KoExalted:Samuel

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Hahmon nimi

ja se kuvainnollinen lisänimi
sekä mahdollisia muita titteleitä


Tämä on esimerkkihahmosivu Exalted-peliin. Näiden viivojen välissä oleva teksti auttaa selittämään sivun sisältöä, ja on tarkoitettu poistettavaksi, kun hahmosivu on riittävän valmis. Kopioi sivu pohjaksi itsellesi, ja kun sivu on sopivan valmis, laita linkki uuteen hahmosivuun kamppiksen sivulle.

Aivan aluksi korvaa "Kamppis"-tekstit linkeistä kamppiksen nimellä. Sen jälkeen korjaa yllä olevaan otsikkoon hahmon nimi, ja rupea kirjoittamaan alla olevien otsikoiden alle tekstiä. (Ensiksi alkuun on linkki hahmolomakkeeseen, koska se on kuitenkin kätevä olla sivun alussa; linkki hahmolomakepohjaan on tämän sivun lopussa.)

PJ yleensä kertoo kuinka paljon haluaa tietää hahmosta: kertovia tekstikappaleita vai riittääkö ranskalaisten viivojen listat. Alla olevat ovat sitä varten, että niistä saisi ideoita mitä kertoa hahmostaan. Yleensä ei tarvitse löytyä vastausta jokaiseen mainittuun asiaan, vaan yleistä kuvausta hahmosta. Pitempiä tekstejä kirjoittaessanne muistakaa käyttää jonkunlaisia kappalejakoja (ei tarvitse olla noiden listojen mukaisia, ja yksi kappale per otsikko riittää aluksi jos ei enempää keksi), ja voi lisäillä alaotsikoita. On kohteliasta kirjoittaa ainakin yksi lause jokaista Merit:eihin kulutettua pojoa kohti. Lisäksi on tosiaan Yksityiset-sivu, jonne voi merkata niitä asioita jota haluaa aluksi pitää muilta kuin PJ:ltä salassa; siellä ei pitäisi juuri olla Kuvaus-kohdan asioita, mutta Luonteesta, Tapahtumista ja Suunnitelmista voi olla jotain ja Historiasta (erityisesti aiemmat elämät) hyvinkin paljon.

Koko homman jälkeen pitäisi olla seuraavat sivut:

  • Kamppis:Nimi (tämä sivu, toivottavasti on paljon tekstiä :-)
  • Kamppis:Nimi_Lomake (ajan tasalla pidettävä hahmolomake)
  • Kamppis:Nimi_Yksityiset (vain PJlle kuuluvat jutut)
  • Kamppis:Nimi_Alkustatit (kopio hahmolomakkeesta heti hahmonluonnin jälkeen)
  • Kamppis:Nimi_Expankäyttö (hahmon statinkehityksen seuranta)

Hahmolomake

Kuvaus

  • Ulkonäkö: Lyhyehköt tummat lähes mustat hiukset, vihertävät silmät, laiha, 165cm, 50kg, 20 vuotta
  • Vaatetus: Vaatetus on käytännöllinen ja tilanteeseen sopiva. Lähes aina vaatetuksessa on jokin erottuva yksityiskohta. Käyttää hienoja /laadukkaita vaatteita.
  • Käyttäytyminen: Järjestelmällinen, helposti lähestyttävä, puhuu paljon, mutta pitää huolen, että myös keskustelukumppani osallistuu keskusteluun. Aina valmis käymään kauppaa.
  • Anima: sen värit (ja liikkeet tai kuviot) matalemmilla tasoilla (tyypilliset on siellä pdf:ssä, s.139-147, 174-175) ja miltä se näyttää ylimmällä tasolla. Voi myös esim. pohtia, onko se 3D vai 2D (eli joka suunnasta saman näköinen), miten se ilmaantuu ja katoaa, onko enemmän symbolinen vai realistinen, aina hyvinkin samannäköinen vai paljonkin vaihteleva, itsenäisempi vai hahmon toimia seuraava, jne...
  • Kulkee omistamansa sirkuksen kanssa.

Luonne

  • Yleisluonne: järjestelmällinen, iloinen, rauhallinen, harkitseva, kyyninen, sosiaalinen
  • Ihmissuhteet ja suhtautuminen: ystäviin, muihin Kehän jäseniin (ei välttämättä ihan sama kuin edellinen), sukulaisiin, vihollisiin, rakastettuihin; alaisiin ja palkollisiin; satunnaisiin kuolevaisiin; muihin maagisiin tahoihin; auktoriteetteihin, eläimiin, tietyn ammatin harjoittajiin, lapsiin, vanhuksiin, jne...
  • Asiat joista pitää / ei pidä: esimerkksi joku väri, maku, luonteenpiirre ihmisessä, rotu, jonkun kulttuurin edustajat, tietty elementti, käytöstapa, nimi... ja tietysti, kuinka voimakkaasti ja näkyvästi tykkää, vihaa, välttelee tai muuten suhtautuu.

Luonnemekaniikkojen selvennykset

  • Intimiteetit:
    • Defining principal: Kaikella on hinta
      • Mitä tahansa tai kenet tahansa voi ostaa, kunhan löytää oikean hinnan. Aina hinta ei ole suoraan rahaa, mutta kaikki hinnat voi muuntaa rahaksi.
    • Major principle: Kaupankäynti kannattaa
      • Mikäli jotain saa myytyä riittävän suurella voitolla se kannattaa myydä, vastaavasti kannattaa ostaa asioita mitä saa muualla myytyä riittävän suurella voitolla tehtyyn työhön verrattuna.
    • Major tie: Kiitollisuus Auroralle
      • Aurora pelasti Samuelin varmalta kuolemalta, kun sirkus Solaris oli joutunut Wyld huntin kohteeksi. Samassa yhteydessä Aurora exaltoitui.
    • Major tie: Kehän hyväksi toimiminen
      • Kehän toiminnan mahdollistaminen ja muiden tukeminen heidän tavoitteiden saavuttamisessa. Samalla ohjata muita siten, että saavuttaa myös omat tavoitteet.
    • Major tie: Sirkus Solaris
      • Omistaa sirkuksen ja haluaa sen ja sirkuslaisten parasta
    • Major tie: Halu kontrolloida Kiltaa
      • Vahva usko kaupan käynnin positiiviseen vaikutukseen. Tällä hetkellä Kilta vaan tekee vääriä ja epärehellisiä kauppoja. Asia on korjattava ja paras tapa tehdä se on korjata asiat Killan sisältä käsin.
    • Minor tie: Tuhannen Oksan Hedelmät, Leveälle singottujen verkkojen valtias, Idän matkailijoiden jumala (Luotettava kauppakumppani)
      • Jumala jonka kanssa tehty exaltoitumisen jälkeen useampia kauppoja. Viimeisimpänä ostoksena Yeddim.
    • Minor tie: Epäilys Kiltafaktori Kasmar Kaikonviejää kohtaan
      • Killan edustaja, joka koki Samuelin kilpailijakseen ja onnistui hankkimaan Wyld huntin sirkus Solariksen perään.
    • Minor tie: Huoli immakulaatti munkin tavoitteista
      • Immakulaatti Sesus Chenow Ontar, johti Wyld hunttia. Aurora päästi karkuun vaikka olisi ollutr mahdiollisuus tappaa. Huoli siitä koska Wyld hunt on iskemässä uudelleen.
    • Minor tie: Perhe
      • Samuel ei ole nähnyt perhettään exaltoitumisen jälkeen. Perhe kiertää samalla alueella toisessa sirkuksessa.
  • Limit Trigger: Sopimusten rikkominen, tärkeiden asioiden suunnittelemattomuus, epäjärjestelmällisyys.
  • Virtue Flaw:it, eli äärimmäiset käyttäytymistavat Limit Break:issä. Näistä kannattaa mainita mitkä on enemmän tai vähemmän todennäköisiä. Limit-pojoja kertyy Triggerin lisäksi Major ja Defining Intimacy:istä, joten sen suhteen kannattaa miettiä. Saa tietysti kehitellä omia, lisää merkittävästi mahdollisuutta että PJ käyttää sitä.
  • Jotkut Merit:it, Willpower, tietyt tenhot. Näistä voi kirjoittaa, jos haluaa selventää niiden vuorovaikutusta hahmonsa luonteen kanssa.

Historia

  • Elämä ennen Ylevöittymistä:
    • Samuel on ollut koko elämänsä ajan sirkuksen lapsi. Hänestä yritettiin kouluttaa sirkus esiintyjää, mutta siihen Samuelilla ei ollut lahjoja. Sen sijään jo pienestä lähtien Samuel ymmärsi kaupankäynnin tärkeyden. Täytettyään 12 Samuel lähti vanhempiensa sirkuksesta ja liittyi toiseen sirkukseen aluksi lipunmyyjäksi, mutta eteni nopeasti vastaamaan sirkuksen taloudesta. Ylevöityi sirkuksessa ollessaan ja kiertää edelleen sen kanssa.
  • Perhe:
    • Vanhemmat ovat elossa ja kiertävät esiintymässä edelleen toisen sirkuksen mukana. Perheeseen kuuluu myös vanhempi veli ja nuorempi sisko.
  • Ystävät, tutut, opettajat, eismiehet, alaiset; verkostot joissa vaikuttaa, muu yhteiskunta yleensä.
    • Oma pienehkö sirkus
      • Tuntee alueen sirkukset ja muut esiintyjät
    • Kontakteja killassa
      • Tehnyt vähäisiä töitä killan hyväksi
      • Yksi kilpailija killassa, kavalsi Samuelin immakulaatille
    • Karkuun päässyt immakulaatti, vihollinen
  • Ylevöittyminen: Samuel oli saavuttanut nykyisen aseman sirkuksessa jo ennen exaltoitumista. Tehdessään erittäin hyvältä vaikuttavaa esiintymissopimusta [killan edustaja] kanssa hän joutui huijatuksi ja tuli sopineeksi menevänsä itse esiintymään keijuille. Samuel päätti pitää sopimuksen. Täysin epäonnistuneen esityksen jälkeen Samuel onnistui neuvottelemaan keijujen kanssa sopimuksen minkä lopputuloksena hän pääsisi vielä keijuhovista takaisin ulos. Sopimuksen vahvistamisen yhteydessä Samuel exaltoitui ja keijut tajusivat sopimuksen olevan heille erittäin epäedullinen tässä uudessa tilanteessa. Sopimus neuvoteltiin uudestaan siten, että keijut lupautuivat opettamaan Samuelille Sorceryä ja aikaisempi sopimus purettaisiin.
  • Aiemmat elämät, TODO, halutaanko näitä peliin mukaan

Tekemiset

  • Tänne voitte sitten ruveta listaamaan hahmon saavutuksia, erityisen muistettavia hetkiä yms. Ainakin intimiteettien muutokset on yleensä merkittäviä ja Limit Break:it toivottavasti muistettavia.

Suunnitelmat

  • Lähitulevaisuus: Hahmon suunnitelmia tai todennäköistä toimintaa tämän tai tulevan tarinakaaren aikana. Nimenomaan seuraavaa peliä varten halutut jutut kannattaa kertoa suoraan PJ:lle.
  • Pidemmän tähtäimen suunnitelmat: Pitkä-aikaisia tavoitteita. Saa myös esim. kertoa kuinka helposti / vaikeasti niistä haluaa selvitä ja haluaako pitää jatkuvasti vähän esillä vai käydä intensiivisesti läpi yhdellä sessiolla, yms.

Tarkoituksena siis on, että pelikertojen väleillä päivitätte hahmolomaketta ja expankäyttöä riittävän tiheään, ja tuon voi sitten tulostaa kun vanha hahmis on liian rähjäinen.

HUOM!
Esimerkkihahmolomake on vaiheessa 3e-muutoksien kanssa.

Ok, erikseen on siis EsimerkkiHahmolomake (ja myös 2-edikan EsimerkkiHahmolomakeLunar sekä EsimerkkiHahmolomakeDB) jossa on statit ja joka on kohtuullisen näköinen tulostettuna versiona (pieniä tulostusongelmia tosin vielä on), eli kopioikaa siitä omalle sivullenne ja muuttakaa vastaamaan hahmoanne. Merkatkaa erikoistaito (Supernal) lihavoinnilla ja hyvät taidot (4 muuta kasti-taitoa + valitut 5) alleviivauksella (kursiivilla voi merkata, jos muuhun taitoon on ostettu tenho, jolloin siinä on myös excellency). Kun hahmolomake on täytetty, kopioidaan talteen hahmon alkutila ja luodaan myös expankäyttösivu; hyvä formaatti on === Expankäytön alue === (eli Attribute, Ability, Charms, jne) ja perään tähti-luettelolla joku "n expaa, Ominaisuus 3 -> 4" jne. Sinne voi myös tehdä expankäyttösuunnitelmia ja merkata treenaukseen kulutettua aikaa.
HUOM! Kaikkien sivujen alkuun on lisätty tuo nimiavaruus "Kamppis:", tämä auttaa pitämään sivut järjestyksessä sitä mukaa kun wikin sivumäärä lisääntyy. Jos tuntuu tarpeelliselta, voi myös luoda oman luokan kamppikselleen ja laittaa kaikkien sivujen perään sen tiedon.

Ja tosiaan, muistakaa poistaa näiden viivojen välissä olevat ohjeet viimeistään kun hahmo on valmis.


Pääsivu