3K Make

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Tausta

Magnus on ankarien eteläisten arktisten seutujen heimokuninkaan poika. Magnuksen heimo lyötiin taistelussa, jossa saivat surmansa Magnuksen isä Ragnar ja tämän muut pojat. Magnus tokeni myöhemmin heimomiestensä ruumiiden joukosta. Kotiin palattuaan huomasi vihollisten murhanneen, raiskanneen ja kaapanneen kotiinjätetyt naiset ja lapset. Kuukausien päästä Magnus sai kostonsa, iski tikarinsa heimonsa voittaneen kuninkaan selkään ja riisti tältä isältään viedyn miekan, jota vieläkin kantaa mukanaan.

Seuraavat vuodet Make kiertelee palkkasotilaana ja kiertävänä sankarina etelän tundria surmaten hirviöitä ja muita kierteleviä sankareita verisissä kaksintaisteluissa. Seitsemäntoistavuotiaana, pitkällä aikamiehen iässä takapajuisen planeettansa väestön keskuudessa, Magnus jättää heimomaat ja suuntaa lämpimämpään pohjoiseen tähtien miesten kaupunkiin, jossa kertoman mukaan odottavat tuhatverroin voimakkaammat vastukset ja suuret aarteet.

Sivistyksen parissa Magnuksen tappamistaidot tekevät pian vaikutuksen oikeisiin tahoihin. Magnus näkee pian Keisarin valon ja 19 vuoden iässä lähtee matkalle tähtien tuolle puolelle etsimään kohtaloaan. Nyt 22 vuotiaana Magnus on löytänyt mutkien kautta paikkansa inkvisition palveluksessa.