Jokimetsän laulu:Tapahtumat

Kohteesta ExcaliburWiki
Versio hetkellä 2. kesäkuuta 2010 kello 11.27 – tehnyt Emie (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Ennen alkua

n. LM 12. Peili ja Paju tapaavat Arabelissa. Peili lahjoittaa orichalcumkeihään Pajulle tämän todistettua olevansa tämän omistaja osaamalla käyttää sitä.


Polut kohtaavat

Kukinnan juhlat

NP 1. - 3.

Nousevan puun ensimmäisenä päivänä Paju ja Kataja-nimellä kulkeva Peili saapuvat Samaran kaupunkiin, tavoitteenaan etsiä mystinen oraakkeli. Kaupunkiin on kerääntynyt paljon väkeä juhlistamaan Kukintaa ja kesän alkamista ja juomaan mustamarjaviiniä hyvän sadon takaamiseksi.

Outolinnun kapakan terassilla kaunis kultatukkainen nainen lähestyy toveruksia ja esittäytyy Huomisen Airueeksi. Hetken kuluttua myös toinen sievä nainen, Pilvi, paikallisen rohdoskauppiaan tytär liittyy seurueeseen. Ilta etenee hyvän viinin ja utelevan keskustelun merkeissä. Airut ja Kataja sijoittuvat jaetulle ensimmäiselle sijalle jousiammuntakilpailussa. Myöhemmin illalla orkesteri virittää soittimensa ja jumalattaret saapuvat juhliin. Arina tanssittaa ensin Airutta ja sitten Katajaa, sorja Ikitammi suo ensimmäisen tanssin kunnian Pajulle. Juhlat jatkuvat pitkälle yöhän.

Seuraavana aamuna Huomisen Airut etsii Pilven rohdoskaupan ja tauolla takahuoneessa paljastaa tälle olevansa Auringon ylevöitetty. Päivän kuluessa paljastuu viiden paikallisen nuoren hämäräperäinen katoaminen. Sankarit lähtevät tutkimaan asiaa. Paju kuulustelee perheenjäseniä, Kataja nuuskii maastoa ja Airut hivuttautuu luottamukselliseen asemaan paikallisten keskuudessa. Pilvi viestii opettajansa kanssa ja koko ryhmä kutsutaan tapaamiseen. Matkaan lähdetään pikimmiten ja joukko yöpyy piilokodalla metsän siimeksessä.

Kolmantena päivänä ryhmä saapuu Pilven johdattamana sammaleiselle metsäaukiolle. Pilven opettaja, Usvavirran Terä susimiehineen esittäytyy ja paljastuu tämän olevan mystinen Samaran oraakkeli. Paju saa omituisen näyn. Terä paljastaa epäilyksensä Rämemiehen, Harmaasuon hallitsijan osallisuudesta nuorten katoamiseen. Teen juonnin ohessa keskustellaan mahdollisista toimintatavoista ja rämeen asukkaista. Aurinkoiset päättävät lähteä pelastamaan nuoria suolta. Terä varustaa joukon matkamuonalla ja lähettää uskollisen Sumuturkin oppaaksi.

Rämehovin puhdistus

NP 4. - 11.

Pajun johdolla ja Sumuturkin opastuksella kuljetaan ensin päivä metsässä, seuraavana päivänä lähdetään suolle. Usvainen suo vaikuttaa hieman Villeyden turmelemalta. Kehän kimppuun hyökkäävä hurjistunut suokarju hoidetaan nopeasti. Maaston muuttuessa vetisemmäksi vastaan soutaa oudolla lautalla kalpea neitokainen. Lautturi paljastuu tunnekuolleeksi mutta muuten mukavaksi tytöksi. Kehä antaa kyytimaksuksi loppumatkasta hopearahan ja ohikiitävän tunteen, Katajan hämmentää Sumuturkin suudelmallaan. Matkalla Lautturi paljastuu Tuonenlintu-nimiseksi rämeen valtiaan tyttäreksi. Hän ennustaa, että nuorten takaisin saaminen tulee olemaan vaikeaa.

Keskellä suota on jyrkkä saari, jonka päälle ja sitten sisään Kehä kiipeää. Sen enempää pohtimatta pohtimatta Kehä kävelee sisään suureen saliin ja kertoo hallitsija Rämemiehelle hänen hovinsa edessä suorat sanat. Samaran nuoret pitää päästää heti vapaaksi ja hallitsijan käytös on ollut varsin sopimatonta. Tilanne eskaloituu nopeasti, valtaistuimen takana tilannetta seuraavan keijun silmäillessä kovasti poispääsytietä. Rämemies ei usko edessään seisovien Ylevöitettyjen voimaa ja suhtautuu näiden vaateisiin ylenkatseella. Airut riuhtaisee vangitun Hetteenhengen ketjun irti ja toteaa ylimieliselle jumalalle, että tämä ei ole edes allaan olevan maan valtias. Rämemies hyökkää raivoissaan Airueen kimppuun ja lyö tämän halki huoneen, Nevaskojen ihaillessa herransa voimaa. Paju iskee mahtikeihäällään Rämemiestä, mutta on joutua itsekin lyödyksi kunnes Hiljaisuuden Peili tulee ja lyö kurjan heittiöherran väliaikaisesti kuoliaaksi. Keiju on tällä välin saanut kerättyä hiitensä ympärilleen ja onnistuu sopimaan vapaaksi pääsystään pitämällä kaupungin nuoria panttivankeina.

Taistelun tauottua Pilvi ottaa nuoret hoitoonsa ja Airut järjestää elementtihovin uudelleen. Nevaskat ajetaan pois hovista huolehtimaan räkämännyistä. Mielistelevä artisaani Sydänpuu voidellaan uudeksi johtajaksi ja Tuoni määrätään hänen apulaisekseen. Hetteenhenget uskaltavat vihdoin palata takaisin hoviin ja parantavat taistelussa saadut vammat. Kunniakkaan Samaraan paluun jälkeen Paju ja Airut hyödyntävät mainettaan neuvotteluissa. Kehä jää pohtimaan tarvetta hoitaa Rämemies kunnolla ruotuun, keijujen seuraamista ja Arabelin kansan jäänteiden siirtämistä Samaran alueelle.

Keijuja Arabelissa

NP 15. - KP 18.

Kehä aloittaa matkan jokien ja metsien läpi kohti vallattua Arabelia. Keijut ja näitä jahtaava mystinen muukalainen ehtivät kuitenkin paikalle ensin. Nousevan puun 26. päivän aamuna komea valoa hohtava muukalainen ajaa Arabelilaisten sissileiriin hyökänneet keijut karkuun. Kehän jäsenet havaitsevat kultaisen valon loisteen leirin suunnasta ja Pilvi lentää kurkena edeltä katsomaan. Pilvi ja Laakson Kultaiseksi Jalavaksi esittäytyvä muukalainen hoitavat keijujen hyökkäyksestä saatuja vammoja muiden saapuessa paikalle.

Keijuja päätetään lähteä ajamaan takaa, mutta nopeat keijut karistavat takaa-ajajat ovelasti kannoiltaan. Ryhmä palaa sissileiriin ja Paju, Airut ja Kataja kulkevat muutaman päivän piilottelevien Arabelilaisten parissa kertoen mahdollisuudesta muuttaa Samaraan. Jalava ja muut Ylevöitetyt tutustuvat toisiinsa ja saattavat ensimmäisiä arabelilaisia Samaraan. Piipponotkon kylästä ostetaan Rämemiehen kultarenkailla kuusi tukevaa jokivenettä. Pilvi lentää opettajansa luo raportoimaan, muut matkaavat pakolaisten mukana veneillä alavirtaan.

Kukoistavan puun 10.päivänä matkalaiset palaavat takaisin Samaran kaupunkiin. Kataja jää selvittelemään kaupungin tapahtumia ja muut suuntaavat Oraakkelin luo. Terä tarjoilee teetä ja mystisiä lauseita ja pyytää joukkoa palaamaan viikon kuluttua kuulemaan vastauksia kysymyksiinsä.


Enteitä

Kohti pohjoista

KP 19. - LP 20.

Terä kertoo Kehälle villeydessä kohtaamistaan ennenäyistä ja sanoo lähtevänsä joksikin aikaa muualle selvittämään asioita. Jalava ja Terä sopivat muilta salassa tietojen maksusta. Susivuorelta kuljetaan Pajulan telttakylään, jossa istutaan iltanuotiolla ja keskustellaan pääasiassa keijuista. Kataja paljastaa tietoja Kaukama Kaihomielen ja sinipukuisen keijun tapaamisesta. Seuraavana päivänä hankkiudutaan eroon kylän lähistöllä elävästä vesinokkakarhuperheestä ja illalla vietetään peijaisia.

Kukoistavan puun 22. Aurinkoiset saapuvat takaisin Samaraan. Peili selvittelee Kaihomielen toimia samaralaisen työmiehen asussa ja muut etsivät tietoja keijuista. Peili löytää maagisen kuuhopeisen sormuksen.

Parin päivän kuluttua joukko lähtee jokiveneellä matkaamaan Pohjanhopeista ylävirtaan Terän ennustuksen johdattamana.


Pääsivu