EKOSS:HerwoodinExaltit:Sessio 3

Ei niin kauan sitten, sitäkin kaukaisemmassa maailmassa. Sankarimme ovat pulassa. Lohikäärmeveriset ovat sitä mieltä että he ovat pahoja epäihmisiä ja haluavat viedä heidät jonnekin talteen, tai teloitettavaksi tyylillä. Kuulustelussa ei paljon selviä, joskin eräs tuumasi että on hyvä idea kuvailla millaisia hurjia aseita meidän maailmastamme löytyy. Uhkailua? Lupauksia voimakkaista aseista? Ken tietää, mutta lohikäärmeveriset olivat selkeästi sitä mieltä että sankarimme ovat valehtelijoita tai hulluja. Matkalla kohti tuntematonta vastaan hieman Tampereen pohjoispuolella (... ... ... ) tulee tuttu kasvo: pirtupappa! Eräs lohikäärmeverisistä saattajista menee katsomaan mikä on homman nimi ja kohtaa hyvin ripeästi loppunsa. Vanhan näköinen pappa liikkuu ripeämmin kuin rasvattu salama ja kung fu -elokuvien vanhan viisaan mestarin lailla hän rökittää nuoret koppavat pyrkyrit vasen käsi selän takana. Kun lohikäärmemiehet eivät enää ole uhka, hän tulee seikkailijoidemme luokse, vapauttaa heidät ja antaa vinkin: Pakoon. Tämä oli kuin Captain Obvious olisi tullut laukomaan viisauksiaan, Tampere ei enää ollut turvallinen paikka. Siispä tarvikkeita mukaan ja leireilemään päivän tai kahden päähän Tampereesta. Niin alkoi tuttaviemme elämä pakolaisina. Tänä aikana Sami oppi sen, että on helppoa houkutella nuorta jättiläispöllöä lihanpalasella, joskin myös sen että ehkei lihan ollutkaan pöllön mielestä tarpeeksi tuoretta ja päätti samalla napata palan Samin sormista. Muutoin elämä leirissä oli varsin tylsää, paikkojen tutkimista ja hulluutta vastaan taistelua. Sitten eräänä yönä kun vahtimieskin oli nukahtanut kesken hommien, heille kaikille ilmestyi unessa aurinko, kuu ja tähdet, kehoittaen vaeltamaan kohti länttä.

"Go Weeeeeeest, life is peaceful there", he lauloivat nuotin vierestä matkallaan kohti länttä, kohti nousevaa aurinkoa. Matka ei ollut kummoinen, satoi, satoi ja satoi. He seurasivat jokea (kuten varmasti kaikki muistavat äänen heidän unessaan kehoittaneen) ja tulivat pienen maatilan kohdalle. Siellä Sami päätti mennä hieromaan tuttavuutta paikallisen väestön kanssa jälleen kerran. Valitettavasti tällä kertaan paikallinen väestö ei ottanut häntä vastaan kovin lämpimästi, vaan oven avannut nainen paiskasi oven äkkiä peloissaan kiinni ja alkoi huutamaan kovasti. Pian metsästä saapui selvästi naisen puoliso... jousen kera. Sami ymmärsi miehen huudoista kaiken olennaisen: "Pois!". Kohtaaminen ei sujunut kuten suunniteltua ja seurueemme lähti jatkamaan matkaansa kohti länttä.

Matkattuaan tovin, ystäviämme kohtasi outo näky. Vesi ei virrannut rinnettä alas, vaan ylös! Tässä oli jotain todella outoa tekeillä, mutta talsiminen jatkui siitäkin huolimatta kunnes he kohtasivat luolan suuaukon jonne joki näytti menevän. Luolassa rinne vietti alaspäin ja vesi eteni taas oikeaan malliin. Pienen epäröinnin jälkeen saattueemme uskaltautui luolaan sisään ja lähti seuraamaan sitä alaspäin, aina vain syvemmälle ja syvemmälle. Lopulta seinä tuntui hyvin sileältä ja tasaiselta, kuin sitä olisi ihminen muotoillut. Viimein oli nähtävissä valoa tunnelin päässä. Paikassa jossa oli vesiputous jossa vesi virtasi ylöspäin altaasta joka oli kuin salin tai hallin keskellä. Allasta ympäröi alttari, jolle polvistuttaessa henkilöä kohtasi tyyneys ja rauha, kuin he olisivat oppineet elämän tarkoituksen tai muuta yhtä tärkeää universumista. Syvään transsiin vaipuminen onnisui myös Samilta, joka näkyi viihtyvän syvässä transsissa. Kun muut keskeyttivät hänen meditaationsa, tuntui hänestä kuin jokin olisi jäänyt pahasti kesken ja kuin aikaa olisi kulunut vain muutama minuutti, vaikka todellisuudessa sitä oli kulunut lähes puoli tuntia. Kokeilujen jälkeen ja todettuaan että ajantaju hämärtyy ja transsista on mahdollista päästä omin avuin pois, totesivat uljaat seikkailijamme että ehkä heidän kaikkien on tarkoitus mennä meditoimaan altaan ympärille. Tässä vaiheessa kaikki meni oudoksi jälleen kerran. He ikään kuin palasivat ruumiisiinsa, mutta jokin oli paikassa toisin. Ei sisäänkäytiä, vesi oli paikallaan ja vesipatsas hohti sinistä valoa. Pian seinät katosivat ja vesiputous näytti jatkuvan äärettömyyteen saakka. Hetken leikittyään levitaatiolla, palasivat he maanpinnalle kun aurinko nousi, samoin kuu, tähdet ja... pimeys pimeyteen. Näistä muodostui neljä hahmoa. Kaksi kaunista vaaleana hehkuvaa naishahmoa, yksi uljas kultaista valoa hohkaava kuningas ja pimeydestä muodostui alienlonkerohirviö.

Hahmot puhuivat. He lupasivat pitkää ikää, voimaa, valtaa ja muutenkin yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista. Kukin sai vapaasti valita keneltä voimansa otti, voimia ei tietenkään ollut pakko edes ottaa. Pelottomat filantropistimme säilyttäisivät myös vapaan tahdon eikä heidän tarvitsisi vastata korkeammille voimille teoistaan. Heistä tuli jumalten iskujoukkoja, joita ei virallisesti ole edes olemassa: Black Ops of the gods.