Lumikoira:Nokinäätä

Tämä sivu sisältää roolipelihahmon. Pelaaja: Deva/Mika. Kampanja: Lumikoira

Anttoni "Toni" Oripelto, alias Nokinäätä

Hahmon taustat ja historiaa

Perhe ja Oripeltojen suku

Anttoni syntyi Kassburgin kaupungin Oripeltojen kauppiassukuun perheensä nuorimpana ja hänen etunimensä muuttui kaikkien (paitsi äidin) suussa nopeasti Toniksi tai pikku-Toniksi. Tonilla on kaksi isoveljeä: Tonia kuusi vuotta vanhempi Aleksanteri (eli Aleksi) ja kolme vuotta vanhempi Artturi (eli Arttu). Tonin äiti halusi lapsilleen hienot nimet (sekä uskoi A-alkuisten nimien suojelevan näitä elämän myrskyisellä tiellä), mutta lyhyemmät nimet jäivät käyttöön jo nuorina. Tonin äiti kuoli Tonin ollessa noin viisi vuotias ja isä joutui oman yrityksensä lisäksi hoitamaan yksin koko perhettä.

Muutama sukupolvi aiemmin Oripeltojen suku myi ainoastaan oman tilansa omenoita, mutta Tonin isoisä Henrik kyllästyi maksamaan ulkopuolisille omenoiden kuljettamisesta ja päätti alkaa kasvattamaan myös hevosia. Kymmenien vuosien kuluttua hevosia oli tarpeeksi myytäväksi ja Oripellot alkoivat kuljettamaan omien omenoiden lisäksi muidenkin yrityksien ja yksityisten henkilöiden tavaroita omilla vaunuillaan. Toimintojen laajentuessa ja isoisä Henrikin vanhentuessa, tämä jakoi Oripeltojen yrityksen kolmelle lapselleen: vanhin poika, eli Tonin isä, Einari (jota kutsuttiin yleisesti Einoksi) sai hoitaakseen kaupankäynnin ja tavaroiden kuljetukset, nuoremman pojan Anselmin vastuulle tulivat vanha omenatila ja sen uusi omenaviinitislaamo, kun taas tytär Liisa alkoi kasvattamaan Kassburgin ulkopuolella omalla tilallaan hevosia.

Lapsuus Kassburgissa juoksupoikana

Toni eli melko normaalia lapsuutta Kassburgissa. Päivät menivät pitkälti koulussa, isän yrityksessä auttaen hanttihommissa ja välistä sai nähdä kavereitakin. Tonin elämän ensimmäinen käännekohta tuli, kun sairastunut vanha mies pyysi tätä viemään yhdestä kuparista kirjeen siskolleen kaupungin laidalle. Toni oli veljiensä tapaan perinyt isältään rahan tekemisen taidon ja halun, joten kirjeiden ja muiden pienten tavaroiden kuljettaminen taskurahaksi kävi nopeasti ahkeralle nuorelle miehelle rahan lähteeksi.

Asiat muuttuivat, kun eräs yläluokan edustaja halusi toimittaa rakastajalleen kirjeen, mutta kukaan muu ei saanut nähdä Tonia tai kirjettä. Tonille hiljaa, vaivihkaa ja nopeasti liikkuminen ei tuottanut vaikeuksia ja pian Tonilla oli useita vakioasiakkaita yläluokasta, jotka halusivat toimittaa rakkaus- ja muita kirjeitä salamyhkäisesti. Kasvaneet tulot ja adrenaliiryöpyt kiinnijäämisen pelosta saivat Tonin kasvattamaan taitojaan ja aina vain vähemmän viettämään aikaa kotona isän ja veljien kanssa yritystä pyörittämässä.

Kaikella hyvällä on aina loppunsa. Tonin ura “rakkauden lähettiläänä” sai loppunsa, kun eräs aatelinen sai vaimonsa kiinni itseteosta. Aatelisnainen sai kuitenkin käännytettyä syyn syrjähypystään täysin Tonin syyksi, koska tämä oli "mahdollistanut tällaisen palvelun”. Tonille järjestettiin ansa ja hän jäi kiinni, jonka jälkeen sana levisi nopeasti ja myös muut Tonin asiakkaat käänsivät tälle selkänsä. Aatelinen vaati Tonin isää rankaisemaan poikaansa, koska hän oli selkeästi kasvattanut poikansa huonosti ja edistämään aviorikoksia. Tonin isä ei ymmärtänyt miksi hänen poikaansa piti rangaista muiden teoista, mutta ei myöskään halunnut vaarantaa yrityksensä kaupankäyntiä asettumalla paikallisia aatelisia vastaan. Toni joutui isänsä painostamana kokonaiseksi päiväksi häpeäpaaluun. Mätien vihanneksien ja kalojen sateessa hän lupasi itselleen, että ei tulisi enää tässä kaupungissa aatelisia pokkuroimaan. Tonin isä tahtoi kasvattaa lapsensa henkisesti vahvoiksi ja tästä syystä ei antanut myötätuntoa Tonille tapahtuneesta, vaikka niin olisi ehkä sisällään halunut. Tästä loukkaantuneena Toni pakkasi yöllä tavaransa ja lähti hyvästejä sanomatta pois kaupungista ennen auringonnousua.

Nuoruus Kalaunissa jengiläisenä

Toni saapui lopulta Kuikon pääkaupunkiin Kalauniin. Täällä tämä ystävystyi melko nopeasti Haisuhilleriksi, tai lyhyesti vain Haisuksi, kutsutun pojan kanssa, joka esitteli Tonin vuorostaan nuorisojengiin nimeltä Näädät. Näädät koostuivat suurimmaksi osaksi paikallisista anarkisista teini-ikäisistä nuorista, jotka olivat kyllästyneet arkeensa, vanhempiinsa ja auktoriteettien käskyihin. Tonin liittyessä Näätiin, he tekivät lähinnä pieniä varkauksia ja muita rikoksia, ja näiden tulojen turvin vain joivat alkoholia, lauloivat, nauroivat ja vain hengasivat keskenään.

Näädissä ei ketään kutsuttu tämän oikealla nimellä ja kaikilla jengiläisillä oli jokin näätäeläimen nimi. Toni sai kiiltävän ja lähes mustan tukkansa mukaan nimeksi Nokinäätä. Toni alkoi oppimaan varkaan elämää tekemällä varkauksia ja murtoja, sekä kehittämään kotona oppimiaan taitoja myymällä anastettuja tavaroita eteenpäin ja alkoi myös muodostaa huomaamattaan itselleen verkostoa alamaailmaan. Näädissä Toni vietti monta vuotta elämästään. Joskus Näädät elivät todella korkeasti, kuin olisivat omistaneet koko kaupungin, välistä elettiin palellen ja nälässä, myös aina joskus kaupunginvartiosto sai jonkun kiinni ja eivät he olleet kaukana kuolemastakaan. Silti Näädissä Toni vietti elämänsä parhaat ajat.

Näätiä johti aatelistyttö nimeltään Minkki. Minkki oli luonut myös jengin koodin: ketään ei saisi tappaa, keneltäkään ei saisi ryöstää mitään elintärkeää (jota ilman tämä ei voisi elää tai asian menetys suoraan uhkaisi tappaa tämän), toista jengiläistä ei jätettäisi auttamatta ja muiden Näätien ilmiantaminen olisi kiellettyä. Melko pian Minkin ja Nokinäädän/Tonin välille kehittyi säpinää, joka ei sinänsä ollut harvinaista muidenkin Näätien välillä. Tästä ei kuitenkaan pitänyt jengin suurin jäsen Mäyrä, joka oli itsekin ihastunut korviaan myöten Minkkiin. Mäyrä oli kuitenkin täysin Minkin pauloissa, eikä tämä tahtonut tehdä mitään vasten Minkin käskyjä, jolloin hänen oli vain “tyydyttävä osaansa”. Minkin johdolla, ja Tonin toimiessa oikeana kätenä, Näädät alkoivat kehittymään loppua kohden (tai ihan vain aikuistuessaan) todellisiksi ammattilaisiksi. He toimivat todella hyvin yhteen ja onnistuivat tekemään entistä suurempia keikkoja myös Kalaunin ulkopuolella, sekä tietenkin saivat suurempia saaliita.

Lopulta Näädilläkään ei ollut onnellista loppua. Minkki ja Toni riitelivät, Toni lähti suuttuneena pois kaupungista, sillä välin Näätien tukikohdassa syttyi tulipalo, jonka seurauksena Tonin paras ystävä Haisu kuoli. Minkki alkoi suremaan ja meni vuosien jälkeen takaisin kotiinsa, jonka seurauksena tämän vanhemmat ensin lähettivät tyttärensä pois maasta (ettei päätyisi takaisin kadulle ryöstelemään) ja myöhemmin pakkonaittivat tämän eteenpäin. Toni ja muut Näädät yrittävät etsiä Minkkiä, mutta eivät tätä löytäneet tätä. Lisäksi Toni ja Mäyrä molemmat syyttivät toisiaan tulipalosta, jonka seurauksena Haisu kuoli ja Minkki kadotettiin. Mäyrä epäili Tonin tahtovat kostaa riidan Minkin kanssa, kun taas Toni epäili Mäyrän tahtoneen tappaa kaikki muutkin. Näädät olivat ilman johtajaa, mutta Toni ei tahtonut johtajaksi vaan löytää Minkin, jolloin Mäyrä otti Minkin paikan. Näädät muuttuivat nuorisorikollisista ja taitavista varkaista säälimättömiksi murhaajiksi, jolloin suurin osa muistakin vanhoista Näädistä päätti lähteä jatkamaan elämäänsä Näätien ulkopuolelle.

(Vähän enemmän tietoja Näädistä löytyy erään Näädän kuulusteluraportista.)

Aikuisuus Kuikossa ammattivarkaana

Näätien jälkeen Toni etsi useita kuukausia Minkkiä, mutta kaikki jäljet johtivat umpikujaan. Toni päätti alkaa tehdä uraa Nokinäätänä, jonka avuin saisi kerättyä enemmän pääomaa ja kontakteja, jolloin voisi myöhemmin löytää Minkkinsä. Nokinäätää markkinoitiin erityisesti hankitsijana, joka pystyi etsimään ja hankkimaan henkilöille tavaroita, jotka olivat näiltä hukassa - eli ammattivarkaana, joka ryösti asiakkaiden pyynnöstä toisilta henkilöiltä tiettyjä tavaroita.

Varkaudet Toni on käytännössä keskittänyt ylimpiin säätyihin, eli aatelisiin, papistoon ja velhoihin, koska näiltä varastaessa tiukempien ja haastavampien turvatoimien selättäminen tuo mukana myös suuremman palkkapussin (ja maineen). Tästä syystä Toni on myös vuosien aikana opetellut soluttautumaan entistä paremmin yläluokan sekaan opettelemalla heidän maneereitaan, etikettiä ja puhetyylejä. Vähitellen myös nuoruuden halveksunta näitä korkeimpia säätyluokkia kohtaan on hiipunut, vaikka hän mieluiten viettääkin aikaa keskiluokan kanssa ja työskentelee usein alimpien säätyjen kanssa. Vaikka Toni keskittyy yläsäädyiltä varasteluun, niin lisäksi Toni pyöri satunnaisten seikkailijoiden mukana, joille hänen varkaan taitonsa ovat olleet hyödyllisiä. Lisäksi Tonia ovat kiinnostaneet erilaiset vanhat kielet, esineet ja näiden löytäminen. Toni on myös alkanut lukemaan entistä enemmän vanhoista aarteista käsitteleviä kirjoja.

Toni on pyrkinyt pitämään oman nimensä ja sukunsa erillään Nokinäädän teoista, jotta hänen tekonsa eivät vahingoittaisi omia sukulaisia. Toni ei myöskään suostu omalta perheeltään tai suvun yritykseltä varastamaan mitään (esimerkiksi jos jotain kuljetetaan Oripellon vankkureiden kyydissä), vaikka näin työ ja asiakas vaatisi. Toni on myös vaalinut Minkin tekemää Näätien koodia ja yrittää elää tämän mukaan. Tästä syystä hän ei ota tehtäväksi salamurhia tai ole muutenkaan koskaan tappanut ketään. Samalla tavalla kuin sukulaisten kanssa, Toni tutustui retkiensä aikana varsin moniin kauniimman sukupuolen edustajiin, mutta ei voinut koskaan heille todella kertoa elävänsä kaksoiselämää. Niinpä Toni jätti taakseen melkoisen liudan särkyneitä sydämiä, koska ei halua hänen omien tekojensa kostautuvan läheisilleen. Minkkiä ei Toni silti löytänyt ja Toni uskoikin tämän elävän nyt jossain parempaa elämää. Ehkä niin vain oli parasta.

Tonilla meni myös monta vuotta ennen kuin hän palasi ensimmäistä kertaa kotiinsa. Valitettavasti liian myöhään, sillä isä oli kuollut edellisenä talvena ja isoveljet olivat perineet koko perheyrityksen. Aivan perinnöttä Toni ei kuitenkaan jäänyt, sillä Tonille isä Eino oli jättänyt kirjeen, jossa pyysi pojaltaan anteeksi menneitä ja toivoi tältä joskus ymmärrystä omista teoistaan, sekä sormuksen, joka oli kuulunut Tonin isoisoisoisälle Rosantajalle. Eino kertoi kirjeessä myös sormuksen taustoista ja Toni kiinnostui välittömästi suvun (tähän mennessä) suurimmasta seikkailijasta. Isoveli Aleksi olisi silti ottanut mielellään Tonin takaisin kotiin, mutta Arttu kertoi kahden kesken Tonille kuinka hän halveksi tätä, kun Toni jätti isän ja veljekset vuosia sitten, eikä tahtoisi olla Tonin kanssa missään tekemisissä. Toni päätyi taaskin jättämään vanhan kotitalonsa vähin äänin yön aikana. Toni käytti viimeisinä vuosina paljon aikaa myös Rosantajan tietojen ja tavaroiden etsintään, mutta jäljet ovat vuosien aikana pahasti kadonneet.

Tapaus Nokinäätä ja Harnigin aateliset

Vähän sen jälkeen, kun Toni oli käynyt kotona ja saanut isoisoisoisänsä sormuksen, Tonin elämä otti taas uuden käännöksen, joka myös johti Nokinäädän kaikkein kuuluisimpaan keikkaan. Vaikka kohdekin oli melko arvokas, niin keikan teki tulevaisuuden kannalta tärkeäksi se, että keikan takia/ansiosta Toni sai arkivihollisen, etsintäkuulutuksen, sekä itselleen sen hetken tärkeimmän ystävän ja tukijan.

To be continued...

Nokinäädän kontaktit

Näädät

Minkki: Oikealta nimeltään Luise, Kalaunissa asuvan varakkaan maanomistajaritari Tiemo Gelthoffin ainut tytär. Näätien alkuperäisjäsen, perustaja ja ensimmäinen johtaja. Tonin rakkauden kohde. Osaa kertoa tarinoita, jotka aivan kuin muodostuisivat kuulijan päähän kuvina. Hyvä johtaja, mutta hiukan liian anarkistinen ja pasifistinen luonne (ainakin nuorena). Näätien jälkeen pakkonaitettiin Saukilaiselle aateliselle, jonka kanssa sai myös pojan. Sekä mies että poika kuolivat kulkutautiin, jonka jälkeen Luise palasi takaisin Kalauniin (oltuaan poissa noin kymmenen vuotta). Hänet oli luvattu Tonin arkiviholliselle Linnartille puolisoksi, mutta Tonin “paluu” sai lopulta Luisen jarruttamaan tilannetta. Sir Ahmaa käytettiin puolisoehdokkaana Luiselle ja lopulta Linnart päätyi perumaan kihlauksen. Haaveilee vakoojamestarin urasta ja ehkä myös elämästä Tonin kanssa...

Mäyrä: Oikea nimi ei ole tiedossa, eikä henkilön alkuperästäkään ole kuin huhuja. Valtavan kokoinen ihminen, jonka iho on musta kuin terva, mutta on myös kokoisekseen yllättävän ketterä ja hyvä pysymään piilossa varjoissa. Toimi Näädissä lihaksena ja viimeisenä ratkaisuna ongelmiin. Pystyy voimillaan tappamaan miehen paljain käsin. Sosiopaatti ja sadisti. Näätien toinen johtaja. Minkin katoamisen jälkeen Mäyrä on ottanut elämässään alfauroksen paikan ja tekee kuten häntä kiinnostaa. Nykyiset tekemiset tai olinpaikka ovat tuntemattomat.

Ahma: Oikealta nimeltään Roopertti/Roope Joentörmä, Näätien alkuperäisjäsen. Toimi Näädissä esteenä ja rettelöijänä. Joutui epäonnistuneen keikan jälkeen kiinni ja Roopea odotti kuolemantuomio. Jostain syystä vältti sen ja toimii nykyään Kuikon kuninkaallisena samoojana.

Lumikko: Oikealta nimeltään Anna, vanhemmat räätäleitä, Näätien alkuperäisjäsen. Näädissä Lumikko toimi nuorena harhauttajana, sekä myöhemmin viettelijänä. Näätien jälkeen Lumikko vaihtoi nimensä Elohiireksi ja työskentelee ainakin “Luuta” nimiselle alamaailman välittäjälle. Toni meni vahingossa sekoittamaan tämän kaksi nimeä ja kutsui tätä Lumihiireksi, jonka jälkeen Tonin on pitänyt jatkossakin kutsua häntä Lumihiireksi. Lumihiirellä näyttäisi olevan selkeästi haluja Tonia kohtaan, vaikka Toni ei tuttuun tyyliin sitä tajuakaan.

Haisuhilleri/Haisu: Oikealta nimeltään Anssi Punapelto, vanhemmat leipureita, Näätien alkuperäisjäsen ja usein kutsuttu lyhyesti “Haisuksi”. Tonin entinen paras ystävä, joka kuoli tulipalossa, jonka seurauksena Minkki “katosi” ja Näädät muuttuivat täysin. Palaneesta talosta löytyi palanut ruumis, mutta sitä ei pystytty tunnistamaan Haisuksi. Aina käydessään Kalaunissa Toni käy muistelemassa palaneen raunion (sataman huonolla alueella oleva rakennus, jota ei ole vieläkään uudelleenrakennettu) luona edesmennyttä ystäväänsä.

Kärppä: Oikealta nimeltään Samu, orpo, viides Näätien alkuperäisjäsenistä. Toimi Näädissä juoksijana ja oli jengin nopein ja ketterin. Jäi kiinni ja joutui nuorena vankilaan. Nykyiset tekemiset tai olinpaikka ovat tuntemattomat.