Ero sivun ”Iltahämärä” versioiden välillä

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Rivi 68: Rivi 68:
  
 
Aila Lehikoinen:  [[IH:Ailan hahmo | Hahmo]]
 
Aila Lehikoinen:  [[IH:Ailan hahmo | Hahmo]]
 +
 +
[[Category:IH]]

Versio 17. lokakuuta 2012 kello 23.34

WorldburnTEXT.jpg

Maailmasta

Vuosi 2050, maailmantalouden kasvu on pysähtynyt, eikä käänny nousuun poliitikkojen epätöivoisista yrityksistä huolimatta.
Tuloerot ovat jatkaneet kasvuaan, samoin ihmisten kulutus ja pahoinvointi. Polttoaine ja raaka-aineet kallistuvat jatkuvasti, ja
ilmastomuutoksen seuraukset ovat jo käsinkosketeltavat. Rikkaissa maissa elämä jatkuu edelleen verrattaen mukavana, mutta kehitysavun
pienentyessä ja resurssien kallistuessa kehitysmaiden elintaso on romahtanut. Sodat ja taudit vievät satojatuhansia henkiä päivittäin.
Teknologia on mennyt eteenpäin aimo harppauksia, mutta ei odotuksista huolimatta ole tuonut ratkaisua polttavimpiin ongelmiin: mistä saada
riittävästi energiaa ja ruokaa jatkuvasti kasvavaan tarpeeseen, ympäristöongelmien paineessa. Pelimaailman on tarkoitus olla dramatisoitu
tulkinta siitä mihin uskon maailman olevan menossa.

Ryhmästä

Pelaajat ovat tiivis tiimi taustoiltaan mystisen miehen palveluksessa. Tiimi suorittaa saamiaan tehtäviä, joiden tavoitteena on maailman
vakauden heikentäminen ja romahdus. Tuho antaa tilaa uudelle alulle.

Maailma on realistinen, mutta hahmot ovat agenttileffa tylliin massan yläpuolella. Lisäksi heillä on käytettävissään tukijansa massiiviset
resurssit. Pelissä hahmot tarkkailevat ja muuttavat maailmaa, millä on aina seurauksensa. Keskeisemmässä osassa pelissä on tiimi ja
tiimin jäsenten toiminta, kuin jäsenten henkilökohtainen elämä tiimin ulkopuolella.

Systeemistä

Systeeminä ei ole mikään yksittäinen valmis paketti, vaan yhdistelmä hyväksi kokemiani mekaniikkoja.

Hahmoluonti

Jokaiselle hahmolle tulee 3 "ammattia" jotka ovat kokoelma taitoja hahmon kolmelta eri ajanjaksolta: Lapsuudesta, opiskeluajasta/nuoruudesta
ja työkokemuksesta/aikuisuudesta. Lisäksi hahmoille valitaan kolme eri "ominaisuutta", jotka kuvaavat hahmon luonnetta, ulkoista olemusta tai
muuten huomionarvoisia seikkoja. Nämä kolme ominaisuutta voisivat olla kolme sanaa joilla uusi tuttavuus voisi kuvailla hahmoa. Lopuksi valitaan
vielä kolme "varjopuolta", jotka liittyvät jotenkin joko aikaisemmin valittuun ammattiin tai ominaisuuteen. Nämä kuvaavat hahmon heikkouksia,
pelkoja ja traumoja. Esimerkiksi, jos hahmon yksi ammatti on katujen kasvatti, voisi varjopuoli olla kyvyttömyys luottaa muihin ihmisiin.
Tai mitä tahansa muuta. Varjopuolien tarkoituksena on antaa hahmoille kontrastia ja särmää, ja niiden valinta on kiinni pelaajsta. Ammattien,
ominaisuuksien ja varjopuolien tarkoituksena on konkretisoida pelaajalle ja muille millainen hahmo oikeastaan onkaan. Ne voivat myös muuttua pelin aikana.

Tämän lisäksi pelaajat kirjoittavat taustatarinan hahmoilleen. Tämä kirjoitetaan wikiin, ja tarina ei ole muille hahmoille avoita luettavaa.
Sen tarkoituksena on antaa hahmolle lisäsyvyyttä, kun pelaaja joutuu miettimään hieman mistä hahmo on tullut, ja mihin hän on menossa.
Lisäksi tarina antaa pelinjohtajalle tarinakoukkuja joihin tarttua.

Tarinankerronnalliset mekaniikat

Yksi pelaajista on kerrallaan spotlightissa, ja toimii ryhmän johtajana tehtävällä. Pelaajia palkitaan jos he saavat spotlightissa olevan hahmon
tuotua mukaan kohtaukseen rakentavalla tavalla. Myös spotlightissa olevaa pelaajaa palkitaan, jos hän pystyy tuomaan esiin kiinnostavia
puolia hahmostaan. Tarkoituksena on, että kustakin hahmosta saadaan vuorollaan syvempi kuva, ja kukin pääsee vaikuttamaan vuorollaan hieman enemmän
tarinan kulkuun. Tarkoituksena ei ole että yksi hahmo kerrallaan päättää kaikesta, vaan enemmänkin että vuorollaan tilannetta tarkastellaan yhden
hahmon näkökulmasta, muiden reagoidessa siihen.

Haasteiden mekaniikka

Haaste tilanteessa PJ voi vaatia pelaajia heittämään noppaa. Noppana toimii d6 ja tulos 5+ tarkoittaa onnistumista. Pelaaja saa lisänopan,
mikäli hahmolla on osaamista yrittämässään asiassa. Hahmolla on osaamista, mikäli se on jonkin ammatin kautta perusteltavissa. Tällä vältetään
pitkä lista suppeita taitoja, mikä minua on häirinnyt monissa systeemeissä. Hahmo saa vielä ylimääräisen lisänopan mikäli toiminnan kuvaus tuo
esiin yhden tai useamman hänen ominaisuuksistaan. Pelaajaa siis palkitaan jos hän keksii hahmolle ominaisen tavan ratkaista ongelmatilanne.

Tämän lisäksi jokaisella pelaajalla on käytössään kolme lisänoppaa per sessio. Näitä voi antaa toiselle hahmolle, mikäli kokee että nyt
tapahtuu jotain niin siistiä että sen täytyy onnistua.

Ekspan käyttö

Pelaajat

Veli Myllylä: Hahmo

Niku Husu: Hahmo

Aki Honkanen: Hahmo

Jarkko Sikiö: Hahmo

Aila Lehikoinen: Hahmo