Jumaltenrannan nousu ja uho

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

(...tai kuinka olkikattoisia mökkejä poltetaan)

Kyseessä on Dungeons & Dragonsin 4th edition -säännöillä pelattava kampanja, joka sijoittuu Red Hand of Doom -moduulin tapahtumapaikoille noin 50 vuotta moduulin päättymisen jälkeen. Pelaajia on kuusi kappaletta, ja aloitettiin 1. tasolta ja pelataan kenties jopa eeppisille tasoille asti. Koska 4th editionissa on vielä melko rajallisesti erilaisia hahmo-optioita, on hahmojen kustomointi pelinjohtajan kanssa hyväksyttyä.

Sota Punaista kouraa vastaan voitettiin, ja laaksossa on sen jälkeen vallinnut enemmän tai vähemmän rauha. Hahmoista yksi on alkuperäisten seikkailijoiden palkkioksi saaman linnakkeen herra, ja muut tämän ystäviä/apureita. Mutta kuten aina, rauha ja idylli eivät säily ikuisesti, ja uusia ongelmia alkaa näkyä horisontissa...

Kampanjan tyylinä on seikkailullinen high fantasy. Taisteluissa ja monissa muissa pelaajahahmoja koskevissa pelimekaanisissa tilanteissa noudatetaan sääntöjä varsin tarkasti, mutta muutoin niitä ei pidetä esteenä tarinalle. Joten vaikka säännöissä ei ole keinoja esimerkiksi epäkuolleiden luomiseen, niin voivat NPC:t silti niitä luoda (ja mikseivät hahmotkin, jos sellaiselle rituaalille säännöt halutaan). Lisäksi tarina menee tarvittaessa realismin edelle. Siten esim. NPC:t saattavat käyttäytyä toisinaan harkitsemattomasti tai jossain määrin omituisesti, jos se palvelee tarinaa tai luo mielenkiintoisia pelitilanteita. Tai toisena esimerkkinä taistelutilanteen ulkopuolella ei ole lainkaan mahdotonta, että joku tavallinen ihminen putoaa korkeasta tornista säilyen kuin ihmeen kaupalla hengissä, vaikka tämän olisikin kuulunut saada 10d10 vauriota. Pelaajien toivotaan ymmärtävän draaman lakeja, kun tällaisia tilanteita ilmenee. Tarkoitus ei ole käyttää niitä lyömäaseina hahmoja vastaan.

Maailma on Forgotten Realms (3.0/3.5 -ajalta) ja kampanjan keskusalue sijoittuu Shaarin, Halruaan, ja Amtarin metsän väliselle seudulle.

Kampanjan kanava IRCnetissä on nimeltään #trogdor.

Seuraava peli

Sopivat pelipäivät viikolle ??.??.—??.??.
Ma Ti Ke To Pe La Su
Sakri
Gilead
Helle
Jape
Kaapija
Trehek

"X": sopii (yli 90% todennäköisyys, että sopii)
"0": ei sovi (alle 20% todennäköisyys, että sopii)
"E": ehkä (20-90% todennäköisyys, että sopii)

Vapaaehtoisia täsmennyksiä päivien sopivuudesta

Sakri:

Gilead:

Jape:

Kaapija:

Trehek:

Helle:

Sekalaista

Sessiohistoria

Roolipelisopimus

Tarinan päätöstarina

Kampanjassa käytettävät house rulet

Punaisen käden sopimus

Liittolaishahmot

Yleinen todo

  • kylän elävöittäminen: gilead on aloittanut homman ja speksannut kuinka paljon tyyppejä siellä asuu ja mistä ne saavat toimeentulon
  • kylän elävöittäminen: kylän henkilöiden nimeäminen. Nimeämisessä suositellaan käytettävän EBoN:in Greyhawk-kirjaston South Provincen nimistöä, sillä PJ on päättänyt sen vastaavan myös Elsirin laakson nimikulttuuria.
  • kylän elävöittäminen: kylän henkilöiden luonteenpiirteiden keksiminen. mitä löytyykään lihamestarin talon salaisesta huoneesta? onko teurastajan takahuoneessa alttari ja verinen kirves? mitä kylän kyylä osaakaan kertoa kunkin pimeistä salaisuuksista?

Mitä haluatte tietää pelistä

Tähän listaan voi kerätä asioita, mitä pj:n tai jonkun tarvitsisi selittää.

Kosmologiasta

Pelaajilla on esiintynyt hieman epäselvyyttä siitä, millainen kosmologia meillä on käytössä. Kerrottakoon siis, että kyseessä on 3.5 Faerûnin kosmologia pienin muutoksin:

  • Feywild on lisätty kosmologiaan uutena Material Planen kanssa koeksistenttinä tasona. Kyseessä on Prime Material Planen kanssa koeksistentti taso, mistä mm. eladrinit, elfit, ja gnomet ovat alunperin saapuneet Faerûniin.
  • Ethereal Plane on poistettu, koska nelos-edikassa ei ole siihen liittyviä hirviöitä, loitsuja tai muita sellaisia.
  • Shadowfell == The Plane of Shadow
  • Enkelit (Angels) eivät ole enää pelkästään hyviä outsidereita, vaan niitä löytyy kaikista alignmenteista eri jumalien palvelijoina.
  • Metallic dragonit ovat nykyään useammin unalignedeja kuin hyviä.
  • Succubukset ovat nykyään devileitä.
  • Mielettömät epäkuolleet eivät ole automaattisesti pahoja. Pahuus ja hyvyys määräytyvät täysin tekojen, eivätkä lajin mukaan. Toki esim. lähes kaikki demonit ovat yhä pahoja, koska ne mielellään luonteensa ja kulttuurinsa vuoksi tekevät pahoja asioita. Mutta jos jostakin demonista koulutettaisiin hyvä, niin sen alignment muuttuisi hyväksi.
  • Vanhat alignmentit ovat yhä olemassa epämuodollisina pelitermeinä, ja esim. jumalilla on nämä vanhat alignmentit. Pelimekaanisesti chaotic goodit ja neutral goodit ovat goodeja, chaotic neutralit, neutralit, ja lawful neutralit unalignedeja, ja neutral evilit ja lawful evilit evilejä.
  • Vanhat kielet ovat yhä käytössä (esim. Celestial, Abyssal, Infernal, Aquan, Auran, Ignan, ja Terran).

Sikäli mikäli kuin 3.5-Faerûn kirjoissa viitataan muuttuneisiin asioihin, ja nämä aiheuttavat ristiriitoja pelissä, niin ristiriidat ratkaistaan tapauskohtaisesti muuttamalla Faerûnin historiaa soveltuvin osin tai tulkitsemalla sitä sopivalla tavalla. Kuvitteellinen esimerkki: 3.5-kirjan mukaan Shar ja Sharess taistelivat ethereal planella Time of Troublesin aikaan. Ratkaisu: Sovimme, että he taistelivatkin Varjotasolla jättäen muut taisteluun liittyvät asiat, kuten sen lopputuloksen, ennalleen. Toinen esimerkki: Lähes kaikki pitävät zombeja pahoina, vaikka ne ovat nelos-edikassa neutraaleja. Ratkaisu: Zombit ovat kautta aikojen olleet pahojen nekromantikkojen työvälineitä, joten ne ovat saaneet pahan leiman monissa kulttuureissa. Lisäksi zombin luominen on yleensä paha akti, koska siinä häpäistään hautarauhaa, vaikka itse zombi ei paha olekaan. Normaalilla faerûnilaisella on siis hyvä syy pitää zombeja pahoina, vaikka universumi onkin eri mieltä.

Maailmasta

Avoimia kysymyksiä

  • Missä on Kelemvorin profeetaksi itseään kutsunut mies, joka vehkeili epäkuolleiden kanssa?
    • Hävisi jonnekin, emme tiedä minne. Tapoimme oppipojan.
  • Miten Frindac ja kumppanit muuttuivat wighteiksi?
  • Mitä kuuluu Erelille ja Sarialle?
  • Mikä on areenan tarkoitus?

Pelaajat/hahmot

Kirjoittakaa mielellään ainakin muutamia rivejä jokaisesta seuraavísta asioista hahmoihinne liittyen: tausta, luonne, tavoitteet, koukkuja PJ:lle. Kannustimena annan hahmolle sopivan määrän XP:aa ja rahaa jokaisesta kohdasta, mistä on vähintään viisi riviä relevanttia tekstiä kirjoitettu. Halutessaan omalle hahmolleen voi tehdä sekä julkisen että "vain PJ:lle" -sivun. Myös hahmon kuvan piirtämällä saa XP:aa, kunhan kuva on sellainen, että sen eteen on piirtäjän kyvyt huomioonottaen nähty kohtuullisesti vaivaa.

Täyttäkää hahmoillenne power sheetit. Merkitkää niihin kaikki classista, paragon pathista, epic destinystä, rodusta, itemeistä, ja feateista tulevat powerit, mitä hahmoillanne on. Power sheetin etuja ovat mm. pläräämisen väheneminen, omien powerien muistamisen helpottuminen, ja muut pelaajat voivat pelata hahmoa helpommin silloin, kun itse pelaaja ei ole paikalla. Power sheetin täyttäminen ja ylläpitäminen on pakollista, mutta sheetin täyttämisestä saa porkkanana myös XP:aa.

Sakri: Ye Friendly Dungeon Master


Helle: Greth - Githzerai Swordmage/Artificer

Gilead: Thayanne - Sun Elf Swordmage/Wizard

Jape: Rooke - Revenant (human) Assassin/Warlock

Kaapija: Anton - Drow Rogue

Trehek: Nathiira - Tiefling Warlock

Hahmojen pimppaus

Maagiset esineet
Anton Greth Rooke Nathiira Thayanne
Weapon 1 Vicious dagger +4 (17) Ravenclaw Warblade Bastard Sword +5(23) Rod of Malign Conveyance +5 (22) Sunblade Longsword +2 (9)
Weapon 2 Bloodiron h.crossbow +4 (18) Rhytm Blade Dagger +4 (18) Luckblade Longsword +5 (23)
Implement 1 Rod of the Star Spawn +5 (22) Defensive Staff +1 (2)
Implement 2 Magic Rod +4 (16)
Armor Feytouched stalkerhide Armor +5(22) Anathema Armor of Aegis Expansion +5(22) Deathburst Anathema +5 (22) Gambit Anathema Armor +5 (23) Shimmering Efreetweave +5 (cloth armor) (24)
Arms puff Warlock's Bracers (11) Warlock's Bracers (11) Cold Iron Bracers (16)
Feet Wallwalkers (10) Boots of Eagerness (9) Boots of Stealth (13) Sandals of Avandra (=Mielikki) (25) Skygliders (20)
Hands Foe Caller Gauntlets (22)) Shadowdancer's Gloves (11) Burning Gauntlets (26) Gauntlets of Arcane Might (3)
Head Essence of the wisp (21) Circlet of Arkhosia (14) Circlet of Second Chances (3) Helm of Able Defense (14) Carcanet of Psychic Schism (15)
Neck Piwafwi +5 (22) Badge of the Berserker +6 (27) Amulet of Protection +5 (21) Medallion of the Mind +4 (19) Raven Cloak +5 (24)
Ring War ring (16) Premonition Ring (15) Eladrin Ring of Passage (14) Cognizance Ring (16) Nothing (?)
Ring Golden ring of teros (24) Ring of Shadow Guard (18) Ring of Invigoration (14) Stormcatcher Ring (17)
Waist Girdle of umber hulk (15) Baldric of Shielding (19) Belt of Sonnlinor Righteousness (16) Diamond Cincture (20) Breaching Belt (19)
Other Darkskull (9) Tattoo of the Penitent Martyr (11) Eager Hero's Tattoo (10) Lens of Reading (7)*
Other Siberys Shard of the Mage (13) Elusive Action Ki Focus +1 (4) Map of Orienteering (9)*
Other puff Foe Stone (12)*
Other Ruby Scabbard (5) Dust of Creation (18)*
Other Flying Carpet (20)*
Other Handy Haversack (10)*
Other Long Battle Tattoo (7)
Level Sum 165 199 164 214 179
Previous Update 20.9. 11.9. 21.9. 12.9. 12.9.

Party Pool

Skräpää

Robe of Scintillation Mindweave +4 (17)

Hyvää kamaa

(osa näistä on mahdollisesti jaettu jo)

Crystal Ball of Spying (20)

All-Seeing Eye (22)

Manual of the Planes (21)

Arcane Laboratory (22)

Watchful Spirit Totem +5 (eli taikavarpu) (23)

Anathema Elven Battle Armor +5 (23)

Tattoo of Vengeance (25)

Rahat ja komponentit (päivitetty viimeksi 2.9.)

Rahaa: 855k gp ja 65k gp arvoiset jalokivin koristellut kultaiset rannekkeet (huge-kokoa)

Taikapölyä: 142 231
Arkaanisia komponentteja: 0
Religionaalisia komponentteja 50k

Wynnellin kirjastosta löytyneet rituaalikirjat

History Revealed, Seeming, Rope Trick, Solace Bole, Elemental Transference, Drawmij's Instant Summons, Passwall, Shadow Walk, Reverse Portal, Ritual of Retrieval, Time Ravager, Scramble Portal, Sentinel Eye, Planar Sending, Eye of Warning, View Location, Lich Transformation, Control Weather, Create Teleportation Circle, Astral Sojourn, Fantastic Recuperation, Adjure, Consult Oracle, Planar Portal, View Object, Teleport Catcher, Memory Seal, Overland Flight, Scry Trap, Forbiddance, Loremaster's Bargain, Observe Creature, Deceive Sensor


Number of thatched-roofed cottages burninated so far: 1