Ero sivun ”Jumaltenranta:Rachvorel Salaiset” versioiden välillä

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
p
 
(3 välissä olevaa versiota 2 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 19: Rivi 19:
  
Läheinen vuoristo osoittautui melko epämieluisaksi paikaksi. Goblinoidit ja jättiläiset ovat ikäviä naapureita, eivätkä karut maisematkaan olleet erityisen mieluisia. Kohdattu sininen lohikäärme vaikutti myös vähän nihkeältä. Lohikäärmettä voisi yrittää mennä tapaamaan uudestaan paremman ystävystymisen ja tiedon lypsämisen merkeissä. Jos tulos on kehno, harkitaan lohikäärmeen vapauttamista hengestään ja erityisesti aarteestaan.
 
 +
 +
Antonin turvallisuusmiehenä Rachvorel on jonkin verran huolissaan epämääräisten naapureiden kasvaneesta määrästä. Antonille pitäisi ehdottaa suhteiden parantamista johonkin/joihinkin seuraavista tahoista: Jättiläiset, lähelle asettunut maagi, kylät Drellinistä itään. Tällä tarkoitan neuvotteluita, jotta ko. tahoilta voisi pyytää sotilaallista apua kriisitilanteissa.
  
== Kirjasto ==
 
== Kirjasto ==
Rivi 24: Rivi 26:
 
Etsin:
 
Etsin:
 
*Tietoja isästä, jotka valottaisivat hahmonkin taustoja sekä suvun kirousta.
 
*Tietoja isästä, jotka valottaisivat hahmonkin taustoja sekä suvun kirousta.
 +
**Haurachkurik ei itse asiassa ole ollut kirottu syntymästään asti. Hän sai kirouksen Cult of the Dragonilta sen jälkeen, kun ei kymmeniä vuosia jatkuneesta suostuttelustakaan huolimatta alkanut jäseneksi kultin dracolich-ohjelmaan. Lopulta Haura turhautuneena tappoi kultin lähettiläitä, minkä jälkeen itse Sammaster kirosi hänet kohtaamaan huonoa onnea lopun ikänsä tai kunnes ryhtyisi dracolichiksi.
 
*Tietoja kauniista laaksoista Elsirin lähistöllä.
 
*Tietoja kauniista laaksoista Elsirin lähistöllä.
 
+
**Halruaan North Wallissa olisi yksi idyllinen piilotettu laakso. Tietoja sen tarkemmasta sijainnista kirjoitan sitten, kun Rachilla on aikaa ja kiinnostusta lähteä etsimään sitä.
  
== PJ koukut ==
 
== PJ koukut ==
Rivi 41: Rivi 44:
 
''Tähän voi kirjoittaa juttuja, mitä haluaisit nähdä kamppiksessa. Älä kirjoita kovin tarkkoja speksejä, vaan mieluummin lyhyitä toiveita tyyliin "Olisi kivaa nähdä droweja" tai "Muinaisen Netherilin raunioiden tonkiminen olisi mielenkiintoista". —Sakri''
 
Voisi olla huvittavaa, jos joku (esim kyläläiset) yrittäisivät naittaa Antonia jollekin (varmaan ulkopuoliselle) naiselle, vaikka yrittääkseen turvata omat naisensa.
+
Dunkkis! Ehdottomasti ollaan dunkkiksen valtaamisen tarpeessa. Ehkä mielellään semmoinen merkityksellinen, että sitä ei ehkä heti siivota kokonaan, vaan sinne tulee joskus myöhemmin muuta syytä mennä takaisin.
 +
 
 +
Lisää tekosyitä polttaa olkikattoisia mökkejä.
  
Isosta luonnonkatastrofista selviytyminen. Sekä kylän että partyn kannalta mielenkiintoista.
 
[[Jumaltenranta:Rachvorel|Takaisin julkiselle puolelle]]
 
[[Jumaltenranta:Rachvorel|Takaisin julkiselle puolelle]]

Nykyinen versio 16. syyskuuta 2009 kello 15.43

Jos luet tätä luvatta, ansaitset tämän!

Luonne

Rachvorel on luonteeltaan hyväntuulinen. Hänessä on tiettyä kuparilohikäärmeille ominaista humoristisuutta ja leikkisyyttä, joka tosin saattaa mennä ilkikurisen ja raa'an puolelle. Jos Rachvorelilta kielletään hänen hauskanpitonsa, hän saattaa muuttua synkäksi. Toinen asia, joka saa hänet synkistymään on puhe hänen taustoistaan. Koska hänen ulkomuotonsa aiheuttaa hänelle eniten ongelmia, puhe sen syistä on hänelle arka asia.

Luonto on Rachvorelille tärkeä asia, ja hän suhtautuu siihen shamanistisella kunnioituksella. Rachvorel kuitenkin nauttii metsästämisestä, eikä koe olentojen tappamista pahana asiana, ellei se ole järjestelmällistä. Hänen mielestään haitallisia olentoja, kuten hiisiä ja örkkejä, saa tappaa vapaasti.

Rachvorel arvostaa hauskanpitoa, hupia ja hemmotelluksi tulemista. Hän onkin jossain määrin hedonistinen. Rachvorel uskoo tarvitsevansa rahaa ja mammonaa unelmiensa saavuttamiseksi, ja hänessä voi esiintyä itsekkyyttä tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Tavoitteet

Rachvorelin unelma on joskus tulevaisuudessa olla palvelijoiden ympäröimänä hallitsemassa jotain kaunista vuorialuetta tai laaksoa. Unelmaan kuuluu nimenomaan kaunis vuoristonäköala. Hän näkee itsensä voimakkaana, lohikäärmeveren vahvistamana ja ympäröivien maan henkien palvomana.

Tavoitettaan varten Rachvorel yrittää kerätä paljon maallista mammonaa. Lisäksi hän yrittää parantaa yhteyttään maan henkiin ja lohikäärmetaustoihinsa tullakseen voimakkaammaksi. Häntä kiinnostavat tiedot luontomagiasta ja lohikäärmemagiasta. Hänen taustansa takia hän on myös kiinnostunut kaikenlaisista lohikäärmeitä koskevista tiedoista. Voimakkaat lohikäärmeet kiehtovat häntä. Rachvorel ei kuitenkaan odota kohtaavansa omaa isäänsä. Hänen mielestään hänen isänsä teki valinnan jättäessään Rachvorelin äidin, eikä Rachilla ole halua puuttua siihen.

Metsäjättiläisten ja salamurhaajien uhan alla Vraathin linnake on muuttunut epämieluisaksi paikaksi. Rachvorel yrittää saada aikaiseksi jonkinlaisen majapaikan poissa linnakkeen välittömästä läheisyydestä jonkin verukkeen nojalla. Jos esim. metsästäjänaisella on mökki metsässä tai löytyisi jotain vastaavaa, Rachvorel olisi halukas muuttamaan pois linnakkeesta.

Läheinen vuoristo osoittautui melko epämieluisaksi paikaksi. Goblinoidit ja jättiläiset ovat ikäviä naapureita, eivätkä karut maisematkaan olleet erityisen mieluisia. Kohdattu sininen lohikäärme vaikutti myös vähän nihkeältä. Lohikäärmettä voisi yrittää mennä tapaamaan uudestaan paremman ystävystymisen ja tiedon lypsämisen merkeissä. Jos tulos on kehno, harkitaan lohikäärmeen vapauttamista hengestään ja erityisesti aarteestaan.

Antonin turvallisuusmiehenä Rachvorel on jonkin verran huolissaan epämääräisten naapureiden kasvaneesta määrästä. Antonille pitäisi ehdottaa suhteiden parantamista johonkin/joihinkin seuraavista tahoista: Jättiläiset, lähelle asettunut maagi, kylät Drellinistä itään. Tällä tarkoitan neuvotteluita, jotta ko. tahoilta voisi pyytää sotilaallista apua kriisitilanteissa.

Kirjasto

Etsin:

  • Tietoja isästä, jotka valottaisivat hahmonkin taustoja sekä suvun kirousta.
    • Haurachkurik ei itse asiassa ole ollut kirottu syntymästään asti. Hän sai kirouksen Cult of the Dragonilta sen jälkeen, kun ei kymmeniä vuosia jatkuneesta suostuttelustakaan huolimatta alkanut jäseneksi kultin dracolich-ohjelmaan. Lopulta Haura turhautuneena tappoi kultin lähettiläitä, minkä jälkeen itse Sammaster kirosi hänet kohtaamaan huonoa onnea lopun ikänsä tai kunnes ryhtyisi dracolichiksi.
  • Tietoja kauniista laaksoista Elsirin lähistöllä.
    • Halruaan North Wallissa olisi yksi idyllinen piilotettu laakso. Tietoja sen tarkemmasta sijainnista kirjoitan sitten, kun Rachilla on aikaa ja kiinnostusta lähteä etsimään sitä.

PJ koukut

Melkein mikä tahansa tehtävä, josta on luvassa arvokas palkkio, on kiinnostava.

Tiedot alueella olevista tai olleista lohikäärmeistä ovat kiinnostavia. Lohikäärmeiden luolat ovat ehdottomasti tutkimisen arvoisia. Jos alueella asustaa lohikäärmeitä, Rachvorel on kiinnostunut ystävystymään niiden kanssa. Kadonneiden lohikäärmeiden alueet pitää lootata.

Hauskanpito on aina kiinnostavaa. Hauskanpitoon voi kuulua metsästys, juhliminen ja hyvä seura, sekä huumori, tarinat ja musiikki. Lähistöllä oleva taitava bardi voi siis vetää puoleensa.

Hyvät liittolaiset, tai tieto kauniista vuoresta tai laaksosta (tukikohdaksi) ovat kiinnostavia.

Mitä Trehek haluaisi kampanjassa tapahtuvan

Tähän voi kirjoittaa juttuja, mitä haluaisit nähdä kamppiksessa. Älä kirjoita kovin tarkkoja speksejä, vaan mieluummin lyhyitä toiveita tyyliin "Olisi kivaa nähdä droweja" tai "Muinaisen Netherilin raunioiden tonkiminen olisi mielenkiintoista". —Sakri

Dunkkis! Ehdottomasti ollaan dunkkiksen valtaamisen tarpeessa. Ehkä mielellään semmoinen merkityksellinen, että sitä ei ehkä heti siivota kokonaan, vaan sinne tulee joskus myöhemmin muuta syytä mennä takaisin.

Lisää tekosyitä polttaa olkikattoisia mökkejä.

Takaisin julkiselle puolelle