Azur: Pelikerrat

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Takaisin


14.5. Tiistai

-Palatsissa- Emiirin suurvisiiri Zanbulat tapaa kauppiasveljet. Sopivat kauppaehdoista. Emiiri saapuu.

Emira ja Seth ja Emiirin sisko Izdihar. Sett laulaa. Izdihar lähettyä kertoo salakuljetuksesta. Zanbulat tulee hakemaan.

Emiira ja Seth saapuvat kauppiaiden luokse. Zanbulat puoltaa toukkia, Seth liekkejä. Kilpailu kahden kultaseppäliikkeen välillä. Kumpi saa sukujen luottamuksen, voittaa kaupat.

-Palatsin ulkopuolella, Köyhäintalolla- Koira haukkuu. Sisään astuu <Nainen>, kuivunutta verta kaavussa, dehydraatiosta kärsii. Kiljuttiin tautiseksi. Nainen sanoo tarvitsevansa vettä ja kertoo että beduiinit tapahtuivat. Sanoo myös, että "Sfinksi".

Vartiosto saapuu paikalle. Paikallinen lääkäri ilmoittaa että mitään hätää ei ole kulkutaudista.

-Basaari- Kaksi sukua paikalla, Emiiri paikalle. Yazarin poika Jussuf tuodaan syytettynä paikalle. Rimpuilee vastaan. Yazar itki. Syytetään salamurhayrityksestä. Yazar, itkuisena, kieltää Jussufin. Fudail iloinen.

Seth leikkasi varasnulikan käden irti.

Kazireef näki kummallisen fursaarin ja sai jotain.

Miyaticochitl ja Emiiri jäivät kuksimaan

Kazireef ja Alim sparraavat. Alim on Yasirin veljenpoika. Kazireef riisui Alimin aseista

Bashirin hoitama <Nainen> herää. Kertoo olevansa vaeltaja, etsivänsä totuutta.

-Auringon lasku-

14.5. Tiistai ilta Loitsija Djinni tapaa veitsenheittäjä Faruqin. Djinni tunnustaa, että on riippuvainen al'Azzamilta saamaansa huumeeseen ja pyytää apua. Var Faruq temppuilee hiekkalohikäärmeen kanssa niin että tämä pahastuu kun Faruq vihjaa ettei tämä pystyisi hoitamaan töitään.

Abn alasd al'Azzam,(Azzamin mesta) Suljettu sisäpiha. Esitys on alkamassa ja ihmisiä saapuu.

Mash'al saapuu emiirin kutsumana, esittelee itsensä, näkee Faruqin harjoittelemassa ja alkaa keskustelemaan, tuntevat toisensa.

Emiiri ja emiira saapuvat paikalle. Henkivartioita kymmenkunta, mukana Kazireef

Sukujen päämiehiä saapuu paikalle. Mash'al katsoo tarkasti.

Qathar'ab pyytää miaylta omaa "taloudenhoitajaa" orjalastissa. Ottaa röyhkeästi kädestä kiinni. Kazireef ravistelee käden irti.

Ad'Dawud pyytää köyhäintalolle apua. Pyytää suopeutta jotta saisi ruokittua ja vaatettua köyhäintalon asukkaat. Mainitsee esimerkkinä välikohtauksen varkaan ja Sethin välillä

Dhaqir kyselee Kazireefilta Alimista. Kertoi että Yassar toivoisi näkevänsä Alimin

Mash'al juttelee sekä Aud'imarin että (jonkin suvun edustajan kanssa) ensimmäinen on tyytyväinen kun Mash'al onnistuu vastaamaan hänen arvoitukseensa. Jälkimmäinen pyytää luokseen.

Abu esittelee itsensä Faruqille. Kertoo että hänellä olisi käyttöä Faruqille. Abu kiertelee ja kertoo lopulta olevansa henkivartija ja palkkaavansa taitavia aseidenkäsittelijöitä.

Khalahandi juttelee emiiran kanssa. Khalahandi kertoo että kaivoksessa kuolee ihmisiä ja tarvitsee ruumiita anatomian opiskeluun.

Faruqin kanssa tulee juttelemaan Fudail. Fanaattisuuden innoittamista

Umara juttelee Bashirin kanssa ja pyytää tämän luokseen kahvihuoneelle

Azzam saapuu lavalle ja pyytää hiljaisuutta. Kuuluttaa että Djinni tulee kertomaan suurenmoisen tarinan.

Keskeltä ei mitään, astuu esiin nainen, kuin kävellut seinän läpi.

Hiljentää yleisön ja aloitta tarinan.

Heilauttaa viittaansa ja viitan jälkeen ilmestyy kuvajainen ilmaan. Kertoo tarinaa Zenejdistä.

Mash'al käy jututtamassa muita sukuja. Hänelle annetaan toimia suoritettavaksi.

Leijona riehaantuu ja se tapetaan vartioiden toimesta.

Azzam riehaantuu kun leijona tapettiin. Bashir lyö epätasapainoon, ja vartijat lopulta taltuttavat. Miya lupaa sopia asian myöhemmin

Seth kuulee huoneensa ulkopuolella kummallista keskustelua. Lähtee seuraamaan. Näkee kuinka Imtiyazille annetaan outo pikkupullo. Lähtee selvittämääntilannetta

Bashir sekä Mash'al Aud'imarin kahvihuoneella. Keskustelevat uskonnosta ja aavikosta syvällisesti.

Bashir ja Mash'al poistuvat yhtäaikaa.

Seth ja miya juttelevat Dawr Budrista.

Kazireef on vartiossa ja ottaa kiinni emiirin siskon. Päästää menemään kun käsketään

15.5. keskiviikko

Aamupäivällä Beduiini strip/aurinko/tulitankotanssi. Julistaa olevansa "Sinun tahtosi välikappale" katsoessaan aurinkoa. Muuttuu hiljalleen tulipilariksi

Ossille: Päivitä tähän sitten viimeks tulleet tekstit

17.5. perjantai

Bashir herää älämölöön Aldawududu on huonossa kunnossa, rintakipuja Suostuu asiaan X

Faruq herää, ja kuulee huhuja tästä myös, käy katsomassa myös

Kazireef kuulee lisäksi, saa vapaata käydäkseen hänen luonaan Näkee kaksi vartijaa ottamassa rahaa miehiltä, käy kyselemässä wtf. Alkavat melkein tappelemaan, mutta Kazireef lähtee pois Suostuu johonkin Aldawududun pyyntöön(?).

Pikkulapsi huutaa Bashiriä ja Faruqia, sedällä on asiaa heille bazaarilla Alizah(?). Suostuvat menemään tapaaman häntä, Kazireef jää köyhäintalolle.

Miya ja Seth heräävät divaanista. Mustafarilta tulee viesti, että haluaa jatkaa eilistä keskustelua. Maagit haluavat mennä sinne. Sethin lähteet ovat sitä mieltä, että emiirin henki on vaarassa, ehkä myös Fudailin taholta. Audi-man ja Maidim. Sisään astuu isokokoinen mies, emiirin hyvä ystävä, Jibril(?); emiirin pyhä oikeus. KAAOSKAAOS.

Mash'al menee Audimanin luokse esittelemään vehjettään. Mukana myös Audimarin veli. Saa tietää esineen olevan vanha, sillä on joku tarkoitus ja voi olla melkein mikä vain. Maidim saapuu käymään myös. Tapahtuu jotain.

Bashir ja Faruq KAAOSKAAOS.

Seth palkka kiertotietä katulapsia vakoilemaan jotakuta.

Beduiini vainoaa Kazireefiä kun tämä on kertomassa kapteenille vartijoiden ottaneen lahjuksia. Saa tietää shabihan lahjovan ja päinvastoin. Kapteenia tjsp. ei kiinnosta, kaikki on hyvin. Yrittää selvitellä jotain apua... Aldawududulle?

Bashir ja Faruq puuhastelee kujalla omiaan.

Mash'alin luona viereisessä huoneessa joku huutaa "Varas!". Joku puolisokea kangasnaamainen "vartija" himoitsee hänen taikakaluaan.

Bashir ja Faruq on odottelemassa varasta ja Faruq heittää sitä kivellä päähän. Tiputtaa varkaan alas, ja Bashir taklaa tämän. Paljon jännää wrestlingsähläystä. Pahoinpitelevät paran ja pinkovat vartijoita pakoon eri suuntiin. Faruq pääsee pakoon mutta joku korsto saa Bashirin kiinni. Pitää tätä kiinni kunnes vartijat saapuvat paikalle ja antaa hänet heille. Faruq nappasi korun mukaansa eikä jää kiinni.

Paha paha Bashir yrittää saada Mash'alin mukaan liemeen kun vartijat kuskaavat Bashiria. Audiman tunnistaa Bashirin ja päästä tämän vapaaksi. Varasrukka jää kuulusteltavaksi.

Beduiini ahdistlee Kazireefiä ja uhkailee jonkun tämän tutun hengellä. Kazireef lupaa tuoda tavaran seuraavana keskipäivänä. Käy puhumassa sedän luona kenelle vei pullon. Pohtivat mitä tehdä. Palaa palatsiin.

Keskipäivärituaali. Akabri saapuu lentäen kaupunkiin ja kaikki sekoaa. Akabri tallustelee juhlatamineissa temppeliltä tulipatsaalle. "Kumartakaa jumalanne edessä!". Tulipatsaalla on kasvot, joka puhuu kielellä jota kukaan ei ymmärrä. Äänen vaiettua akabti alkaa selittää mitä ääni puhui (todennäköisesti). Tulkki sanoo apaut "Nainen on tappanut yhden pyhistäni ja hänen on kuoltava" jne jne. "Hän on ollut kauan kaupungissa, mutta kukaan nashet ei ole luovuttanut sitä. Eli joku piilottelee häntä, ja piilottelevat ovat jumalan pahimpia vihollisia ja kirottuja. Heillä on vielä mahdollisuus katua, ja välttää kohtalonsa, jos luovuttavat naisen. Se, joka luovuttaa naisen tulee olemaan siunattu." (tiivistettynä).

Miya ja emiiri menevät temppeliin puhumaan akabrin kanssa. Emiiri selittelee vajavaisuuksiaan ja akabri vaan vetää hedelmää nassuun. Miya sanoo taikasanan; "taivaansinen jalokivi". Akabri kertoo riipuksen tärkeydestä. Khalisah on paha kirottu arvekas akabrinmurhaajanainen.

Aldawudada pyytää Bashirin luokseen, ja Bashir ottaa *tehtävän* vastaan. Faruq tuli paikalle myös. Aldawud kuoli.

Kazireef hakee *sen*.

Mash'al menee Kalahandin luo pelaamaan shakkia. Kalahandi vie peliä selvästi ja kertoo vertauskuvia pelin avulla. Pyytää rahallista apua Mash'alilta. Tarjoaa kuolemattomuuden mahdollisuutta sadan dinaarin lainaa vastaan. Pelin jälkeen portsari heittää pihalle.

Djinni järjestää esityksen tänäiltana. Tiedon saatuaan Seth hiippailee ympäriinsä ja pyytää pikkupojan mukaansa. Menee Djinnin luo ja Faruq näkee tämän. Lähtee seuraamaan. Seth hankkiutuu Faruqista eroon ja tiirikoi tiensä Djinnin huoneeseen. Djinn tulee vastaan ja Seth yrittää kyyläillä ja nuuskia ympäri huonetta. Seth lähtee saattamaan Djinniä palatsia kohti. Seth kuulee ääniä ja lyö taakseen ilmaa. Pääsevät perille.

Al'Muzaffar on vastassa ja tervehtii. Djinni aloittaa puhumalla ja Seth lähtee hiippailemaan takaisin Djinnin asunnolle. Kertoo emiiroita koskevan tarinan (Ante varmasti pistää talteen). Djinni katoaa varoituksensa jälkeen, kaikki äimistyvät.

Hälytys kaikuu, maagioppipoika on surmattu. Emiira & kumpp. lähtee tutkimaan tapahtumutta. Al'Muzaffar sanoo vain yhden sahan: "Khalisah". Tämä on ilmeisesti käynyt varastamassa kirjoja akabreista.

Seth pääsee perille tonkimaan Djinnin huonetta, löytää tyhjiä pulloja. Tonkii ihan kaikki paikat mitä keksii. Ei löydä mitään epäilyttävää. Keskustelee Miyan kanssa tapahtuneista.

Faruq tulee keskustelemaan Mash'alin kanssa. Päivällisaikaan, saa ruokaa ja puhuvat varkaudesta ja jostain muusta.

Bashir hoitelee hautajaisjärjestelyitä.

Seth yrittää ottaa selvää Djinnin humehista. Käy Miyan luvalla puhuamssa Maidimin kanssa varastetusta korusta. Varas vuoti kuiviin tuomiostaan. Tuurittaa yhden kiinni otetun nimeksi Bashirin.

Mash'al ja Faruq vielä keskustelevat vakavia äänestä, ja Mash'alin palvelija kertoo näkemästään painajaisesta. Maailma oli eloton ja harmaa.

18.5. lauantai

Emiralla pullossa henki.

Seth ja miya aamupalalla, emiiri paikalle (kazikin paikalla). Oli puhunut jibrilin ja mustafarin kanssa. Khalisah saatava kiinni. Pohdintaa toimenpiteistä ja siitä mitä tehdä ’nimille’. Emiiriä pelottaa.

Kazilla on ’jotain’ ja sen pitää mennä ’sinne’. Emira kertoo että pullon henki on vihainen. Kazi lähtee palatsista. Tapaa jonkun ja antaa käärön. Hiippari lähtee pullon kanssa takaisin heimoon.

Faruq heräilee, Azzamin paikassa on tutkittu huoneita djinniä etsiessä. Katupoika huutelee faruqia. Ali-Zah haluaa tavata.

Bashir herää köyhäintalolla. Shabiha-jengin pomo Dirar huutelee pihalla thugien kanssa. Bashir kysyy mikä on ongelma. Dirar pyytää suojelurahoja. Bashir sanoo että köyhäintalo pärjää hyvin ilmankin. Dirar on nähnyt Al- Donnerin. Puhetta Donnerin Kirjasta. Dirar sanoo, että kirja kertoo vanhasta ylipapista ja väittää että kirja voi tuoda Al-donnerille ongelmia. Dirar tarjoaa kättä, Bashir häipyy.

Katupoika kirmaa myös Bashirin luokse ja kertooo Ali-Zahin kutsusta. Huomataan, että Emiiri ei ole pitänyt lupauksia köyhäintalon auttamiseksi ?!

Seth ja Miya + Kazireeh -> Kaaos (piiitkä)

Faruq ja Bashir tapaa Ali-Zahin taatelikojulla. Mies onkin yksisilmä-nainen! Siirrytään kauppaan. Nainen (Khali-zah) haluaa riipuksen kaksoisolennon, joka on linnan alla.

Mash-al saapuu taatelikojulle ja hänet ohjataan myös kauppaan. Kaikki hämmästelevät.

Ulkona tapahtuu. Seth seuraa Al-dimaaria, joka puhuu vartijalle taatelikojulla. Al-dimar osoittaa sormella kauppaa Sethille.

Kauppias on lopettanut kälättämisen ja on hiljaista. Faruq huomaa takahuoneessa jonkun. Takahuoneessa on Mustafar! Sanoo mahdilla faruqille että ’ mene pois’ Faruq kaatuu ja pyrkii poispäin poispäin. Joku ilmestyy ulko-ovelle ja Khalisah huutaa ’It’s a trap!’ Khalisar vetää sapelin esiin.

Mustafa piirtää ilmaan taikoja. Khalisah loikkaa 5 metriä kohti mussaffaria. Mussafa tekee väistön ja Khalisar singotaan takahuoneeseen seinille. Ovella oleva maagi huutaa ’ älkää liikkuko!’. Mash-al tulee auttamaan faruqia. Bashir pysyy paikoillaan.

Mussafa piirtää ilmaan riimun joka räjähtää ja Khalisahia kohti lentää näkymätöntä voimaa ja tomua. Khalisah ja Mustaffa tappelee. KhaliZah vetää esiin metallikappaleen, täräyttää sen eeppisellä voimalla maahaan. PUMMMMM

Seth yrittää taklata pakenevan Khali-Zahin. Seth heitetään pois tieltä. Khali-zahia ammutaan jousella . thunk. Maagi sytyttää Khali-zahin tuleen. Palava Khali-zah hypppää naapuritalon katolle. Mussafa neutraloi humisevan metallikappaleen.

Bashir ja Mash-al vangitaan. Faruq pakenee takaoven kautta. Ulkona odottaa kolme sapelimiestä. Faruq hyppää katolle.

Valtava ääni puhuu matalalla taajuudella. ’älkää päästäkö häntä karkuun’ Tulipatsas rupeaa kasvamaan. Tulipatsas lähtee liikkeelle. Ihmisiä ja eläimiä jää jyrän alle ja käristyy. Patsas lähestyy kauppaa.

Faruq pakenee kattoja pitkin ja piilottaa riipuksen.

Seth jatkaa Khali-zahin jahtausta, mutta Khali-zah pääsee pakoon.

Tulipatsas jatkaa jyräystään ja lopulta siirtyy aavikolle. Sammuu myöhemmin. Ulkoa löydettään mustien beduiinien ruumiita.

Bashiria ja Mash-alia kuulustellaan. Faruq menee Tabithin luokse.

Miya saapuu muiden luokse. Kuullaan että Khali-Zah tappeli beduiinien kanssa, kunnes tulipatsas saapui. Päätetään selvittää minne loput beduiinit menivät.

Bashir ja Mash-al viedään emiirin luokse. Paljon selittelyjä. Muutkin paikalle. Audimaarilta kysellään juttuja. Rafi ja Tabithkin saapuvat palatsiin kyselemään Mash-alista.

Bashirin ja Mash-alin kuulusteluja jatketaan. Bashir kertoo että Khali-zah pyrki pääsemään luolaan.

Faruq antautuu palatsin vartijoille.

Selviää että Mash-al on myynyt metallisylinterin Khali-Zahille. Faruq vastailee muutamaan kysymykseen. Seth valmistelee totuusseerumin ja Bashiria ja Faruqia kuulustellaan.

Seth yrittää vielä voidella Bashiria.

Mash-al päästetään vapaaksi. Myös Audimaari pääsee pälkähästä. Bashir ja Faruq jäävät vangeiksi.


Djinnin kertomus