Ratsastajien lapsuus

Tarina Annanin kylän rasavilleistä lapsista, alku luonnollisesti englanniksi.

A day in the life (of the little people of Annan)

PoW - Alex

Alexandra wakes up early, although not as early as the adults. She goes to milk the cow and collect the eggs. Animals are nice to her, as always; her Dad has taught her how to behave. If you'd ask Alex, she'd tell you he's the greatest man alive, and animals want to do whatever he asks.

When Alex goes to the kitchen, her mum is there, humming and cooking porridge. "Good morning, Alex", she welcomes her daughter. Alex thinks of something, and asks her mother "Hey, could you cut my hair a bit, it's starting to grow too long again." Her mum sighs, and rolls her eyes "It isn't too long for even a boy, why do you want to keep it so short? It's beautiful..." "But it gets hot and feels suffocating when it covers my neck" whines Alexandra, like a true 10-year-old. Her mum chuckles "Yes, yes, I hear you. Hop on the chair, and I'll shorten it right now."

Valkea tanssatelee huoneeseen pihan yrttejä mukanaan. "Taas sä näytät ihan kerityltä lampaalta!" Alex näyttää kieltään ja ehdottaa Valkealle: "Musta sulle sopis siili, voin leikata, jos äidillä ei oo aikaa." Valkea tarttuu suojelevasti hiuksiinsa ja huudahtaa: "Ei! Et saa leikata, haluan yhtä hienot hiukset kun äidillä on!"

Tässä vaiheessa äiti lopettaa hiustenleikkuun sanoen, "Noin, etköhän pärjää tuolla hetken aikaa." Alex hypähtää alas tuolilta, ja rauhoittelee Valkeaa: "En mä sun hiuksia leikkais, jäisin vielä kiinni siitä." Hän jatkaa: "Hei, haluatko nähdä aamupalan jälkeen jotain siistiä? Saat nähdä sen ennenkuin näytän pojille." Aiemmasta törkeästä uhkailusta huolimatta Valkea haluaa nähdä mitä sisko on tällä kertaa löytänyt, ja niinpä siskokset suuntaavat aamupalan jälkeen metsään. Matkan päätepiste on pienen metsäaukean laidalla. Alex osoittaa Valkealle erästä puuta: "Tuolla on peipon pesä, jos on yhtään tuuria, nähdään emo syöttämässä pikkuisiaan." Ja kuin kutsuttuna, pesästä alkaa piipitys, ja pian paikalle tulee emo, mato nokassaan. Tämä on jo kolmas kerta tänä keväänä, kun Valkea on raahattu katsomaan linnunpesää, mutta tämä pesä on ensimmäinen, jonka poikaset ovat kuoriutuneet. Asiallisen ihmettelyn jälkeen hän kysyy: "Hei, mentäiskö jo kotiin, eikös sun pitäny mennä tänään kouluun?" Alex havahtuu tuijottamasta pesää, ja osoittaa aukion keskelle: "Joo, mutta katso ensin tuonne, tuon kiven viereen." Kiven vieressä kasvaa yhtä metsän harvinaisemmista yrteistä, karhunlehvää. Kumpikin tytöistä tiesi, että äiti oli pyytänyt isää tuomaan sitä hänelle aina löytäessään.Harvassa olivat ne kerrat, kun tytöt pystyivät ylittämään isänsä missään metsään liittyvässä. Siksi he olivatkin melkoisen ylpeitä kärrätessään kasveja äidilleen. Hän kiitti kauniisti, ja asetteli yrtit kuivumaan. Tämän jälkeen Alex lähti juoksemaan koululle. Viimeinen mitä hän kuuli, oli Valkea valittamassa heidän äidilleen: "Miks mä en saa mennä kouluun, mä jään jälkeen muista!". Äiti lohdutti Valkeaa: "Et sinä jälkeen jää, voin kertoa taas tänään enemmän yrteistä ja ihmisten hoitamisesta. Eivätkä muutkaan paljoa sinua aikaisemmin aloita, odota vielä syksyyn, niin jaksat paremmin kävellä kouluun ja keskittyä."

Koulupäivä kului jotenkuten, Alexilla oli jälleen vaikeuksia keskittyä mihin tahansa mikä ei liittynyt luontoon. Koulun loputtua hän keräsi ystävänsä kasaan, ja kertoi heille haluavansa näyttää jotain lähimetsästä, pomppien innosta vapauden jälleen koittaessa. "Ei mee kauaa, ei teidän vanhemmat ees huomaa ettette tullu kotiin suoraan!"

Niinpä joukkio lähti metsään, samalle aukiolle jolla Alex ja Valkea aiemmin olivat. Jälleen odotettiin lintua, ja se tulikin ruokkimaan poikasiaan, kunhan lapset vähän rauhoittuivat ja odottivat hetken hiljaa. Kyllä se tiesi että he ovat lähellä, mutta Alexin läsnäolo rauhoitti yleensä eläimiä. Kael valitti, ettei linnunpesässä ole mitään mielenkiintoista, jos ei näe poikasia kunnolla. Gerhart komppasi, kuten lähes aina, ja Deimos oli hiljaa, tuijotellen aukion keskelle ilmaan. Eipä aikaakaan, kun Alex oli jo tuohtuneena osoittamassa pesäpuun viereistä puuta, "Kiivetkää tuohon, jos oikeasti haluatte nähdä paremmin! Vai ettekö uskalla?" Gerhart teki työtä käskettyä, ja kiipesi puuhun, hivuttautuen oksaa pitkin lähemmäs, jotta näkisi paremmin pesään.

Tietäähän sen miten siinä lopulta kävi, oksa petti Gerhartin alta. Jos joku olisi sattunut katsomaan Alexia silmiin, kun oksa katkesi, olisi hän nähnyt tämän silmien välähtävän hetken aikaa kultaisina, kuin omaa valoaan hohtaen. Yllättävän vähillä vaurioilla pudotuksesta selvittiin, Gerhart tuli akrobaattisesti jalat edellä alas. Laskeutumisalusta ei vain ollut kaikkein tasaisin, ja hänen nilkkansa vääntyi. Kaikki juoksivat Gerhartin vierelle, ja Alex kokeili nilkkaa, päätellen, ettei se varmaankaan ollut murtunut. Hän sitoi nilkan jotenkuten vyöllään, Deimoksen valittaessa toisten tyhmyydestä, ja siitä ettei kukaan estänyt Gerhartia. Lapset suuntasivat Alexin kotiin, Alex ja Deimos kantaen Gerhartia vuorotellen reppuselässä.

Kun he pääsivät perille ja veivät Gerhartin keittiöön, Alex sai vähän palautetta: "Jos viet ystäviäsi metsään, katsot myös heidän peräänsä etkä yllytä! Olet kuitenkin kokenein siinä ympäristössä, ja vastuussa ihmisistä joita siellä johdatat!" Jos Alex olisi voinut, hän olisi painanut korvat vasten päätään, ja hännän koipien väliin. Gerhartin jalan Alexin äiti tutki huolellisesti, ja sitoi hellästi, Valkean kurkkiessa vieressä. "Ihan hyvin kyllä Alex toimit, tämän ei pitäisi turvota kovin pahasti. Gerharthan sinä olit?" Gerhart nyökkäsi. "Nilkkasi pitäisi olla kunnossa jo parissa päivässä, varo vain siihen asti, äläkä tee mitään mikä sattuu liikaa. Ja tule joskus ilman haavereitakin", Alexin äiti sanoi hymyillen lämpimästi. Jos Alexin isä oli hyvä eläinten kanssa, Alexin äiti tuli hyvin toimeen kaikkien ihmisten, erityisesti lapsien kanssa.

Tästä lähtien lapset olivat hiukan varovaisempia kiipeillessään puihin... Mutta kyllä äidin taitoja vielä tarvittiin monta kertaa.