Jumaltenranta:Elsirin laakso

Kohteesta ExcaliburWiki
Versio hetkellä 16. heinäkuuta 2008 kello 03.59 – tehnyt Sakri (keskustelu | muokkaukset) (→‎Historia)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

ElsirinLaakso.jpg

Historia

Elsirin laakson asutuksen historia alkaa yli tuhannen vuoden takaa, jolloin alueella vaikutti kultakääpiövaltakunta. Aluetta halkova Aamunkoiton tie ja sitä ylittävät sillat ovat alunperin näiden kääpiöiden työtä. Kääpiöt tyytyivät asumaan vuorilla, kun taas ihmiskyliä alkoi nousta tien varteen. Matkaamiseen tietä käyttivät lähinnä Shaarin ja Faeûnin kaakkoisosien väliä liikkuvat kauppiaat.

Kääpiövaltakunnan hajottua myös ihmisasutus alueella autioitui, kun erilaiset hirviöt laskeutuivat vuorilta laaksoon. Noina aikoina Elsirin laaksossa asui lähinnä vain yksittäisiä druidiyhteisöjä, joiden jälkeensäjättämiä hautoja ja kivirinkejä voi alueelta yhä löytää.

Noin 500 vuotta sitten Elsirin laakson pohjoispuolella sijaitseva Rhestin kaupunki alkoi vaurastua ja levittää vaikutusvaltaansa laaksoon. Rhestilorin valtakunnan partiot pitivät Aamunkoiton tien jälleen käyttökelpoisena, ja sen varrelle syntyivät alueella nykyäänkin sijaitsevat kylät ja kaupungit. Rhestilor kuitenkin alkoi ennen pitkää heiketä kansalaislevottomuuksien, hirviöhyökkäysten, ja maagisten onnettomuuksien vuoksi. Lähes 200 vuotta sitten itse Rhestin kaupungin polttivat maan tasalle Wyrminsavuvuorilta tulleet goblinoidit, ja jo valmiiksi heikentynyt kuningaskunta hajosi.

Rhestilorin tuhon jälkeisinä aikoina alueen lukuisat kaupungit ovat tulleet toimeen pieninä itsenäisinä kaupunkivaltioina, mutta vanhan kuningaskunnan perintö on nähtävissä vielä siellä täällä. Leijona oli Rhestilorin symboli, ja esimerkiksi Brindolin kaupungin vaakunassa sitä käytetään yhä.

Luonto

Merkittäviä paikkoja