Antares:Ellia

Kohteesta ExcaliburWiki
Versio hetkellä 29. lokakuuta 2013 kello 18.24 – tehnyt Gilead (keskustelu | muokkaukset) (Gilead siirsi sivun AOy:Sakrin hahmo uudelle nimelle Antares:Sakrin hahmo)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Ellia Verbenti

Growing Up

  • Kotoisin Rubikonilta, jonkin rikkaan liikemiessuvun perijätär.
  • Geenejä muokattu, jotta olisi mahdollisimman täydellinen (kuten ME:n Miranda).
  • Kasvatettiin melko eristyksissä suvun ulkopuolisista, koulutus tähtäsi alusta alkaen siihen, että hänestä tulisi joskus suvun omaisuuden haltija.
  • Vanhemmat etäisiä ja kiireisiä, mutta isoisä oli läheinen ja kertoi arkeologiasta, josta oli kiinnostunut.
  • Eristetty kasvatus
  • Minusta on tehty täydellinen

Starting Out

  • Aikuistuttuaan hänelle annettiin oma pieni suvun omistama yhtiö hallinnoitavaksi harjoitusmielessä. Paperityö ja managerointi tuntui kuitenkin tylsältä. Isoisän avaruusseikkailut kuulostivat kiinnostavammilta. Sen verran häneen oli kuitenkin saatu istutettua bisneshenkeä, että häntä alkoi kiinnostaa avaruudessa tehtävä liiketoiminta.
  • Myi firman ja osti tilalle prospektiivisen rahtibisneksen. Kulki mukana aluksilla hoitamassa kauppoja.
  • Joutui solmimaan sovitun avioliiton, jonka suku järjesti. Aviomies oli myös geneettisesti "täydelliseksi" muokattu, mutta hän oli tuhlaavainen ja siksi kuvottava.
  • Rahavainu
  • Levottomat jalat

Moment of Crisis

  • Vanhemmat kuolivat ennenaikaisesti ja hänestä tuli suvun omaisuuden haltija. Hän ei tunne vielä olevansa täysin kykeneväinen huolehtimaan niin suuresta omaisuudesta.
  • Tonin hahmo oli osasyyllinen vanhempien kuolemaan. Kyseessä oli kuitenkin onnettomuus, joten hän ei saanut mitään suurta sanktiota.
  • Suvun raskas taakka
  • Olen liian nuori tähän

Sidetracked

  • Hän sai selville Jannen hahmon kohtalosta aviomiehen jahtaamana rakastajattarena. Aiemmin hän oli aviomieheen vain etäinen, mutta nyt hän alkoi aktiivisesti vihaamaan häntä hänen alhaisen luonteensa ja käyttäytymisensä vuoksi. Aviomies kosti hänen napinansa kaappaamalla suuren osan hänen sukunsa yhtiöiden rahoista itselleen, mikä oli kauhea shokki ja hän päätti paeta mieheltään loppujen rahojen kanssa.
  • Aviomiehen täytyy kuolla
  • Rahat pitää saada takaisin

On Your Own

  • Hän pakeni loppujen rahojen kanssa ottaen dementoituneen isoisänsä mukaansa. Avaruussatamasta hän löysi aluksen joka tekee arkeologisia ja alieneihin liittyviä tutkimuksia ja myy dataa eniten tarjoavalle. Hän päätti sijoittaa jäljellä olleet rahansa kyseiseen firmaan (Antares Oy). Hän pääsi samalla pakoon aviomieheltään, sijoitettua rahansa ja pääsi harrastamaan kiehtovaa arkeologiaa, joten valinta vaikutti täydelliseltä. Hän on kuitenkin varsin huolissaan sijoituksensa kohtalosta ja siksi mikromanageroi tarpeettomasti aluksella.
  • Pakosalla
  • Mikromanageri

Kamppiksen pääsivulle