi myymään oman väkensä orjiksi. Aurora on valmis antamaan anteeksi, varmistaa että Tiemmer osaa poistaa addiktion ja käy vahvan keskustelun Samuelin kanssa rahan ja hyvän tekemisen ristiriidoista; Indium on vaikuttunut. Kenraali kutsutaan paikalle, ja käy ilmi, että hän on eniten homman takana, ja lähettänyt eliittijoukkonsa suorittamaan Mustapaateen tarvittavaa sodan aloittavaa hyökkäystä. Jolene ottaa kenraalin kyytiinsä ja vie puhumaan joukkiolle. Pientä riitaa syntyy, mutta lopulta muutaman Jolenen nuolen jälkeen kenraali saa joukkionsa rauhoitettua ja palaamaan. Sirkus pitää vielä yhden illan esityksen ennen lähtöään, ja Aurora, Samuel ja Tiemmer valmistautuvat seuraavassa isommassa kaupungissa selvittelemään Killan juonia...

Petollinen joki

Saavutaan jyrkänteellä sijaitsevaan Salumbran kaupunkiin ja ihaillaan paikkoja. Ensimmäisenä iltana Sirkukseen saapuu Killan Tukkuri Shoragram, joka kyselee ennustuksista, ja avautuu Tiemmerille ongelmistaan. Shoragram on saanut erään Auroran tutun kautta ennustuksen, että Kehä voisi häntä auttaa. Seuraavana päivänä käydään juttelemassa herra kauppiaan luona, ja käy ilmi että paikallinen joen jumala Kynsivuo on häntä monin tavoin huijannut ja kiusannut. Käydään kallionhuipulla sijaitsevalla jumalan temppelillä, ja Aurora kutsuu Kynsivuota kovasti ilmoittautumaan, mistä näkyykin pieni merkki joessa kallion juurella. Paljastuu, että temppeli on poissa käytöstä, koska Kinajastilla on siihen auktoriteettia. Laskeudutaan alas, ja Auroran kahlattua veteen Kynsivuo vie hänet mukaansa johonkin piilopaikkaan. Lyhyen keskustelun aikana jumala vastailee lyhytsanaisesti ja Auroran katsoo saaneensa luvan asian tutkimiseen; Kynsivuo käy välissä varmistamassa että kyllä, paikalla on muitakin Aurinkoisia, ja palauttaa Auroran joenrantaan. Aurora palaa temppelille merkki otsassa loistaen. Tiemmer ja Samuel rupeavat tutkimaan temppelin kirjoja Auroran kuulustellessa väkeä; Jolene hoitaa illan sirkusesityksen. Kun on päästy pitkälle yöhön, rupeaa näyttämään siltä että kyllä kirkko on hiukan alistanut ja jumala pahasti huijannut kauppiaita. Tiemmer yrittää hiippailla yöllä päästäkseen Turvattuun kirjanpitoon, muttei onnistu. Seuraavana aamuna käy ilmi, että koko Turvattu kirjanpito on tuhoutunut veden vallattua huoneen. Epämääräisiä selityksiä tarjotaan, mutta vaikuttaa selkeästi siltä että jumala ei ole halunnut todistusaineistoon päästävän käsiksi. Aurora pitää messun saadakseen Kynsivuon ottamaan vastuuta, mutta nyt ei jumalaa näy. Samuel päättää kutsua torin suihkulähteestä vesielementaalin etsimään jumalan asumuksen; tiedon levittyä kaupungilla kutsuntarituaalista paikalle on tulossa eräs Immakulaatti, Pajulilja, ja pari avustajaa. Auroran törmää heihin, kolmikko pakenee Anateemaa ja Jolene vie heidät äkkiä teelle ja harhauttaa heidät uskoutumaan tilanteestaan. Puhuttuaan Tiemmerin kanssa Aurora palaa kolmikon luo ja mukiloi moninaisten pahoittelujen kera heidät jättilekalaan ja vie Sirkukseen talteen. Elementaali ilmaantuu ja viedään jokeen. Odotellessaan sen paluuta Samuel neuvottelee Shoragramin kanssa kaupankäynnistä, ja myöhemmin Tiemmer huomaa Kynsivuolta tulleen pullopostin, jossa Kehää toivotaan tulemaan putousten alle sijaitsevaan piilopaikkaan neuvottelemaan. Elementaali palaa ja kertoo löytäneensä jumalan kotipaikan päivämatkan päästä ylävirrasta. Päätetään kuitenkin yhdessä mennä neuvottelemaan.

Ojasta allikkoon

Saavutaan kosken alla olevaan manseen, ja Ylipappi johdattaa Kehän isompaan saliin, jääden itse ulkopuolelle. Kynsivuo kysyy, mitä tarvitaan jotta Kehä häipyisi hänen kaupungistaan. Kynsivuon motiiveja arvioidaan, ja tullaan tulokseen että itsekäs paskiainenhan se on, mutta Samuel saa puhutettua jonkunlaista sopimusta, luvaten nopeaa lähtöä jos sopimukseen päästään. Aurora pitää hienon puheen vedoten siihen, että jumalan tulisi rakastaa alueensa asukkaita kunnioituksen vaatimisen sijaan. Puhe sulattaa Kynsivuon sydämen, ja hän lupaa kohdella kaikkia jokivarren asukkaita reilummin, Samuelin vahvistaessa lupauksen. Pientä vilppiä ja vääntelyä saattaa vielä tapahtua, ainakin ulkopuolisia vastaan, mutta ulos pääsyn jälkeen Shoragramille kerrotaan tilanteen parantumisesta ja valmistaudutaan lähtöön. Muiden lähtiessä Tiemmer jää vielä vähäksi aikaa kaupunkiin, mutta ei onnistu keräämään illan aikana pitäviä todisteita mistään kieroilusta. Päästyään ulos tunnelista sirkus saa sen sijaan nähdä taas Danaerin kohtauksen, kun tämä yllättää Indiumin syöksymällä ulos Tiemmerin vaunusta valtavan lasipullon kanssa ja kippaamalla sen sisältä vedet lapsilauman päälle, lysähtäen yhtäkkiä pullon alle sen tyhjennettyään. Välikohtaus ei onneksi aiheuta suurempia ongelmia, mutta Jolene käyttää sitä hyväkseen vapauttaakseen Keisarikunnan kolmikon ja saa heidän silmissään hyvän tyypin maineen.

Tiemmer saa muut kiinni matkalla ja saa tiedon tapahtuneesta pahoittelevalta Indiumilta. Matkan aikana Tiemmer sulkeutuu vaunuunsa, ja matkan viimeisenä iltana pyytää muut luokseen vahtimaan. Sanomatta tarkempia hän johdattaa Kehän vähän matkan päähän muusta sirkuksesta ja juo ison pullon todella kummallisen näköistä juomaa. Kultainen valo rupeaa loistamaan Tiemmerin ympärillä, kunnes hän sammuu maahan tipahtaen. Tultuaan tajuihinsa seuraavan keskipäivän aikana Samuel tulee vähän sadattelemaan siitä, että varoittaisi mokoma tulevaisuudessa muita paremmin että osataan varautua.

Päästään Kamtshan kaupunkiin. Portilla Danaerilla naksahtaa taas, ja hän syöksyy kaupunginvartijoiden tiloihin, heittäen pidättelevän Jolenen komeassa kaaressa portin ulkopuolelle. Samuel hämää kersanttia, Tiemmer yrittää puhua veljelleen, ja Indium sitoa jalkoja nauhoillaan, mutta mikään ei tunnu auttavan. Danaer yrittää rikkoa sellin lukon siinä onnistumatta, mutta Jolenen isku kyynärpäähän rysäyttää Danaerin päin kaltereita ja hän tippuu tajuttomaksi. Vartijat rauhoitellaan nopeasti ja siirrytään pystyttämään sirkusta.
Ensimmäinen ilta sujuu hyvin, tosin huomataan viihteellä oleva lohikäärmeverinen, joka nopeasti paljastuu matkalla olevaksi keisarikunnan väeksi. Jolene suostuttelee Indiumin käymään selvittelemässä asiaa, ja hän löytää kaksi muutakin lohikäärmeveristä. Seuraavana päivänä varovainen selvittely tarkentaa tietoja; he ovat ilmeisesti etsimässä Sesus Ontaria, julmaa Immakulaattia jonka Samuel ja Aurora ovat aiemminkin tavanneet. Aurora saa myös selville että Kamtshassa asiat ovat menneet merkittävästi pahempaan suuntaan sen jälkeen kun paikallinen jumala vaihdettiin viitisen vuotta sitten. Samuel ja Aurora käyvät jälleen tiukan keskustelun, jonka päätteeksi päätettiin yhdistää voimat paikallisen areenan omistajan kanssa, ja pitää yksi esitys seuraavana päivänä areenalla taistelujen yhteydessä.

Jalkojen töminä aplodeina

Yhteisesitykseen Kamtshan Areenalla valmistaudutaan, Aurora yritti selvittää lisää jumalasta ja Samuel Killan väestä. Indium kehitti yhteisesityksen erään areenan taistelijan kanssa: asehippaa Indiumin hypellessä köysillä. Esitys alkaa iltapäivällä areenan väen tehdessä enemmän, siirtyen hiljalleen enemmän sirkus-painotteiseksi. Sesus Poreg saapuu jo ennen alkua seuraamaan tilannetta, ja myöhemmin saapuvat myös kaksi muuta lohikäärmeveristä. Indiumin ja Jolenen esitykset, kuten muutaman muunkin sirkuslaisen, saavat Ragara Tapesin huomion, ja Indium vaihtaa muutaman sanan opettajastaan. Aurora levittää yleisöön ihastusta sirkukseen. Samuel ottaa vähän taukoa juttelustaan paikallisten silmäätekevien kanssa ja puhuu vähän aikaa Tapesin kanssa, mutta yhteistä kaupankäynti- tai liikeideaa ei löydy. Kokonaisuudessaan ilta sujuu mukavasti, kunnes loppuhuipennuksen keskeyttää Immakulaatti Pajulilja, osoittaen Auroraan ja huutaen "Tämä Sirkus on täynnä Anateemoja!"

Aurora päättää hoitaa paikan tyhjäksi esittämällä hyvin stereotyyppistä Anateemaa, ja väki lähteekin panikoimaan ulos jokaisesta mahdollisesta aukosta. Tiemmer käyttää tilaisuutta hyväkseen ja lähtee hakemaan aseistustaan, samoin kuin Sesus Jesun. Samuel onnistuu piiloutumaan toisesta aitiosta purkautuvaan väkijoukkoon, ja rupeaa loitsimaan itselleen paksumpaa panssaria. Poreg huutelee Auroralle eikä ole huomata loitsimista ennen kuin Tapes häntä saa riittävästi häirittyä, joka saakin Poregin pomppaamaan suoraan Samuelin kimppuun, samalla osuen muutamaan kuolevaiseen, joka kovasti Auroran suututtaa. Tapesin pyyntöön kaikkien Anateemojen astua esiin vastaa Jolene hyppäämällä polvi edellä päin otsaa. Kun Indiumkin käy piilostaan Poregin kimppuun, kummatkin lohikäärmeveriset siirtyvät pakoyrityksiin, mutta melko huonosti käy; Tapes on liian hidas vaikka Pajulilja häntä auttaakin Jolenea vastaan, ja kun Tiemmerkin heittelee pommeillaan Poregia, ei tämä pääse kohtaloaan eli Auroraa pakoon, vaikka ulos areenalta sentään. Areenan reunalta nähdään Jesun suojaamassa kauempaa jousellaan tusinan kuolevaisen munkin lähestyvää laumaa, mutta hän pelästyy Samuelin loitsinnan aloitusta ja lauma Jolenea, joka saa mukiloitua Tapesin tajuttomaksi. Tiemmer rupeaa parantelemaan väkeä Indiumin kerätessä heitä kokoon.

Aurora oli areenalla ottanut mukaansa parin kuolleen viimeiset muistot, joten eräällä syrjäkujalla Poreg saa illan viimeiseksi muistokseen kuoliaaksi palaneen lapsen muistot. Jolene kyselee muilta mitä tehdä tajuttomalle lohikäärmeveriselle, ja Samuel laittaa tämän lupaamaan käydä Saarella ennen kuin palaa Kehää kiusaamaan. Jolene yrittää myös lohdutella hiukan järkyttynyttä Indiumia. Illan lopuksi Aurora antaa myös Samuelille muiston joltain Killan jäseneltä, miltä tuntuu kuolema Daiclavesta kylkeen.

Jumalten juonet

Kilta-Kauppiaan Kumallinen Kaappaus

Seuraavana aamuna ei näy Siunatun Saaren väkeä missään, joten päätetään käydä Kamtshan nykyisen jumalan, Saven ja Rubiinin Valtiaan, luona. Matkalla Indium suree ristiriitaa lasten pelastamisen ja maailman korjaamisen vaikeudessa; Auroran lohdutus toimii ehkä jotenkin... Temppelillä selviää nopeasti, että pysyvää ylipappia ei varsinaisesti ole, joten Aurora pistää rituaalin pystyyn ja kutsuu jumalaa paikalle. Noin tuntia myöhemmin jumala ilmestyy paikalle, ja rupeaa kuuntelemaan Kehän asiaa. Pari ensimmäistä suostutteluyritystä eivät oikein toimi, ja rupeaa olemaan selvää että jumala mieluummin ei olisi keskustelemassa asiasta... joten Aurora järjestää lauletun kurjalisto-kierroksen! Kun köyhien, vaivaisten ja huumeisiin sortuneiden luona on käyty, päädytään temppelin parvekkeelle, josta jumala ilmoittaa papeilleen tarpeen korjata tilanne. Aurora poistuu vieläkin valoa jonkin verran hehkuen tyytyväisenä sirkukselle lepäämään, ja muut päättävät lähteä puhumaan paikalliselle Kilta-faktorille.

Kiltafaktori Kour Dukden sihteeri yrittää viivyttää ylevöitettyjä, mutta Tiemmer suostuttelee itsensä Kiltaslangilla lähemmäksi pomoa, samalla kun Jolene menee kiertelemään taloa. Apujohtajan kautta Tiemmer pääsee näkemään sisäpihan lastauslaiturilta, kun herra Dukde pamauttaa kiesin ovet kiinni ja käskee ajuria vauhtiin. Toimistosta saman näkevät Samuel ja Indium, josta jälkimmäinen juoksee alas seinää ja pomppaa vaunujen perään, pian ne saavuttaenkin, ja niiden katolle piiloon kiiveten. Tiemmer lähtee talsimaan perään, Jolene varastaa hevosen ja auttaa sitä jaksamaan vaunujen perässä. Samuel palaa sirkukselle ja käskee väkeä valmistautumaan lähtöön. Jolene saa vaunut kiinni muutaman mailin jälkeen, ja käskee Dukden ulos. Laitettuaan nimellisesti vastaan Dukde päätyy sidottuna Jolenen hevosen selkään, ja Indium tutkii vaunuja. Tiemmer tulee Jolenea vastaan kaupungin ulkopuolella, ja vaihtaa vanginkuljettajaksi Jolenen palauttaessa hevosen. Tiemmer saapuu torin reunalle sirkusta vastaan, ja yhä ilmoittelee kaupunkilaisille olevansa väkivaltaisesti kaapattu sekä yrittää pyytää päästä vapaaksi, mutta Aurora kieltää moiset. Dukde kieltäytyy enimmäkseen kuuntelemasta anateemoja, mutta kun päästään kaupungin porttien ulkopuolelle, jonkinlainen sopu saadaan aikaan. Tiemmer pakko-ostaa Dukden rohdos-laukun ja Aurora avaa sinetöidyn kuljetuskansion, mutta Dukde vetoaa Samueliin että saisi edes lähettää alaisilleen listan häntä vastaan tehdyistä rikoksista, johon lopulta suostutaan. Dukde siirtyy vaunuihinsa murjottamaan ja Sirkus Solaris pääsee matkaan kohti Kinajastin vuorta.

Matkalla Menneisyyden Muistoilta Nykyhetkeen

Indium ja Aurora pitivät lyhyen keskustelun, jonka päätteeksi päätettin käydä seuraavana yönä rukoilemassa Auringolta opastusta Indiumille. Muu Kehä saapui juoksujalkaa katsomaan Auroran loistoa, joka hiukan keskeytti Indiumin rukoilun. Etukäteisvaroittamisesta mutistiin taas. Seuraavana päivänä Jolene pääsi toimimaan kahdesti vahtina, kun ensiksi Samuelia kävi tapaamassa Sinikorppi, Kasmar kiltafaktorin edustaja. Samuel oli varovaisesti valmis yhteistyöhön Jumalmafian kaatamiseksi, Aurora enemmänkin, ja Sinikorpilta saatiin muutama kontakti Kinajastissa. Illalla paikalle saapui toinenkin vieras, Indiumin vanha tanssitoveri Pjotr, joka sai nopeasti muutkin sopivan lähelle seuraamaan iloista jälleennäkemistä. Juttelu sujui muuten rauhallisesti, mitä nyt Samuel vähän keskeytti kysyäkseen Pjotria matkalla neuvoneesta sokerioravasta, jonka selässä oli kultainen merkki... muukin Kehä esiteltiin, ja Aurora arvioi, että Pjotrin matkan tarkoitus oli hiukan muuttunut päivän aikana. Aurora ja Jolene kävivät nopeasti etsimässä oravaa, mutta se ehti kadota auringon viimeisellä säteellä kultaisen valonvälähdyksen saattelemana. Indium sai ensin kuulla, että hänen poistumiseensa liittyi yhä paljon epäselvää, mutta asiasta tietävät tahot pitivät häntä sankarina, vaikka ihan viime aikoina myös toisenlaisia huhuja oli kuulunut... Indium varmisti Auroran ja Samuelin kanssa, että Pjotr saisi esiintyä hänen kanssaan seuraavana iltana.

Seuraavana päivänä Pjotr pääsi tutustumaan Sirkus Solarikseen, ja jutteli väen kanssa, selvitellen mitä kaikkea Indium oli tehnyt. Aurora kertoili avoimesti kaikesta, ja yhteisesitystä suunniteltiin. Samuel sattui huomaamaan, että Pjotr oli onnistunut aurinko-oravan johdattamana kulkemaan epäluonnollisen pitkän matkan päivässä. Illemmalla pikkukaupunki sai nähdä erittäin komean baletti-akrobaattisen esityksen, ja Aurora lujitti Pjotrin luottamusta Indiumia kohtaan. Tästä innostuneena Pjotr meni kehumaan Indiumia hänen seikkailuistaan, joka kirvoitti sitten Indiumilta turhautuneen Auroran-kutsuhuudon, mutta eipä Aurora taaskaan tekojensa epäsopivuutta tajunnut. Seuraavana aamuna Pjotr lähti paluumatkalleen, luvaten jakaa tietojaan oikeille tahoille, ja mainiten jotain jostain isosedän uudesta mesenaatista...

Iltana, kun Kinajastin vuori oli jo ruvennut selkeästi kasvamaan taivaanrannassa, päätti Tiemmer ilmoittaa muille koittavansa ottaa unien kautta yhteyttä Danaeriin. Muu Kehä jäi ympärille seuraamaan, kun Tiemmer rituaalin päätteeksi laskeutui makuulle ja siirtyi veljensä tajuntaan. Harmaiden pilvien läpi Tiemmer seurasi Danaerin kuiskintaa, ja päätyi lapsuudenaikaiseen huoneeseen. Vuotella makaavalla Danaerilta näytti ensin olevan vatsan kohdalla aukko, mutta varovaisella herättelyllä hän reagoi, ja paljon selvemmin kuin koskaan oikeassa maailmassa. Tiemmer yritti varovaisen nopeasti selvitellä, mitä Danaer muisti, joka olikin kohtuullisen paljon; istumaan noustessaan vatsan aukko tosin siirtyi selkärangan puutteeksi. Kuulemma Ormant, veljesten isä, oli ottanut Danaerin mukaan ja koittanut kait uhrata hänet jossain rituaalissa jollekin lyhyehkölle jumalalle. Yrittäessään poistua huoneesta veljeksille kävi ilmi että Danaerin mielestä ovea ei ollut olemassa. Muista Danaerin muistoista selvisi, että kohtaukset eivät olleet jääneet mitenkään mieleen, mutta elämä muuten jonkin verran, sekä että portit, ovet, veräjät ja muut olivat jotenkin vaikeita. Jonkunmoisen väsymyksen vallassa Danaer vaipui takaisin syvään uneen, ja Tiemmerin tajunta palasi tosimaailmaan. Aurora ja Samuel auttoivat pikaisessa selvityksessä, jolloin todettiin, että kyseessä ollut lyhyenläntä jumala oli varmaan Porttimaksujen Jumala. Nousu kohti Kinajastia jatkuisi näiden lisätietojen valossa.

Niin Aurinkoiset Saapuvat Vuoren Luo

Kahden päivämatkan päässä Kinajastista, saapui illalla sirkuksen luo kettupäinen jumala, Auroran tuttu Vanha Viisas Kettu. Esiteltiin Kehä ja mentiin Samuelin vaunuun punomaan juonia. Kettu vastaili mitä Kinajastista ja jumalmafiasta tajuttiin kysyä, mutta jumalten sanctumiin tunkeutumisesta hiukan kierrellen; kommentoi kuitenkin Tiemmerille, mitkä kirjat olivat mielenkiintoisia ja lupasi Samuelille kirjoja ikivanhoista sopimuksista. Loppuilta meni Auroran ja Indiumin kanssa taide-elämää läpikäyden, Jolenen kuunnellessa vähän matkan päästä. Yöllä päätettiin vielä pitää taide-esitys hyvin pienelle mutta sitäkin innokkaammalle joukolle. Seuraavan aamuna Tiemmer saapui kertomaan hiukan pohdintojensa tuloksia; Kinajastin sanctumiin tunkeutuminen varmaan onnistuisi, mutta vaatisi mystisiä osia jumalasta.

Lähestyttiin Kinajastia seuraavat kaksi päivää; kävi ilmiselväksi minne kaikki lähialueen kivet olivat menneet. Kaupungissa päästiin toiseksi parhaalle torille ja hajaannuttiin. Indium meni vakoilemaan hienoa kivirakennusta, Jolenen hakiessa Samuelilta rahaa mennäkseen kuuntelemaan hienostoravintolaan juttuja. Indium hyppäsi mukaan, mutta valitettavasti Jolene ei ymmärtänyt riittävästi kauppiaiden puheista raportoidakseen Samuelille mitään merkittävää. Tiemmer lähti kiertämään vanhoja kulmia, ja sai köyhäinlääkitsijältä vinkin yhdestä pois ajetusta papista, sekä varmistuksen että toinen oli vielä elossa. Kävi myös ilmi, että Danaer oli etsintäkuulutettu, mutta hyvällä tavalla. Seuraavana päivänä Jolene jäi vartioimaan sirkukseen kun Aurora lähti Tiemmerin mukaan, ja vanha rampa puolimykkä kerjäläisukko saikin pian lounasta sirkukselta. Aurora herätti taas luottamusta, ja pian hylätty pappi Xensor kertoikin jonkin verran tietoja kirkosta. Indium kyseli Samuelilta vähän Tiemmerin menneisyydestä. Ensimmäisen illan esitys sujui tavanomaisesti, ja ruvettiin miettimään vallankumousta.

Kiertokäynnillä Mutainen Menneisyys Puhtaammaksi

Samuel ilmoitti, että ihan vielä hänen kykynsä eivät riitä Killan toimien tutkimiseen, ja kun Tiemmer puolestaan totesi, että Kolmas Torahammas pitäisi käydä parantamassa, jätettiin vallankumous hetkeksi odottamaan. Aurora päätti vapauttaa Dukden ja Samuel laittaa sirkuksen matkaan jo päivällä – Kinajast saisi odottaa lisäesityksiä reilun kuukauden. Matkalla kohti Krohkinia Tiemmer kyseli Morgan Savihoususta, karanneesta Kinajastin ex-papista, ja sai jotain johtolankoja. Kun oltiin päästy Krohkinin lähelle, kuultiin huhuja kapinallisista ja lisääntyneistä sotatoimista, joten Jolene ja Indium kävivät tiedustelemassa. Kaupunki oli aika rauhallinen, joskin väkeä partioi ympäriinsä. Temppelissä käynti selvitti että Torahammasta ei ollut juuri näkynyt, ja että Kalxe oli palannut kaupunkiin joukkioineen, ottanut jonkun verran valtaa ja tappanut vanhan ylipapin Suaruksen noin viikko sitten. Ilman suuria vaikeuksia parivaljakko palasi Sirkukselle raportoimaan, ja päätettiin että Kehä menee yksin kaupunkiin, Sirkuksen jäädessä odottelemaan vähän matkan päähän.

Seuraavana päivänä marssittiin melko suoraan temppelille ohi vartiopartioiden, Aurora kutsui Kolmannen Torahampaan paikalle ja Tiemmer aloitti vuorokauden mittaisen hoitorupeaman. Samuel loitsi itselleen pronssi-ihon, Jolene ja Tiemmer seurasivat ensin armeijan tukikohdalta alkavaa hidasta armeijan keräytymistä ja sitten hiukan tukkivat temppelin sisäänpääsyreittejä. Kalxen kerättyä ensin hyvin hitaasti kaikki kaupungin joukot taakseen ympäri toria ja vähän muuallekin kaupunkiin saapui hän lopulta puhumaan kehälle. Auroran kanssa lyhyt väittely vakuutti ensin muun armeijan Kehän rauhanomaisista aikeista, jonka seurauksena Kalxe pyysi lupaa puhua Torahampaalle. Kun jumala antoi Kalxeelle luvan poistua, sanoi tämä lähtevänsä hoitamaan kapinallisia, jättäen pienen joukon vartioimaan Aurinkoisia torin laidalle. Aurora, Jolene ja Samuel kävivät puhuttamasa sotilaita ja keräsivät luottamusta. Indium kävi varmistamassa, että pormestari Urmo oli hengissä, vaikkakin vähän heikossa kunnossa. Illan ja seuraavan aamun aikana sotaväki lähti pois tukikohdasta, ja kun Tiemmer sai Kolmannen Torahampaan kuntoon seuraavana keskipäivänä, rupesikin jumala heti korjaamaan kaupunkinsa tilaa. Samuel teki kaikkia hyödyttäviä sopimuksia itsensä, Krohkinin ja Shoragramin välillä sekä kutsui pari elementaalia kommunikointia ja joukkojen koulutusta varten, sillä näytti vahvasti siltä että Kalxe oli vienyt kaikki itselleen edes kohtuullisesti uskolliset joukot mennessään eikä olisi tulossa niiden kanssa takaisin...

Sirkus Siluria

Palattiin kohti Kinajastia, tavoitteena olla siellä viikko-pari ennen paikallisen Kiltaneuvoston kokoontumista, mutta päätettiin matkalla tavata yhden jäsenen, Siluria Suonenpään karavaani. Aurora lähti heti hakemaan tapaamista kunhan oli karavaanin leirin viereen päästy, ja onnistuikin. Lyhyen esittelyn jälkeen Siluria puhui pitempään Samuelin, Auroran ja Tiemmerin kanssa samalla kun Indium kävi vähän vakoilemassa. Siluria vaikutti kiinnostuneelta Kiltaneuvoston uudelleenjärjestelyyn, mutta ei sitoutunut vielä voimakkaammin mihinkään, joskin Auroran ilmoitus vakoilijasta Silurian karavaanissa herätti kiinnostusta. Indium päätti vakoilureissullaan murtautua Silurian vankkureihin pohjan pakoluukun kautta, huomattuaan ensin saman vakoilijatyypin käyneen sen alla. Valitettavasti kaikki kauppapaperit menivät yli Indiumin ymmärryksen, mutta löytyi sentään mukaan isohko jalokivi- ja korupussi vietäväksi jonkun muun Kiltaneuvoston jäsenen luo valheelliseksi todistusaineistoksi. Indium kävi puhumassa aarrepussista Samuelille, joka ei tajunnut olla kertomatta asiasta Auroralle, mutta Indium vei tämän huomion loppuillan ajaksi ja tieto ei päässyt enempää leviämään. Myöhemmin yöllä Tiemmer yritti huonolla menestyksellä käydä sitä tutkimassa toista raskastekoista vaunua joka oli myös kiinnittänyt Indiumin huomion. Seuraavana aamuna vakoilija, Ho'Hinnar, oli saatu kiinni, ja Aurora rupesi huolestumaan hänen kohtalostaan, mutta ei ruvennut suuremmin puuttumaan asiaan. Uusintamurtautuminen Silurian vaunuun, tällä kertaa Tiemmerin toimesta, tuotti tärkeän esineen jonka avulla seuraavana yönä käytiin Ho'Hinnarin unissa selvittämässä asioita. Kävi ilmi, että hän oli Zorshemin palveluksessa ja halusi kostaa Silurialle kylänsä orjuuttamisen. Lisäksi selvisi, että Silurian vankivaunussa oli myös Morgan Savihousu. Päätettiin antaa sirkuksen jatkaa matkaansa kohti Kinajastia ja käydä pikaisesti vielä puhuttamassa Siluria ja erityisesti Morgania...

Syyllisyyden paloja etsimässä

Siluria antoikin Kehälle luvan jututtaa vankiaan, ja Tiemmerin saamien tietojen perusteella Samuel neuvotteli Morganin vapaaksi, kunhan häneltä saatavat tiedot annettaisiin myös Silurialle. Muutaman päivän tietoja pumpattuaan Kehä päätti päästää Morganin keräämään todistusaineistoaan, ja jatkoi vielä loppumatkan Kinajastiin. Ensimmäiset päivät Kinajastissa sujuivat rauhallisesti. Tiemmer keräili tietoja Morganin kontaktien kautta ja Samuel teki tutkimuksiaan Killan toimista, saaden selville paljon pienempiä rikkeitä muttei mitään isoa ja vaikuttavaa. Aurora rupesi käännyttämään kaupungin väkeä ja vartijoita Auringon kultisteiksi, mutta sai myös temppelin vartijoilta hiljalleen negatiivista palautetta. Indium kävi vakoilemassa Ardalenien talolla, mutta kärähti hiippailusta eikä saanut mitään hyviä todisteita joilla asettaa Lenia ja Ormant toisiaan vasten. Jolene huolehti sirkuksen toiminnasta ja totesi että asiakkaita oli vähänlaisesti. Reilu päivä ennen Kiltaneuvoston kokouksen alkamista, aamuyöllä, Tiemmerin vaunuun tunkeutui ryhmä temppelivartijoita ja nappasi Danaerin mukaansa. Sirkuksen vartija kävi hälyttämässä Jolenen, joka hoiteli vartijoiden pääjoukon, Indiumin hidastaessa Danaeria jahtaavaa parivaljakkoa ja Auroran mätkiessä pois parin joka oli ilkeästi tuikannut Tiemmeriä kylkeen, paukkupommien ollessa hiukan liian tehottomia. Tiemmer paikkasi itsensä nopeasti kuntoon ja Kehä rupesi pohtimaan miten selvitä tulevasta päivästä.

Isä, poika, ja toinen poika

Kiltaneuvoston kokouksen ensimmäinen päivä alkoi. Aurora ja Samuel kävivät juttelemassa kaupunginvartion kapteenille ja hankkivat lisää vartioita sirkuksen ympärille, joita Aurora päivän aikana mukavasti käännyttikin Auringon Lapsiksi. Indium kävi tiedustelemassa Kiltaneuvoston asuintilojen läheisyydessä, josta Aurora hänet löysi ja innoitti tutkimaan Ginarin toimia. Tiemmer luki ärtyneenä vaunuissaan, mutta suostui auttamaan Indiumia tekemällä hyvän valepuvun. Indium käveli sisään, katseli paikkoja läpi ja tunnisti Ginarin apulaisen. Valitettavasti piilottelu lounastauon aikaan ei onnistunut, ja joku vanhempi hovimestari ensin rupesi kyselemään, ja vastausten ollessa huonoja raahaamaan ulos. Valitettavasti kolkkauskaan ei onnistunut riittävän hyvin, ja Indium joutui taas pakenemaan vauhdilla.

Päivä sujui rauhallisesti, mutta vähän nukkumaanmenon jälkeen Tiemmer, Aurora ja Jolene heräsivät siihen, kun Tiemmerin vaunu putosi yhtäkkiä kuoppaan. Sisään tunki pari temppelivartijaa ja sieppasi Danaerin, yhden pidellessä Tiemmeriä loitolla isolla kilvellä. Aurora syöksyi sisään vasara edellä katon kautta ja Tiemmer tiputti yhden vartijan silmään heitetyllä tikarilla, mutta loput onnistuivat muiluttamaan Danaerin pois. Aurora yritti lyödä isokilpisen estelijän pois tiellä, mutta temppelinvartija piti pintansa. Jolenekin hyppäsi paikalle, ja Tiemmer syöksyi tunneliin Jolene ja Aurora perässään. Paikalla olleet maaelementaalit sorruttivat tunnelin, Tiemmerin hypätessä yhden alle, Jolenen ottaessa kivet kiinni ja Aurora perääntyessä. Tiemmerin sidottua yhden elementaalin animaansa ja Auroran uhkailtua toista päästiin kaivamaan käytävää, ensin Jolenen luo ja sitten vähän isompaan ehjään tunneliin. Tiemmer syöksyi edeltä, muun Kehän tullessa perässä. Sokkeloisissa tunneleissa koitettiin huudella reittejä, mutta polut erkanivat, ja päästyään huoneeseen Tiemmer lähetti uuden elementaalinsa, Geophiluksen, hakemaan muut.

Noustiin Kinajastin temppelissä ylöspäin, päätyen ensin pääsaliin. Siellä kiusattiin vähän alttaripoikia ja otettiin mukaan yksi vartija. Vankikopeista Aurora otti pois yhden Auringon Lapsen ja Jolene laittoi vartijan tilalle. Tiemmer keksi lähteä vanhaan rituaalihuoneeseen, jonka edessä olikin vartijaläjä. Aurora pelotteli mokomat pois tieltä, ja rituaalihuoneesta löytyi Ormant, joka joutui keskeyttämään rituaalin valmistelut ja rupesi uhkaamaan Tiemmerille että tappaa Danaerin. Ormant ja Tiemmer sanailivat lastenkasvatusperiaatteista. Vääntämisellä ja Kinajastin itsensä uhkailulla tilanne lopulta saatiin laukaistua, ja Kehä sai vietyä Danaerin mukanaan Auroran luvattua että "Lähtee pois Kinajastin silmien alta." Palattiin Sirkukselle muiden mennessä nukkumaan ja Jolenen jäädessä vartioimaan. Aamulla pohdintaa, Indium kävi vielä Geophiluksen avustuksella viemässä rituaalipapereita ja -tarpeita, joista Tiemmer saikin lisätietoa Danaerin parantamiseen. Sitten selvisi, että Maria, Indiumin vaunutoveri, oli kaapattu ja ilmeisesti viety Suurhaaroihin! Jäädäkö vielä vääntämään Kinajastin tilanne uuteen uskoon vai toverin perässä länteen, kas siinä pulma?

Muutoksia riittävällä juonimisella

Sirkus, Kehä ja Aurora lähtivät Kinajastista, tosin pikaisessa tapaamisessa Silurian kanssa luvattiin tulla pian takaisin auttamaan kiltaneuvoston uudelleenjärjestämisessä. Lyhyen harjoittelun ja suunnittelun jälkeen muu Kehä palasi kaupunkiin Auroran jäädessä etenemään hitaasti Sirkuksen kanssa ja nostattaen "Me"-henkeä jota Zorshem Magnan palkkatarjoukset olivat saattaneet laskea. Kaupunkiin päästiin huomaamatta ja otettiin pari huonetta alemman tason majatalosta. Samuel kävi hankkimassa parin vanhemman kiltaneuvoston jäsenen äänet hyvällä tulevaisuuden investointisuunnitelmalla sekä ihan vaan jalokivipussilla. Tiemmer naamioi Jolenen ja Indiumin, Jolene nappasi Lenian apulaisen, uhkaili tältä kassakaappien sijainnit, ja Indium hiippaili Ardalenien kartanoon tyhjentämään kassakaapin. Hovimestari oli taas epäileväinen, mutta Indium ehti ohi, löysi kassakaapin ja sai sen aukikin, mutta joutui jonkin aikaa pähkäilemään että mitä ottaisi mukaan. Standardimuotoiset lomakkeet sekä kummallisista materiaaleista tehdyt saivat jäädä, ja täytetty haukka heitettiin pihalle, mutta loput sekä muutama kummallinen kristalli täyttivät repun ja Indium livahti paikalta muiden luo.

Pikaisen järjestelyn jälkeen löydettiin materiaalit, jolla Lenia oli kiristänyt Kour Dukdea (orjuutti kylän, jolla oli sopimus Killan kanssa), mutta muutakin tuli. Tiemmer yritti ensin ratkoa Lenian salaisia muistiinpanoja Ginarin viesteistä, mutta Indium kielitaitoisena otti homman itselleen. Ratkaisevin osuus olivat kuitenkin tiedot siitä, että Zorshem Magnalla oli kiellettyjä suhteita jälkeläistensä kanssa. Samuel ja Tiemmer tapasivat Siluriaa sekä Zorshemia ja saivat aikaan diilin, jossa Siluria tukee Zorshemia uudeksi kiltaneuvoston johtajaksi siitä hyvästä että Kehä antaa Silurialle tiedot Zorshemista kiristysmateriaaliksi. Zorshem lupasi vielä koittaa hankkia lisää ääniä, samalla kun Indium ja Tiemmer jatkoivat aamuyölle saakka Lenian Ginar-muistiinpanojen salauksen purkamista. Kaupungissa myös nousivat jännitteet päivän aikana kun Temppelivartijat pidättivät muutamia Auroran äänekkäimpiä seuraajia.

Aamulla lähteneet Samuel ja Jolene saivat nähdä, kuinka sekalainen vartijajoukko ryntäsi heidän majapaikkaansa. Indium pääsi livahtamaan sängyn alle piiloon, mutta Tiemmer oli joutua pussitetuksi, kunnes Jolene hyppäsi ikkunasta sisään, paiskoi vartijoita ympäriinsä ja sai lopulta uhkailtua joukkion pois. Kehä hankkiutui Auroran uskottujen luokse, ja joutuivat hiukan esittämään Auringon oppejakin palvojien iloksi. Samuel kävi vielä viime neuvotteluissa Zorshemin kanssa ja päätti säästää todisteet Ginaria vastaan myöhempää varten. Kiltaneuvoston iltapäivän äänestyksessä Lenia Ardalen menetti sekä johtajuutensa että jäsenyytensä, mutta Kehä ei oikein ehtinyt juhlia joutuessaan estämään Auringon seuraajien kapinaa. Tiemmer käski Geophiluksen tehdä pakoreitin vangituille Jolenen järjestäessä hämäyksen, ja sitten lähdettiinkin Kinajastista kohti Suurhaaroja...


Matkalla Suurhaaroista Kamthahariin

Nouseva Tuli 768


Pääsivu