Jumaltenranta:Elsirin laakso

Kohteesta ExcaliburWiki
Versio hetkellä 16. heinäkuuta 2008 kello 04.17 – tehnyt Sakri (keskustelu | muokkaukset) (→‎Merkittäviä paikkoja)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

ElsirinLaakso.jpg

Historia

Elsirin laakson asutuksen historia alkaa yli tuhannen vuoden takaa, jolloin alueella vaikutti kultakääpiövaltakunta. Aluetta halkova Aamunkoiton tie ja sitä ylittävät sillat ovat alunperin näiden kääpiöiden työtä. Kääpiöt tyytyivät asumaan vuorilla, kun taas ihmiskyliä alkoi nousta tien varteen. Matkaamiseen tietä käyttivät lähinnä Shaarin ja Faeûnin kaakkoisosien väliä liikkuvat kauppiaat.

Kääpiövaltakunnan hajottua myös ihmisasutus alueella autioitui, kun erilaiset hirviöt laskeutuivat vuorilta laaksoon. Noina aikoina Elsirin laaksossa asui lähinnä vain yksittäisiä druidiyhteisöjä, joiden jälkeensäjättämiä hautoja ja kivirinkejä voi alueelta yhä löytää.

Noin 500 vuotta sitten Elsirin laakson pohjoispuolella sijaitseva Rhestin kaupunki alkoi vaurastua ja levittää vaikutusvaltaansa laaksoon. Rhestilorin valtakunnan partiot pitivät Aamunkoiton tien jälleen käyttökelpoisena, ja sen varrelle syntyivät alueella nykyäänkin sijaitsevat kylät ja kaupungit. Rhestilor kuitenkin alkoi ennen pitkää heiketä kansalaislevottomuuksien, hirviöhyökkäysten, ja maagisten onnettomuuksien vuoksi. Lähes 200 vuotta sitten itse Rhestin kaupungin polttivat maan tasalle Wyrminsavuvuorilta tulleet goblinoidit, ja jo valmiiksi heikentynyt kuningaskunta hajosi.

Rhestilorin tuhon jälkeisinä aikoina alueen lukuisat kaupungit ovat tulleet toimeen pieninä itsenäisinä kaupunkivaltioina, mutta vanhan kuningaskunnan perintö on nähtävissä yhä siellä täällä. Leijona oli Rhestilorin symboli, ja esimerkiksi Brindolin kaupungin vaakunassa sitä vieläkin käytetään.

Luonto

Elsirin laakso sijaitsee subtrooppisilla leveyspiireillä. Kesät ovat kuumia ja kuivia, vaikkakin ajoittaiset ukkosmyrskyt vettä silloin tuovat. Talvet puolestaan ovat sateisia ja lämpimiä. Suuri osa alueesta on varsin karua, ja sekä etelässä että pohjoisessa sijaitsee pölyistä aroa. Metsät ovat kesällä tukahduttavan kuumia. Toisinaan aluetta vaivaavat tornadot, jotka voivat aiheuttaa suurta paikallista tuhoa.

Mielenkiintoisia paikkoja

Mustaletto

Kääpiötie

Elsir-joki

Loputon tasanko

Jättiläisenkilpivuoristo

Kultainen tasanko

Rhestinin järvi

Marthin metsä

Oka-aro

Länsikorpi

Noitametsä

Wyrminsavuvuoret

Vahtivan wyvernin vuoristo