KoExalted:Alyssa projektit

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Alyssan projektit

Erittäin aktiiviset projektit

Tässä siis ne projektit, joita pyritään lähisessioilla pelaamaan.

Raksin parantaminen

Alkuun pitää ottaa selville mahdollisista parantamistavoista. Tätä varten Harmaahonka lupasi ottaa henkisestä parantamisesta tietäviin Kuisiin yhteyttä ja järjestää kommunikaatioyhteys. Myös parantamiseen liittyviä jumalia voisi konsultoida. Joistain artefakteista voisi olla hyötyä.

Yhdessä pitäisi myös selvittää Raksin luonnetta, ja sitä kautta tehdä suunnitelmaa siitä, miten Raksin saisi uskomaan, ymmärtämään ja myöntämään ongelmansa. Saavutettavissa olevat hoitomuodot nimittäin todennäköisesti vaativat Raksin yhteistyötä.

Kuolonritarin parantaminen

Kaksi Haavaa vierailee kuuntelemassa usein kesken jääviä koukuttavia tarinoita.

Ei-aktiiviset projektit

Kehä

Alla olevat alaotsikot pyrkivät selittämään Alyssan ja kyseisen Kehän jäsenen suhdetta. Pyrimme selittämään, miten toinen näkee toisen. Pohdimme yhdessä, mitä luonneasioita kummallekin on auennut toisesta. Alla olevat asiat on kirjoitettu siitä näkökulmasta, miltä asia suhteen toisesta osapuolesta todennäköisesti vaikuttaa.

Alyssa on jokaisen tuki ja turva, ystävä ja toveri sekä apu ja lohtu. Varsinkin ystäviensä.

Kaikkien kanssa yhteiset jutut

Alyssa on pyrkinyt jokaisen ystäväksi.

Yleisesti ottaen Alyssa on aina ja poikkeuksetta pitänyt huolta kuolevaisista.

Alyssa oli alkuun erittäin huolissaan kaikkien puolesta Harmaahongasta, varsinkin sen jälkeen kun kävi ilmi että muodonmuuttaja oli unohduttanut keskusteluja Kehän jäsenten päästä. Harmaahonka oli käynyt ainakin Alyssan ja Allumin päässä. Alyssa teki henkilökohtaisen uhrauksen jotta Harmaahonka ei enää ikinä unohduta mitään Kehän jäsenten päästä.

Yhdessä kaikkien kanssa kävimme pelastamassa Kerat'chin pahan Simanosuken vaikutuksesta.

Yhdessä pelastimme Kerat'chin kultistit.

Kalibraatiossa Alyssa järkkäsi Neudorniin tosi isot bileet.

Neudornin puolustuksessa Alyssa neuvotteli paikalle liittolaisia (sai paikalle lähinnä Kerat'chin ja jotain emmentaaleja summonoitavaksi).

Damien

Damien ja Alyssa tekivät alkuun tiivistä yhteistyötä Aurinkoisten Lasten kanssa.

Alyssa ei ole koskaan osoittanut kovinkaan suurta rohkeutta taistelussa. Lisäksi sillä on vaikuttanut olevan ongelmia tappaa tunteettomasti vastustajia. Toisaalta muilla taistelukentillä (esmes sosiaalisilla) Alyssa on rohkeasti uskaltanut laittaa itsensä likoon muiden puolesta.

Alyssa on usein paikkaillut Damienia.

Allum

Alyssa paikkasi Allumin laivamatkan tylsyyttä vetämällä nuorelle pojalle parin viikon kamasutra-kurssin.

Alyssa ei ole koskaan pitänyt haisevasta ja likaisesta karhusta, jolla vaikuttaa olevan ongelmia ymmärtää maailman menoa.

Perheeseen liittyvän suruun liittyen Alyssa oli ensimmäinen (ja sattuiko myös olemaan Kehästä ainut?) joka lohdutti Allumia (ja vieläpä diskreetin etäisyyden säilyttäen).

Alyssa on usein paikkaillut myös Allumia.

Mihail

Alyssa on jonkin verran opiskellut Mihailin kirjastossa ja kirjoja luettuaan esittänyt varsin oivia kysymyksiä.

Alyssa on myös ollut paljon tekemisissä Mihailin neuvonantajien kanssa (niiden kuva Mihailista myöskin kiinnostaisi).


Halla

Äitihahmoksi Äitihahmon paikalle!

No, oikeasti, Alyssa on tarjonnut itseään ystäväksi, kuuntelevaksi korvaksi, tukevaksi olkapääksi. (PJ: ihan aikuistenoikeesti rehellisesti). Alyssa on myös osannut käyttäytyä roolin mukaisesti.


Historia ja luonnekehitys

Alyssa ei enää ole tunteidensa pyörittämä nukke. Vaikka kukaan ei auttanutkaan (mur!) niin Alyssa meni ja korjasi päätänsä melkoisesti. Nyt, vuosi Raksin aiheuttamien kirottujen sekoilujen jälkeen, vaikuttaa olevan reippaasti enemmän kontrollissa kuin koskaan.


Tässä projekteja, jotka ovat joko tulleet päätökseen tai joita pelaaja ei muuten odota pelaavansa lähisessioilla (mutta jotka saattavat tuoda jotain myöhemmin esille).

Julkisesti tavoitteista

Alyssa pyrkii muuttamaan maailmaa. Maailma ei ole hyvällä mallilla. Valveutunut Mutta Ei Niin Valoisa Veljeskunta pompottaa maailmaa huonoon suuntaan ja pyrkii liikaa edistämään omia ja johtajiensa etuja.
Tavoitteena jonkinlainen ensimmäisen aikakauden yhteiskunta, mutta parempi. Alyssa ei vielä tiedä, miten tähän päästäisiin. Tod. näk. joudutaan tappamaankin, ainakin niitä jotka eivät suostu kääntymään. Tai ehkä ne voisi jopa vangita jotenkin. Shrug, se voi olla liian vaarallista.

Pistooli

Karjankasvattaja ja taide-esineiden ja kauniiden aseiden keräilijä herra Ivanof Nelson järjesti juhlat. Alyssa oli luonnollisesti mukana, ja tietenkin iltaan kuului isännän kokoelmien esittelyä. Alyssan silmiin osui kauniisti koristeltu hieman revolverimainen pistooli.
Asiaan palattiin hieman myöhemmin. Ivanof esitteli pistoolia mielellään - se oli hänen kokoelmansa merkittävimpiä aarteita. Ase oli kulkeutunut hänen käsiinsä etelän tasangoilta, jossa se nähnyt hieman käyttöäkin erään ratsumiesten komentajan käytössä.

Alyssa halusi pistoolin, ja nopeasti keksikin miten saisi sen itselleen. Ivanof himoitsi erään toisen keräilijän, suorastaan hänen kilpailijansa omistamaa jadepatsasta kokoelmiinsa. Alyssa vietteli kyseisen miehen, onnistui hommaamaan tämän jäämään naiselle palveluksen velkaa ja tämän jälkeen suht edulliseen hintaan (2 resurssipalloa) lunasti mieheltä patsaan. Sitten Alyssa lahjoitti patsaan Ivanoffille, ja Ivanof vastavuoroisesti mielissään lahjoitti Alyssalle pistoolin.

Pistoolia kiertää koristeena matala kohokuvio lohikäärmeestä. Piipun kummallakin puolella on lohikäärmeen kaulaa, ja piipun pää on lohikäärmeen suu. Piipun toisessa päässä alkaa lohikäärmeen ruumis. Kuviointi ulottuu myös kahvaan, jossa lohikäärmeen ruumis jatkuu ja lisäksi lohikäärmeen raajat ja kynnet erottuvat. Kahva on puuta, piippu luonnollisesti hyvälaatuista metallia ja kuviointi myös jotain metallia, tod näk samaa kuin itse ase (voi olla erilaistakin, esmes jadea?).
Kyseessä on Exceptional Flame Piece.

Alyssa ratsasti yksin maaseudulle harjoittelemaan aseen kanssa. Ampuessaan aseella ensimmäisen kerran, pienen metsikön ympäröimällä aukealla, Alyssa muisti asioita menneisyydestä. Pistooli oli suorastaan huutanut Alyssalle, ja nyt Alyssa ymmärsi miksi. Hänen mieleensä tulvi erittäin eläviä ja tarkkoja muistikuvia siitä, miten Alyssa oli pyörinyt taistelussa jakaen ympärilleen tulista kuolemaa. Kuin kuoleman enkeli. Alyssa muisti myös erittäin tarkasti teurastuksen jäljet. Tästä huolimatta Alyssa harjoittelee aseella - päättäväisenä, että ei tapa kuin pakon edessä.

Aseen kahvaa muokattiin Suurhaaroilla. Alyssa hommasi myös huotran. Nyt kun aseen työntää huotraan, vaikuttaa siltä, että huotrassa olisi jonkinlainen iso veitsi.

Mihailin lähimmäisten kanssa ystävystyminen

Alyssa on ystävystynyt kykyjensä rajoissa Mihailin kolmen lähimmän auttajan kanssa.

Alyssan Mihail-projektin aloittaminen

Alkuasetelma: Mihailillahan oli muistaakseen kolme luotettua miestä. Yksi näistä vastasi kaivostoiminnasta, en niistä kahdesta muusta muista. Olettaakseni ainakin osa näistä "luotetuista" ovat tietoisia Mihailin ja meidän suhteista. Näillä tyypeillä on varmasti alaisia. Kommentteja?

Pyrin läheisiin väleihin luotettujen alaisten kanssa, ihan vain kerätäkseni tietoja Mihailista. Ehkäpä joku näistä alaisista tykkää jopa juhlia. Tai jos ei, keksin jotain muuta.

Pyrin myös kaivostoiminnasta vastaavan kanssa keskusteluun. Aloitan käännytysprojektini keskustelemalla Mihailin serkun kaivoksesta, sen tulevaisuudesta jne varsin huolestunutta esittäen (olen itseasiassa huolissani siitä, mutta minulla on muitenkin muitakin tavoitteita). Jossain välissä avaudun (tai siis esitän) siitä miten Mihail teki mielestäni ihan väärin ja epäreilusti sen "kääntyneen" suhteen. Ts., pyrin tilanteeseen, jossa kaivostoimintaäijä pääsisi lohduttamaan minua.. tiedän että se tietää, että olen Solar, ja pyrin luomaan välillemme mahdollisimman suurta luottamussuhdetta.
Riippuen hieman kaivostoimintaäijän reaktioista vien sitten keskustelua eteenpäin. Ainakin jos se alkaa lohduttamaan, niin annan sen lohduttaa. Jos se kylmästi puolustelee Mihailia, se pääsee huomaamaan, että tämä tyttö tykkää moraalisista keskusteluista -- ja on niissä terävä! Mikäli mennään johonkin näiden väliltä, kanssakäynti on enemmän mukavaa filosofista keskustelua (jonka tarkoituksena ei ole millään lailla suoraan murtaa tyyppiä -- vaan aloittaa perinpohjainen perustusten murentaminen).
Alyssan motiiveina on siis ottaa selvää kaivostoimintaäijästä, ottaa selvää Mihailista ja mahdollisesti (kahdesta edellisestä riippuen) hitaasti mutta perinpohjaisesti käännyttää kaivostoimintaäijä.

Mihail tietänee asiasta.

PJ: Pitävät sinua Mihailin oikeana kätenä, henkilönä jolle kerrotaan kaikki tärkeämmät isot jutut. Jos Mihail tietää, ei ole tainnut valittaa. Käännyttää mihin?

Neudornin sosiaalinen verkosto

Alyssa on rakentanut Neudorniin paljon suuremman ja tehokkaamman sosiaalisen verkoston kuin moni saattaa tajuta. Alyssa saattaa olla Neudornin vaikutusvaltaisin olento (muiden vaikutusvaltaa omaavien olentojen kautta, tietenkin).
Alyssa myös kuulee aika hyvin asioita verkostonsa kautta.

Tässä hieman tekstiä verkostoon liittyen:
Alyssa on pyrkinyt Neudornissa tutustumaan ja sosialisoitumaan. Alyssa on järjestänyt juhlia, tavannut ihmisiä, osallistunut, kuunnellut ja puhunut, luonut sekä suhteita että imagoa.
Seuraavaksi Alyssa pyrkii syventämään välejään merkittäviin henkilöihin. Alyssa ottaa suht vaivihkaa selvää, kuka haluaa mitäkin, mihin kukin pyrkii, mitä kukin kammoksuu - keskustelemalla ja kuuntelemalla. Hän pyrkii esittämään todellista ystävää monelle henkilölle.
Alyssa myös tietenkin auttaa ystäviään. Vanha sotilas oli rakastunut tavernan emäntään, mutta asia ei edennyt? Etenee nyt, ja vauhdilla, Alyssan junailujen jälkeen. Neudornissa on kaksi kilpailevaa illanviettopaikkaa kaupungin kermalle. Alyssa käänsi tasapainon selkeästi toisen eduksi ensin vaivihkaa levittämällä huhuja toisen omistajasta ja hänen paikkansa tasosta ja sen jälkeen järjestämällä henkilökohtaisesti suuret juhlat toisessa paikassa.

Alyssa ei epäröi ilkeitäkään temppuja, kunhan asiat eivät suoraan aiheuta ihmisille selkeää kärsimystä. Eräs karjankasvattaja janosi voittoa palkintohärkäkisoissa - keinolla millä hyvänsä. Alyssa "sattui" tuntemaan karjankasvattajan pahimman kilpailijan tallipojan. Tallipojan kautta kilpailijahärälle juotettiin jo hyvissä ajoin ennen kisaa vatsavaivoja aiheuttavaa yrttijuomaa, jonka karjankasvattaja oli toimittanut.

Alyssa on todellinen ystävä - hän auttaa ystäviään pyyteettömästi, aina silloin tällöin vain pikku vastapalveluksia pyytäen. Merkityksettömiä pikku juttuja, really..

Luonnollisesti Alyssa käyttää sosiaalisia suhteitaan hyväkseen sosiaalisten suhteiden junailemisessa. Tallipoika oli saanut työpaikkansa Alyssan ansiosta. Karjankasvattajan velkaa Alyssa käyttää hyväkseen jossain välissä. Alyssa voisi myös kiristää karjankasvattajaa tiedoillaan näistä toimista. Kiristämistä Alyssa käyttää harvoin, ja silloinkin pyrkii huomaamattomuuteen. Eihän tässä kuitenkaan kehenkään välejä haluta rikkoa.

Alyssa pyrkii siis leikkimään ihmisten elämillä.

Alyssa tietenkin pyrkii pitämään verkostonsa todellisen syvyyden vain itsensä tiedossa. Leveys lienee kaikille selvää, tämä tyttö tykkää juhlia..

Jotenkin oletan, että mulla on Background (Neudornin sosiaalisen verkoston puolisalainen kuningatar)

PJ: Itse asiassa, sut lasketaan Savant:iksi (Mihail on toinen, Alexander on Sorcerer). Olet vaikutusvaltainen, mutta loppujen lopuksi käskyt tulevat Montanon suvun Vanhimmalta. Mutta joo, Influence ** (Neudorn on sen verran pieni että enempään ei oikein pääse).
Yleiseen maailmankuvaan: Neudornissa ei ole "illanviettopaikkoja kaupungin kermalle", vaan rikkaammat kutsuvat toisiaan juhliin yms. On kapakoita, ja jossain jopa lava, mutta viihdykkeet ovat aika vähissä...

Aurinkoisten Lapset

Juttua eräistä ex-kultisteista, nykyään kunnon uskovaisista, ja mitä hirveää Alyssa suunnittelee niiden pään menoksi..

linkki jaetulle projektisivulle

Alyssan suunnitelmat: kai niitä jotenkin pitää joskus hyväksikäyttää.

Suurhaarojen sosiaalinen verkosto

Alyssa rakensi Suurhaaroille verkostoa. Edustana toimi eräs talo. Verkostoa käytettiin Talon asioiden edistämiseen, mutta ei sillä talolla tainnut silti hyvin mennä (ja Alyssan mielestä, hyvä niin).

Ideana oli adaptoida Neudornissa opittu toimintamalli ("I scratch your back if you scratch mine"), henkiä vilisevään kaupunkiin adaptoituna. Verkosto kai jäi ihan hyvään malliin.

PJ: Noh, saa keksiä nimiä. Verkosto katoaa hiljalleen jos sitä ei ylläpidä. Oletetaan tällä hetkellä että Influence toimii myös siellä.

Alyssan jobit Suurhaarojen velhotyypille

Harmaahongan kautta Alyssa tutustui velhohtavaan tyyppiin, jolla oli tarjota Alyssalle tekemistä. Vaihtokauppana Alyssa sai edistettyä valtaverkostoaan ja toisaalta oppi paljon omituisista asioista ja itse Suurhaaroista.

PJ: Sait Occult-opetusta. Muuten ei vaikutusta jos et keksi nimeä ja ainakin yhtä luonteenpiirrettä. :-)

Asiat jotka Alyssa haluaa pitää piilossa

Halunsa olla aiheuttamatta itse suoraan kärsimystä.
Aikomuksensa (suoranainen päätös) tappaa vanha dragonblooded-opettajansa.
Ja tietenkin myös se, mitä oikeasti on: manipulatiivinen valehteleva paskiainen.

Jälkipyykki Kalibraatiosta

Yhdeksän kuukautta Kalibraation jälkeen Solareiden pitäisi olla Neudornissa pitämässä huolta syntyvistä lapsista. Ne saattavat olla melko omituisia.

Alyssan artefakti-ideoita

Huivi
Silkkinen huivi, joka kätkee sisäänsä esineen yliluonnollisen mainiosti. Huivi osaa vaihtaa väriä käyttäjänsä toiveiden mukaan, mutta on kuitenkin aina silkkiä. Esineen saa huivista samanlaisella actionilla kuin piilotetun esineen saisi vedettyä esille helpohkosta paikasta. Eri versioita on useita, ja hinta (pallomäärä) tulee version mukaan.
Muunneltavia parametreja on ainakin:

  • esineen voi huomata huivia tutkimalla jollain rollilla (Inspectigation + ?) jollain vaikeudella
  • esineen piilottaminen huiviin maksaa tietyn määrän hituja, joita ei voi saada takaisin ennen kuin esineen nappaa huivista esille
  • esineen dimensiot ovat rajoitetut
  • vain tietty esine, tai tietyn tyyppinen esine sopii huiviin sisälle

Peliteknisiä kommentteja:

  • Ei liene yhden pallon artefakti.
  • Craft mikä? wood (silkki) ?

Kerat-Chi suunnitelmat

Vanhoja
  • "simanosuke, maailman paskin myyrä"
  • Alyssa neuvonantajaksi ja auttajaksi
  • pidetään Kerat-Chin kanssa sovituista kiinni
Tilanne nyt

Kerat-chin kanssa tehtyä sopimusta on kunnioitettu, elikkä pikkuhiljaa hänen vaikutusvaltaansa on nostettu, veriuhrit ovat jääneet eläimiin ja niitäkin on vähennetty, ja nyt on tullut sen aika, että hän jättää Elementtihovin johdon (jollekin jolle se paremmin sopii).

Pelaaja:

Mikä on Kerat-Chin jumaluusaste nyt? Palvotaanko sitä jo kaikkialla Neudornin kaivoksissa? 
Olisi hienoa että KCsta kuultaisiin vielä :)

PJ: On jo jättänyt hovin johdon, ei palvota vielä kaikkialla, eiköhän siitä kuulla. Voisi haluta esim. myös Karamoriin...

Suurhaarojen tulevat suunnitelmat

jumalat jne

Neliaan liittyvät suunnitelmat

Alyssalla on ollut Nelian kanssa tekemistä, mm. teekutsuja. Muutkin ovat tervetulleita.

Naisten suhde alkoi varsin riitaisella tavalla. Alyssa ei tehnyt kuten Nelia komensi, joten tämä oli pätevä syy satuttaa tätä. Tai ainakin pyrkiä siihen. Myöhempinä aikoina naiset ovat tapelleet vähemmän.

Nelia ja Alyssa ovat viettäneet Teekutsuja, joissa ovat tutustuneet toisiinsa.

Neliaa saattaa hieman kaihertaa se (vai kaihertaako?), että Alyssa viettelee kenet haluaa koska haluaa mitenpäin vaan haluaa.

Sairaala

Sairaala perustettiin. Alyssa puhui kaikki erityisen osaavat kädet töihin, ja haluaa myös varata loput osaavat kädet auttamaan kun lapsiboomi iskee.

Uuteen kaupunginosaan on rakenteilla uusi sairaala. Alyssa hoitaa sairaalaa taustalla.

Jossain vaiheessa alkaa kansalaisten kuntoutus.

Byrokratia

Alyssa pyrkii oppimaan byrokratiaa (yök, mutta välttämätön paha). Jotta homma ei olisi niin ikävää, (koettaa) ottaa mukaan Hallan. Samalla voi pitää tätä silmällä ja totuttaa ihmissuhteisiin.

Tuliaseet

Alyssa on, tosin kaikilta suht salassa, melko kiinnostunut ampuma-aseista. Alyssa vetäisi aseensa kerran esille, mutta kukaan ei ollut katsomassa. Tästä jäi todisteeksi yksi siististi kahdessa kappaleessa oleva lohikäärmeverisen ruumis. Alyssa diagnosoi, että

"näyttäisi siltä kuin olisi voimakkaalla Olemus-veitsellä halkaistu"

Ja kun häneltä kysyttiin, että tietääkö tarkemmin, tunnusti tappaneensa tyypin

"Ei ikävä kyllä millään suostunut uskomaan sanojani, seurasi kun yritin karkuun..
"..ja uhkasi toistuvasti henkeäni"
"Viilsin tyypin kaikella sillä energialla, minkä itsestäni sain kanavoitua"

Elementtihovi

Käytiin puhumassa ja tehtiin sopimus.


Keskustelu JTV:n kanssa

JTV (Alyssan taustasta):
"Yhdeksänvuotiaana hyväksyttiin Virheettömään Veljeskuntaan puolen viikon paastoamisen jälkeen,
hieman sen jälkeen kun hänen isänsä oli kuollut."
Alyssa:
"Eihän. Isäni ei ole kuollut. Tietääkseni molemmat vanhempani ovat elossa."
JTV:
"Isäsi on kuollut. Tietojeni mukaan surmasit hänet itse, ja äitisi otti tapahtuneesta kaiken
vastuun itselleen. Sen jälkeen, kuten sanoin, --"
Alyssa:
*Jää tuijottamaan Tähtistä ja tiputtaa kristallisen viinilasinsa lattialle, missä se pirstaloituu*
Kaikki:
*Hiljaa*
Alyssa:
*Pyyhkii suunsa servettiin*
Anteeksi, voin pahoin. Haen hieman raikasta ilmaa
*Poistuu paikalta*

Alyssa

KoExalted