Ero sivun ”EKOSS:LO” versioiden välillä

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Rivi 26: Rivi 26:
  
 
* Illuminati
 
* Illuminati
 +
* Vapaamuurarit
 
* Espanjan inkvisitio
 
* Espanjan inkvisitio
  

Versio 1. heinäkuuta 2019 kello 10.46

London Occult: Ei Kellään Oikeastaan Sanity Säily

Okkulttipelailua Call of Cthulhu säännöillä (ei välttämättä Cthulhu mythosta sellaisenaan).

Peli sijoittuu 1800-luvun alun Lontooseen, tarkemmin vuoteen lokakuuhun 1802. Eletään levotonta aikaa. Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi vasta alle 30 vuotta sitten ja sodan päätöksestä on alle 20 vuotta. Ranskan suuresta vallankumouksen alusta on 13 vuotta ja Louis XIV:n ja Marie Antoinetten teloituksesta 9 vuotta. Rauhansopimus Ranskan kanssa on allekirjoitettu maaliskuussa ja Ranskaa hallitsee ensimmäinen konsuli, Napoleon Bonaparte.

Lontoossa elo on joko kurjaa tai mukavaa, riippuen siitä keneltä ja minkä yhteiskuntaluokan edustajalta kysytään, mutta kaikki ovat yhtä mieltä, että edes siellä on jokseenkin rauhallista. Hauras rauha on kuitenkin rikkoutumassa, kun ihmiset vastaavat kutsuun, joka ei ole kapinallisuuden eikä itsenäisyyden kutsu, vaan jonkin pahaenteisemmän ja syvemmällä asuvan. Hahmot havahtuvat pellolta Lontoon laitamalla, ei kuitenkaan kovin kaukaa itse kaupungista. On kosteaa ja pimeää, ainoa valo tulee kynttilöistä ja soihduista jotka hohkaavat epäluonnollista valoa. Heikossa valossa hahmot huomaavat olevansa yltä päältä veressä ja ruumiiden ympäröiminä. Kaukaa kuuluu koirien haukuntaa, joka alkaa hitaasti lähestyä. Hiljainen sade voimistuu ja lopulta kynttilöiden ja soihtujen on pakko antautua. Hahmot eivät muista mitään tapahtuneista, edellinen muistikuva on kotiintulosta ja yllätetyksi joutumisesta, jonka jälkeen ei mitään.

Noituutta ja saatananpalvontaa

Maailma on vaihtoehtoinen todellisuus, jossa salaseurat, noituus ja myyttiset olennot ovat totta. Tarinat yliluonnollisesta, kadonneista kaupungeista ja uskonnollisista hahmoista ovat usein totta, joskin kirjoitukset ja tarut eivät useinkaan kerro koko totuutta ja ovat muuntuneet vuosien saatossa usein. On siis todennäköistä, että esimerkiksi Atlantiksen kadonnut kaupunki odottaa jossain löytäjäänsä, mutta mitä se pitää sisällään, sitä ei kukaan tiedä. Myös salaseurat kuten Illuminati ovat iskussa ja toiminnassa, eikä Espanjan Inkvisitiotakaan kukaan odota ennen kuin on liian myöhäistä.

Noituus on hyvinkin todellista, mutta ei kuten fantasiapeleissä yleensä. Kadulla tulipallon huutaminen ei tuota muuta kuin syytteen häiriköinnistä ja mahdollisesti passituksen hourulaan - ellei satu olemaan todella vahva noita. Pääsääntöisesti taikuus on rituaaleja, jotka pitää joko itse keksiä tai käyttää jonkun suunnittelemaa hyväksi. On olemassa myöskin maagisia esineitä (harvinaisia) ja maagisilla olennoilla on niille tyypilliset heikkoudet, jos hahmot tietävät ne. Tavalliset ihmiset eivät normaalisti kykene taikuuteen edes rituaaleilla, vaan jotain tarvitaan jotta taikuus herää ihmisessä.

Magian värit

  • Veri (ihmiset, eläimet, nekromantia)
  • Luonto (elementit, kasvit)
  • Astraali (aika (ei aikamatkustusta, sori))
  • Spirituaalinen (pyhä, epäpyhä, henget)
  • Animaalinen magnetismi
  • Jotain muita? (ehdotuksia?)

Tunnettuja salaseuroja/faktioita

  • Illuminati
  • Vapaamuurarit
  • Espanjan inkvisitio

Pelaajat

Pelaajien hahmot ovat pelissä Lontoolaisia tavallisia ihmisiä, tai ainakin miltei tavallisia. Rituaalin uhrina olemisella on sivuvaikutuksensa, muitakin kuin henkiset vaikutukset. Hahmot kykenevät käyttämään magiaa ja ovat linkitettyjä toisiinsa siteellä, joka toisaalta sallii kommunikoinnin telepaattisesti, mutta samalla kaikki ajatukset välittyvät muille ja etäisyyden kasvaessa liian suureksi hahmojen välillä, he tulevat huonovointisiksi (ei aiheuta kuolemaa, mutta vaikeuttaa toimimista).

Hahmonluonti

Call of Cthulhun investigator?