Ero sivun ”Jan de Witt” versioiden välillä

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Rivi 1: Rivi 1:
 
Jan de Witt on Tiitin hahmo Japsun hienossa pelissä VKM.
 
 +
 +
Olen 53-vuotias, kotoisin Preussin Hollannista. Olen kuitenkin asunut siellä ja täällä, ja voin vaikuttaa paikalliselta melkein missä vain. Et välttämättä elämäsi aikana kohtaa ketään, jolla olisi näin laajat tiedot miltä tahansa yliopistotieteen alalta. Nykyisin elätän itseni neuvonantajana poikani Mikaelin yrityksessä. Tiedän yhtä ja toista Killasta ja eetterikoneista.
  
Vartuin Preussin Hollannissa, Hoornin pikkukaupungissa lähellä Amsterdamia. Isäni oli vaatimaton lukkoseppä, mutta perheeni oli mukana kaupungin seuraelämässä äitini kautta. Äitiäni näet arvostettiin laulajana. Minä ja sisarukseni -- veli ja neljä siskoa -- opimme sulavan käytöksen ja saimme ensikosketuksen kansainvälisyyteen. Kiitos äitini, kaikkien meidän kuuden sosiaalinen nousu oli taattu. Seurapiirien turvin saimme kunnollisen koulutuksen. Opettajiani hämmästytti omaksumiskykyni, ja usein he suuntasivatkin opetuksensa nimenomaan minulle, vaikka olinkin nimellisesti vain kuunteluoppilaana jonkin rikkaan perheen vesan yksityistunnilla.
 
Rivi 13: Rivi 15:
 
Perheeni luonnollisesti suri Margareetan kuolemaa. Heille tarina kerrottiin seuraavasti: Margareeta oli kutsuttu viettämään kesää ystävättärensä kanssa Lyoniin, mutta äkillisen ilmastonvaihdoksen vuoksi hän oli sairastunut keuhkokuumeeseen ja kuollut. Kukaan ei silti saattanut surra menetystä siten kuin minä. Olin Margareetan sielunkumppani, uskottu ja valittu. Kukaan nuori nainen ei saattanut häntä korvata, ja tiedän yrittäneeni. Vormerin asia ei kuitenkaan antanut minun levätä eikä surra, sillä Kilta oli vahvistumassa myös Hollannissa.  
 
Kahdenkymmenenyhden ikäisenä sain uuden henkilöllisyyden ja pääsin sen turvin Killan kouluun []:iin oppimaan mekaniikkaa ja eetterikoneita. Lähettäessään minut niin lähelle Killan sisäpiiriä Vormer oli punninnut riskit ja edut: Koulussa saatettaisiin huomata aukot taustoissani ja tiedoissani, enhän ollut käynyt Killan kouluja lapsesta saakka. Toisaalta oma mies sisärenkaassa olisi mittaamattoman tärkeä resurssi. Tarkkailin uutta opettaja- ja toverikuntaani tarkoin, ja onnistuin välttämään tungettelevat kysymykset. En hankkiutunut lämpimiin väleihin kenenkään kanssa -- jos Nicole Walkendorf jätetään laskuista.  
+
Kahdenkymmenenyhden ikäisenä sain uuden henkilöllisyyden ja pääsin sen turvin Killan kouluun [kaupunk]:iin oppimaan mekaniikkaa ja eetterikoneita. Lähettäessään minut niin lähelle Killan sisäpiiriä Vormer oli punninnut riskit ja edut: Koulussa saatettaisiin huomata aukot taustoissani ja tiedoissani, enhän ollut käynyt Killan kouluja lapsesta saakka. Toisaalta oma mies sisärenkaassa olisi mittaamattoman tärkeä resurssi. Tarkkailin uutta opettaja- ja toverikuntaani tarkoin, ja onnistuin välttämään tungettelevat kysymykset. En hankkiutunut lämpimiin väleihin kenenkään kanssa -- jos Nicole Walkendorf jätetään laskuista.  
  
Kiitos! Voit lopettaa lukemisen tähän, koska tästä alaspäin löytyy vain sekalaisia muistiinpanoja.
+
Walkendorf oli suuri nimi Killassa, arvoltaan []. Hänen vaimonsa Nicole oli hurmaava nainen, joskin minua hieman kypsempi. Yritin Nicolea avuksi käyttäen urkkia Walkendorfin salaisuuksia, mutta Nicole oli minua etevämpi. En ole vieläkään aivan varma, saiko hän selville salaista henkilöyttäni vai oliko kaikki vain viatonta leikkiä. Asioiden kehittyessä löysin itseni usein Walkendorfin metsästysmajalta kahden Nicolen kanssa. Hän tuntui yhtä taitavalta peittämään jälkensä kuin minä ja Margareeta olimme aikanamme olleet. Yhtä jälkeä hän ei kuitenkaan pystynyt peittämään: häntä kutsutaan nykyään nimellä Mikael Walkendorf.
 +
 
 +
Mikaelin syntymä sai Walkendorfin epäilemään vaimonsa kunniaa, ja kun sen tason mies ryhtyy tutkimaan asioita, hän on myös tietoja löytävä. Täpärästi pystyin pakenemaan seudulta ennen kuin ovelleni ehdittiin koputtaa. Perässäni ei kuitenkaan ollut virallinen Kilta, vaan ainoastaan eräs korkea-arvoinen kiltalainen yksityisasiallaan. Tämä jäi ainoaksi lohdutuksekseni, kun tehtäväni keskeytyi. Vormer voisi ehkä lähettää toisen soluttautujan herättämättä suuria epäluuloja. Tuttavien avulla piilouduin pariksi vuodeksi odottamaan tomun laskeutumista.
  
 +
Etsiydyin yliopistoon kartuttamaan tietojani. Opiskelin niin Pariisissa, Marseillessa, Lontoossa, Wroclawissa ja Bremenissä kuin Roomassa, Kööpenhaminassa ja Ateenassakin. Kuljin milloin minkäkin nimen turvin, mutta en koskaan käyttänyt ristimänimeäni tai Killan koulussa käyttämääni nimeä. Varsinkin historiaa opiskellessani kiertelin maaseuduilla eri puolilla Preussia ja Englantia tutustumassa paikalliseen kulttuuriin. Sain pitkään elantoni opettamalla yliopistoissa, ja tietoni tunnustettiin laajalti -- millä nimellä milloinkin. Omistin aina aikaani myös mekaanisten laitteiden tutkimukseen ja kehittämiseen.
  
- nicole ja erehdys, joka johti mikaelin syntymiseen
+
Killan suhteen olin maan alla ainakin kymmenen vuotta ennen kuin uskalsin taas ruveta uudistamaan tietojani Killan sisäisistä asioista. Oma tuttavaverkkoni tuntui kadonneen tänä aikana. Hajanaiset ystävät siellä täällä eivät osanneet osoittaa ketään luotettavia kontakteja. Oli kuin Vormer olisi hävinnyt kokonaan. Samalla Killan vaikutusvalta oli kasvanut yli sen, mitä olimme hurjimmissakaan kuvitelmissamme osanneet arvioida: uuden keisarin myötä Kilta oli kolmas valtiomahti.
- pako killan vihaa, walkendorf oli aika iso herra ja siksi piti paeta. varsinaisesti siis kilta ei ole vihainen vaan henkilö. en koskaan paljastunut vakoojaksi?
 
- maan alla vormerilaisten & kattojärjestön avulla
 
- yliopistolaisena pariisissa ja englannissa, maankiertelyä, tiedemies
 
- etsin samalla poikaani, löydän kun hän on 21, tutustun kun hän on 24
 
- mikael kunnon kouluun ja yrityksen perustaminen, yhteinen historiamme alkaa
 
- esiinnyn nykyään mikaelin isänä (onkohan se viisasta?)
 
Muuta:
+
Löysin hiljaisten kyselyiden avulla poikani Mikaelin sukulaistensa hoivista, kun tämä oli kahdenkymmenen. Olin tuolloin vielä äärimmäisen varovainen enkä lähestynyt tätä vuosiin ennen kuin olin varmistunut siitä, että en saisi Walkendorfia uudelleen jäljilleni. Kaikeksi onneksi vanhan Walkendorfin terveys heikkeni niin, että hän menetti virallisen asemansa Killassa. Saatoin esittäytyä 24-vuotiaalle pojalleni, joka ei vaikuttanut suuresti yllättyvän perhesuhteitaan koskevista tiedoista.
- ulkonäkö
 
- motiivit, miksi tekee
 
- elämänasenne
 
- kontakteja maailmalla?
 
 +
Näin Mikaelissa samaa paloa, joka oli roihunnut itsessänikin nuorena. Poika oli perinyt minun taipumukseni mekaniikkaan ja luonnontieteisiin, ja omistinkin kaiken tarmoni hänen kouluttamiseensa. Mikael ei koskaan ehtinyt opiskella korkeassa yliopistossa, mutta sen sijaan hänellä on ollut yksityisopettajana useiden Euroopan yliopistojen arvostettu luennoitsija.
  
--vanhaa kamaa--
+
Tiedän kaikenlaista Killan vanhoista skandaaleista, muistakin kuin Walkendorfeista. Eräillä kiltalaisilla oli ymmärrettävästi halua maksaa varmistuakseen, että skandaalit pysyvät edelleen salaisuuksina. Näiden rahojen turvin Mikael saattoi itsenäistyä ja perustaa oman yrityksensä. Poikani tulisi toimeen jo omillaankin, mutta kokemuksesta tiedän, että nuoren miehen takana on aina seistävä vanhemman varmistamassa.
  
Olen 50-vuotias, kotoisin Preussin Hollannista. Olen kuitenkin asunut siellä ja täällä, ja voin vaikuttaa paikalliselta melkein missä vain.  
+
Mikaelia etsiessäni törmäsin sattumalta myös Upseerikerhon nimellä tunnettuun killanvastaiseen salaliittoon. Monet vanhat tuttavani vaikuttavat sen taustoilla, ja olen saanut maistaa murusia vanhastaan tutusta salaisuuksien ilmapiiristä. En ole kuitenkaan päässyt Upseerikerhon sisäpiiriin, vaan tehtäväkseni on jäänyt hankkia heille tietoa vastineeksi mitättömistä palveluksista.
  
Parikymppisenä yritin soluttautua Mekaanikkojen kiltaan. Pääsin johonkin asti, mutta sitten tapahtui vahinko SenjaSen kanssa (Mieltsi keksii nimiä), ja jouduin lähtemään melkoisella kiireellä maan alle. Kaverini auttoivat, mutta salaseura pääsi siinä ja muussa rytäkässä hajoamaan. Maailma ei muuttunutkaan, vaikka nuorina sitä toivoimme.  
+
Maailma ei muuttunut siihen suuntaan, mihin nuorena sitä yritimme työntää. Killan valta voimistuu voimistumistaan Preussissa. En ole enää entiseni, vallankumoususkoinen nuori mies. En ole silti katkera, sillä näen nuoren polven uuden voiman nousevan. Olen nähnyt elämässä paljon, ja katson menneisyyttäni hymy huulillani.
  
Vietin parikymmentä vuotta ensin maan alla ja sitten ulkomailla yliopistoissa.
+
[[Luokka:Valossa kylpee maa]]
  
Etsin poikani Mikael Walkendorfin käsiini, kun tämä oli (x)-vuotias. Mikael on perinyt minulta monia lahjoja "mekaniikan" alalta. Autoin hänen yrityksensä alkuun. Rahaa oli helppo kiristää hänen muka-perheeltään, sillä tiedän kaikenlaista Killan salaisuuksista. Vähintäänkin tunnen 70-luvun skandaalit kuin omat housuni.
 
(lisää joskus)
 
[[Luokka:Valossa kylpee maa]]
+
Kiitos! Voit lopettaa lukemisen tähän, koska tästä alaspäin löytyy vain sekalaisia muistiinpanoja.
 +
 
 +
Muuta:
 +
- ulkonäkö
 +
- motiivit, miksi tekee
 +
- elämänasenne
 +
- kontakteja maailmalla?

Versio 25. lokakuuta 2009 kello 23.08

Jan de Witt on Tiitin hahmo Japsun hienossa pelissä VKM.

Olen 53-vuotias, kotoisin Preussin Hollannista. Olen kuitenkin asunut siellä ja täällä, ja voin vaikuttaa paikalliselta melkein missä vain. Et välttämättä elämäsi aikana kohtaa ketään, jolla olisi näin laajat tiedot miltä tahansa yliopistotieteen alalta. Nykyisin elätän itseni neuvonantajana poikani Mikaelin yrityksessä. Tiedän yhtä ja toista Killasta ja eetterikoneista.

Vartuin Preussin Hollannissa, Hoornin pikkukaupungissa lähellä Amsterdamia. Isäni oli vaatimaton lukkoseppä, mutta perheeni oli mukana kaupungin seuraelämässä äitini kautta. Äitiäni näet arvostettiin laulajana. Minä ja sisarukseni -- veli ja neljä siskoa -- opimme sulavan käytöksen ja saimme ensikosketuksen kansainvälisyyteen. Kiitos äitini, kaikkien meidän kuuden sosiaalinen nousu oli taattu. Seurapiirien turvin saimme kunnollisen koulutuksen. Opettajiani hämmästytti omaksumiskykyni, ja usein he suuntasivatkin opetuksensa nimenomaan minulle, vaikka olinkin nimellisesti vain kuunteluoppilaana jonkin rikkaan perheen vesan yksityistunnilla.

Eräs opettajani, setä Everdingen, istutti minuun epäilykset kiltaa ja valtion järjestelmää kohtaan. Killan valta ei noihin aikoihin vielä ollut Hollannissa merkittävä, mutta se oli voimistumassa. Muut kuin setä Everdingen eivät kuitenkaan koskaan puhuneet pahaa killasta, tai jos puhuivat, puhuivat sen kukin omalle luotettujen joukolleen. Setä Everdingen otti joukkoonsa minut ja vanhemman sisareni Margareetan. Margareeta on eräs elämäni suuria tragedioita: sisko, jota rakastin ja ihailin yli kaiken, ja joka katosi jäljettömiin taistellessaan kiltaa vastaan.

Setä Everdingen oli osa hollantilaista Killan-vastaista liittoa nimeltä Vormer, joka puolestaan oli osa Euroopan-laajuista järjestöä, jos huhupuheisiin on uskominen. Margareeta ja minut vihittiin vähä vähältä Killan ja Vormerin salaisuuksiin, kun ansaitsimme luottamusta tekemällä pieniä palveluksia. Aluksi salaseura oli vain jännittävä leikki, mutta vähitellen se muuttui vakavammaksi ja meihin istutettu ideologia tärkeämmäksi. Olin seitsemäntoista ja Margareeta kahdenkymmenen, kun Margareeta sai ensimmäisen suuren vakoilutehtävänsä. Oma varsinainen tulikasteeni seurasi paria vuotta myöhemmin.

Tehtävämme Vormerissa vaihtelivat kuriiritöistä tiedonhankintaan. Ensin toimimme hämääjinä, kun vanhemmat kollegat hoitivat varsinaisen työn, mutta myöhemmin pääsimme myös itse käyttämään sujuvia puhelahjojamme huijataksemme Killan naiiveimpia jäseniä. Margareeta oli viehättävä nuori nainen ja käytti viehätysvoimaansa surutta hyväkseen. Seurasin hänen esimerkkiään niin kuin vain voin. Pystyimme molemmat peittämään seikkailumme koko lähipiiriltämme ja osin myös setä Everdingeniltä tovereineen, mutta toisiltamme emme salanneet mitään. Jaoimme kaiken ja opimme toisiltamme, mutta tiesimme kaiken aikaa, että olimme itse toinen toisillemme tärkeimmät maailmassa.

Margareetan viimeiseksi jäänyt tehtävä oli jotakin Englannissa. Suudellessaan minua hyvästiksi Margareeta kertoi joutuvansa kenties olemaan kauankin poissa. Kovin pientä tehtävää varten tuskin olisi lähetetty nuorta naista Hollannista saakka. Ehkä Margareetan oli tarkoitus soluttautua paikallisten kiltalaisten piireihin? En tiedä, sillä meillä oli tapana kertoa tehtävistämme vasta saatuamme ne päätökseen. Margareetan matkatovereista, van de Neeristä ja Hannemanista, ei myöskään koskaan enää kuultu mitään. Olin tuolloin yhdeksäntoista.

Perheeni luonnollisesti suri Margareetan kuolemaa. Heille tarina kerrottiin seuraavasti: Margareeta oli kutsuttu viettämään kesää ystävättärensä kanssa Lyoniin, mutta äkillisen ilmastonvaihdoksen vuoksi hän oli sairastunut keuhkokuumeeseen ja kuollut. Kukaan ei silti saattanut surra menetystä siten kuin minä. Olin Margareetan sielunkumppani, uskottu ja valittu. Kukaan nuori nainen ei saattanut häntä korvata, ja tiedän yrittäneeni. Vormerin asia ei kuitenkaan antanut minun levätä eikä surra, sillä Kilta oli vahvistumassa myös Hollannissa.

Kahdenkymmenenyhden ikäisenä sain uuden henkilöllisyyden ja pääsin sen turvin Killan kouluun [kaupunk]:iin oppimaan mekaniikkaa ja eetterikoneita. Lähettäessään minut niin lähelle Killan sisäpiiriä Vormer oli punninnut riskit ja edut: Koulussa saatettaisiin huomata aukot taustoissani ja tiedoissani, enhän ollut käynyt Killan kouluja lapsesta saakka. Toisaalta oma mies sisärenkaassa olisi mittaamattoman tärkeä resurssi. Tarkkailin uutta opettaja- ja toverikuntaani tarkoin, ja onnistuin välttämään tungettelevat kysymykset. En hankkiutunut lämpimiin väleihin kenenkään kanssa -- jos Nicole Walkendorf jätetään laskuista.

Walkendorf oli suuri nimi Killassa, arvoltaan []. Hänen vaimonsa Nicole oli hurmaava nainen, joskin minua hieman kypsempi. Yritin Nicolea avuksi käyttäen urkkia Walkendorfin salaisuuksia, mutta Nicole oli minua etevämpi. En ole vieläkään aivan varma, saiko hän selville salaista henkilöyttäni vai oliko kaikki vain viatonta leikkiä. Asioiden kehittyessä löysin itseni usein Walkendorfin metsästysmajalta kahden Nicolen kanssa. Hän tuntui yhtä taitavalta peittämään jälkensä kuin minä ja Margareeta olimme aikanamme olleet. Yhtä jälkeä hän ei kuitenkaan pystynyt peittämään: häntä kutsutaan nykyään nimellä Mikael Walkendorf.

Mikaelin syntymä sai Walkendorfin epäilemään vaimonsa kunniaa, ja kun sen tason mies ryhtyy tutkimaan asioita, hän on myös tietoja löytävä. Täpärästi pystyin pakenemaan seudulta ennen kuin ovelleni ehdittiin koputtaa. Perässäni ei kuitenkaan ollut virallinen Kilta, vaan ainoastaan eräs korkea-arvoinen kiltalainen yksityisasiallaan. Tämä jäi ainoaksi lohdutuksekseni, kun tehtäväni keskeytyi. Vormer voisi ehkä lähettää toisen soluttautujan herättämättä suuria epäluuloja. Tuttavien avulla piilouduin pariksi vuodeksi odottamaan tomun laskeutumista.

Etsiydyin yliopistoon kartuttamaan tietojani. Opiskelin niin Pariisissa, Marseillessa, Lontoossa, Wroclawissa ja Bremenissä kuin Roomassa, Kööpenhaminassa ja Ateenassakin. Kuljin milloin minkäkin nimen turvin, mutta en koskaan käyttänyt ristimänimeäni tai Killan koulussa käyttämääni nimeä. Varsinkin historiaa opiskellessani kiertelin maaseuduilla eri puolilla Preussia ja Englantia tutustumassa paikalliseen kulttuuriin. Sain pitkään elantoni opettamalla yliopistoissa, ja tietoni tunnustettiin laajalti -- millä nimellä milloinkin. Omistin aina aikaani myös mekaanisten laitteiden tutkimukseen ja kehittämiseen.

Killan suhteen olin maan alla ainakin kymmenen vuotta ennen kuin uskalsin taas ruveta uudistamaan tietojani Killan sisäisistä asioista. Oma tuttavaverkkoni tuntui kadonneen tänä aikana. Hajanaiset ystävät siellä täällä eivät osanneet osoittaa ketään luotettavia kontakteja. Oli kuin Vormer olisi hävinnyt kokonaan. Samalla Killan vaikutusvalta oli kasvanut yli sen, mitä olimme hurjimmissakaan kuvitelmissamme osanneet arvioida: uuden keisarin myötä Kilta oli kolmas valtiomahti.

Löysin hiljaisten kyselyiden avulla poikani Mikaelin sukulaistensa hoivista, kun tämä oli kahdenkymmenen. Olin tuolloin vielä äärimmäisen varovainen enkä lähestynyt tätä vuosiin ennen kuin olin varmistunut siitä, että en saisi Walkendorfia uudelleen jäljilleni. Kaikeksi onneksi vanhan Walkendorfin terveys heikkeni niin, että hän menetti virallisen asemansa Killassa. Saatoin esittäytyä 24-vuotiaalle pojalleni, joka ei vaikuttanut suuresti yllättyvän perhesuhteitaan koskevista tiedoista.

Näin Mikaelissa samaa paloa, joka oli roihunnut itsessänikin nuorena. Poika oli perinyt minun taipumukseni mekaniikkaan ja luonnontieteisiin, ja omistinkin kaiken tarmoni hänen kouluttamiseensa. Mikael ei koskaan ehtinyt opiskella korkeassa yliopistossa, mutta sen sijaan hänellä on ollut yksityisopettajana useiden Euroopan yliopistojen arvostettu luennoitsija.

Tiedän kaikenlaista Killan vanhoista skandaaleista, muistakin kuin Walkendorfeista. Eräillä kiltalaisilla oli ymmärrettävästi halua maksaa varmistuakseen, että skandaalit pysyvät edelleen salaisuuksina. Näiden rahojen turvin Mikael saattoi itsenäistyä ja perustaa oman yrityksensä. Poikani tulisi toimeen jo omillaankin, mutta kokemuksesta tiedän, että nuoren miehen takana on aina seistävä vanhemman varmistamassa.

Mikaelia etsiessäni törmäsin sattumalta myös Upseerikerhon nimellä tunnettuun killanvastaiseen salaliittoon. Monet vanhat tuttavani vaikuttavat sen taustoilla, ja olen saanut maistaa murusia vanhastaan tutusta salaisuuksien ilmapiiristä. En ole kuitenkaan päässyt Upseerikerhon sisäpiiriin, vaan tehtäväkseni on jäänyt hankkia heille tietoa vastineeksi mitättömistä palveluksista.

Maailma ei muuttunut siihen suuntaan, mihin nuorena sitä yritimme työntää. Killan valta voimistuu voimistumistaan Preussissa. En ole enää entiseni, vallankumoususkoinen nuori mies. En ole silti katkera, sillä näen nuoren polven uuden voiman nousevan. Olen nähnyt elämässä paljon, ja katson menneisyyttäni hymy huulillani.

Kiitos! Voit lopettaa lukemisen tähän, koska tästä alaspäin löytyy vain sekalaisia muistiinpanoja.

Muuta: - ulkonäkö - motiivit, miksi tekee - elämänasenne - kontakteja maailmalla?