Absalon/24. pelikerta

Kohteesta ExcaliburWiki
Versio hetkellä 24. elokuuta 2009 kello 19.36 – tehnyt Japsu (keskustelu | muokkaukset) (→‎Vahvuus)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Absalonin 24. pelikerta pelattiin 24. elokuuta 2009.

Juonittelua

Keskustellaan jälleen Oikeamielisyyden seuran toimintatavoista, tavoitteista ja periaatteista. Sotilas haluaisi rakentaa kymmentuhatpäisen Kansanvartioston (2 % Absalonin koko väestöstä) ja tehdä sillä vallankaappauksen, mitä Lindon ei oikein sulata. Sen sijaan Lindon näkee Kansanvartioston suurimman potentiaalin – tietysti sen lisäksi, että se toimii lyhyellä tähtäimelläkin Oikeamilisyyden seuran rautaisena nyrkkinä – olevan oikeanlaisten miesten rekrytointialustana toimiminen.

Syntyy ajatus Havelockin ritarikunnasta, joka olisi valan vannoneiden Havelockille, Absalonille ja Lindonille uskollisten paladiinien joukko. Päätetään tarkkailla Kansanvartioston miehiä, jotta sieltä löydettäisiin mahdolliset paladiiniainesta olevat nuorukaiset. Pohditaan myös Havelockin uskonnon tuomista mukaan Kansanvartioston toimintaan. Harkitaan Amya ensimmäiseksi Havelockin paladiiniksi, mutta tämä ajatus tyrmätään nopeasti.

Kähmintää

Emilio junailee hiljakseen Huutajien killan perustamista ja yrittää samalla löytää mesenaatteja tukemaan Kansanvartioston toimintaa. Ei löydy.

Kansanvartioston toinen värväystilaisuus ei oikein tuota tulosta. Paikalle saapuu lähinnä vanhempia deekuja ilmaisen oluen toivossa. Ne harvat lupaavat nuorukaiset, jotka deekujen joukosta saadaan eroteltua, integroidaan ensimmäiseen joukkueeseen.

Alexander etsii parempia sopimuksia Kansanvartioston varustamiseen ja yrittää löytää panimon tai ravintolan ostettavaksi.

Operaatio Vankkuri

Karjanajajia saapuu Karjaportin piiriin ja toteutetaan Sotilaan Operaatio Vankkuri. Alkuillasta piirissä on suhteellisen rauhallista: pieniä kahnauksia esiintyy ja Kansanvartiosto lopettaa ne. Sana alkaa kiertää ja piiri rauhoittuu nopeasti.

Myöhemmin illalla eräässä majatalossa puhkeaa kapakkatappelu, jonka Kansanvartiosto tukahduttaa nopeasti murskaavalla ylivoimalla. Sotilas esittäytyy häkeltyneelle kapakanpitäjälle Kansanvartioston nimissä ja vakuuttaa, että ulos heitetyistä rettelöitsijöistä ei ole enää tänä iltana häiriötä.

Loppuyö sujuu rauhallisesti karjanajajien hiljalleen oppiessa, että Kansanvartioston ollessa paikalla rettelöinnistä saa pampusta.

Kolme Kansanvartioston miestä sai kapakkatappelussa eritasoisia vammoja, jotka Alexander myöhemmin parantaa varastolla. Tätä varten Sotilas käskee hänen pukeutua yövartion mustaan tunikaan ja esittelee hänet "Sturmführer Grossmagenina" miehilleen.

Vahvuus

  • Kansanvartiosto
    • 1. joukkue, obersturmführer Kharum
      • 30 miestä [+10]
    • 2. joukkue, untersturmführer Norfan
      • 30 miestä [+30]
    • 3. joukkue, untersturmführer Aulari
      • 30 miestä [+30]
    • 1 luottomies
    • 2 veteraania