Absalon/28. pelikerta

Kohteesta ExcaliburWiki
Versio hetkellä 21. joulukuuta 2009 kello 20.21 – tehnyt Amoeba (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Absalonin 28. pelikerta pelattiin 21. joulukuuta 2009.

Rantautuminen

Yövytään laivassa lähellä rannikkoa. Tämän jälkeen jatketaan matkaa etelään ohi tulivuorisaaren ja törmätään eteläsaaren rannikkoon. Koska ei tiedetä, kumpaan suuntaan saarta pitäisi lähteä kiertämään, Amy soittaa Mirellalle. Puhelun aikana selviää, että Mirellan mainitsema satama sijaitsee eteläsaaren keskellä olevan järven rannalla ja sinne purjehtiminen mereltä käsin on siten lievästi haasteellista.

Mirella opastaa Etelän henkäyksen eteläsaaren pohjoisrannikolla sijaitsevaan satamaan. Satamakylä, jonka nimeksi myöhemmin paljastuu Illon, on pienehkö ja koostuu pääasiassa matalista, vaaleista kivirakennuksista. Satamassa on kivilaitureita, ja Simon kommentoi sataman olevan erinomainen syväsatama – heti laiturin vieressä on parikymmentä metriä syvää.

Kun Etelän henkäys lähestyy satamaa, eräästä rakennuksesta tulee ulos lyhyehkö, suippokorvainen, hintelä keijumies, joka alkaa huudella keijuksi. Emilio vastaa lohikäärmekielellä, jolloin keiju menee hiljaiseksi, palaa takaisin sisälle ja hakee sieltä toisen keijun, joka osaa lohikäärmekieltä.

Tämän toisen toimiessa tulkkina ensimmäinen keiju kyselee mistä olemme kokoisin, mikä on matkamme tarkoitus, mihin olemme matkalla ja niin edelleen. Emilio saa keijun vakuutettua siitä, että aikeemme ovat kunnialliset.

Satamapäällikkö Lortai
Keiju. Suunnilleen samaa tasoa. Keijuominaisuuksia.

Laituriin laskettua neuvotellaan satamapäällikön kanssa ja tehdään seikkaperäisemmin selkoa matkan tarkoituksesta. Neuvotellaan alustavasti varastosta satamassa. Illonissa on majatalo, johon asetumme.

Panemme merkille, että meitä vaikuttaa seurailevan jatkuvasti aseistautunut keiju tai pari. Vaikutamme myös olevan suurehko nähtävyys, kunhan sana saapumisestamme leviää: lapsikeijut parveilevat ihmettelemään meitä, ja heidän vanhempansa yrittävät pitää heitä loitolla ihmetellen meitä samalla itse. Pian vanhemmat vakuuttuvat, että emme syö heidän lapsiaan, ja Emilio pääsee opettamaan lapsille absalonilaisten katulapsien loruja, kuten Laiska yövartija ja viekas varas.

Samaan aikaan Mirella yrittää sisarpuheen avulla opettaa Amya puhumaan astraliaa, mutta tässä ongelmaksi muodostuu se, että he tuntuvat sisarpuhetta käyttäessään ymmärtävän toisiaan kielestä riippumatta.

Seuraavana päivänä Mirellaa odotellessa pyöritään ympäriinsä tutustuen kylään ja sen lähiseutuun sekä pyrkien samalla oppimaan kieltä. Kylässä näyttää kaikki olevan suurin piirtein kunnossa. Vaikuttaa siltä, että astralialaisissa käyttöesineissä on usein erilaisia riimuja tmv. merkintöjä. Niiden maagisuutta arvuutellaan.

Diplomatiaa

Kolmantena aamuna maissa laituriin laskee lohikäärmelaiva. Kiirehdimme vastaan ja laivasta nousee Absalonissa aiemmin tavattu suurlähettiläs Girellon peilihaarniskaisine vartijoineen.

Girellon tiedustelee, mitä teemme Astraliassa. Emilio vastaa suurin piirtein samalla litanialla kuin edelliselle kysyjälle, korostaen tällä kertaa kuitenkin Amyn vierailua Mirellan luo. Girellon vaikuttaa hieman yllättyneeltä ("Ei tässä ihan näin pitänyt käydä, mutta tervetuloa kuitenkin").

Girellon hoitaa aamupäivällä asioitaan satamakylässä. Häntä ja satamapäällikköä seuratessa käy varsin selväksi, että heistä kahdesta Girellon on pomo. Saatuaan laivansa varustettua hän kutsuu meidät lounaalle ja pitää alkuiltapäivästä muutenkin seuraa. Vaihdetaan kuulumisia puolin ja toisin.

Iltapäivällä laivaan tuodaan viesti, että Mirella on saapunut kylään. Girellonin ehdotuksesta lähdetään Mirellaa vastaan. Kievarin vieressä nurmikolla hengailee pienehköjä hevosmaisia ratsuja, joiden epäillään kuuluvan Mirellan seurueelle.

Iloisen jälleennäkemisen jälkeen Girellon vinkkaa Mirellan sivuun ja pitää tälle tiukkasävyisen puhuttelun. Puhuttelun jälkeen Mirella myöntää Amylle, että "Ehkä teistä olisi pitänyt kertoa etukäteen Girellonille. Pyytää lupa, tai jotain.".

Emilio neuvottelee Girellonin kanssa järjestelyistä, joilla he myöhemmin voisivat järjestää virallisia vierailuita Astraliaan.

Iltapäivällä opetellaan astraliaa, puretaan lasti laivasta ja pakataan laiva yms. Satamapäällikön komentama harmaa, kalju häiskä osoittaa meille makasiinin. Siinä ei näytä olevan ovea, ennen kuin kalju mies käy sen eteen seisomaan ja hyräilemään, jolloin seinään ilmestyy ovi. Makasiinin yhdelle seinälle puretaan osa lastista ja kalju mies hävittää oven samalla tavalla kuin se ilmestyikin. Loput pakataan Mirellan tuomiin laukkuihin, joihin näyttää mahtuvan huomattavasti enemmän kuin laukkujen koko antaa ymmärtää, ja laukut nostetaan Mirellan vankkureihin.

Thean satama

Neljäntenä aamuna lähdetään matkaan kohti Daltigothia. Vankkureihin mahtuu kauppatavaroiden kanssa vain pari matkustajaa, joten loput ratsastavat keijujen hevosilla. Hevosilla on ohjakset, muttei satulaa, ja pienestä koostaan huolimatta ne ovat varsin suurikokoisia Emiliolle.

Keijujen ratsu
Hevonen, älykäs. Uhka-arvio: noin hevosen verran.

Illonista kaakkoon vie tie, jonka pinta näyttää olevan ilmeisen saumatonta kiveä. Ratsut eivät ole kengitettyjä ja ne tuntuvat suosivan kulkiessaan tienpenkan pehmeämpää maastoa – vain vankkureita vetävät hevoset kulkevat tiellä.

Jonkin aikaa matkustettuamme aiemmin taivaanrannassa näkynyt vuori kasvaa edessämme varsin suureksi, ja käy ilmi, että tie johtaa jotakuinkin vuoren sisään. Tietä reunustavat pystysuorat, sileät kallioleikkaukset, joiden välissä matkataan kymmenkunta mailia.

Pian kallioleikkausten välistä purkauduttua edessä siintää suuri järvi ja sen rannalla suurehko kaupunki, jonka Mirella kertoo olevan Thean satama – Etelä-Astralian toiseksi suurin kaupunki heti Daltigothin jälkeen. Mirella kertoo Daltigothin sijaitsevan vastakkaisella puolella Morgash-järveä.

Thean satama on rakennettu Morgash-järven rannalla sijaitsevalle hieman korkeammalle kohdalle. Sielläkin vallitseva rakennusmateriaali näyttää olevan valkoinen kivi, mutta myös muunvärisiä kivirakennuksia näkyy. Monet rakennuksista ovat huomattavasti Illonin arkkitehtuuria korkeampia.

Mirellan johdolla palautetaan vankkurit ja hevoset vuokratallille. Sitten Mirella majoittaa meidät paikalliseen majataloon, jonka pitäjä – satyyri – puhuu varsin ymmärrettävää lohikäärmekieltä.

Illalla majatalossa Emilio kertoo (lohikäärmekielellä) tarinoita siitä, kuinka lordi Havelock perusti Absalonin kaupungin ja nosti sen vuosisataiseen loistoon. Emilion tarinat uppoavat paikalliseen väestöön erinomaisesti lohikäärmekieltä osaavien paikallisten kääntäessä tarinoita kavereilleen reaaliajassa.

Emilion päätettyä esiintymisensä ja juotua pari ensimmäistä tarjottua keijusimaa tulee hänen puheilleen arvokkaasti pukeutunut, kypsään ikään päässyt keiju, joka esittäytyy Drundathiksi.

Drundath
Kovasti epäinhimillisen vanha. Jotain muutakin se varmaan on. Ei tarkkoja tietoja. On se varmaan aika vaarallinen.

Drundath keskustelee Emilion kanssa Absalonin muinaishistoriasta, mistä Lindonkin kiinnostuu. Drundath antaa rivien välissä ymmärtää, että hänellä olisi ensi- tai toisen käden tietoa Havelockia edeltäneistä tapahtumista Absalonissa. Kysyttäessä hän paljastaa vierailleensa Absalonissa useita kertoja ennen "katastrofia", joka viitannee tapahtumiin joiden vuoksi Astralia katosi maailmasta.

Keskustelu harhailee myös muissa esoteerisissä aiheissa. Emilio muun muassa selvittää, minkälaisia mahdollisia protokollakommervenkkejä tulivuorisaaren lohikäärmeiden lähestymiseen liittyisi. Selviää, että saaren lohikäärmeet ovat jotakuinkin sivistyneitä eivätkä yleensä syö satunnaisia vieraita. Toisaalta Drundath paljastaa myös, että Abbraxasin tapaaminen voi olla helpompaa siten, että ottaa yhteyttä häneen Daltigothista käsin – tulivuorella kun ei esimerkiksi ole teitä.

[Sitten, kun joku heittelee jostain sopivista knowledge-heitoista älyttömän korkeita tuloksia, pelinjohtaja paljastaa tämän tapaamisen perusteella tietoja, jotka Drundath keskustelun aikana kertoi ja joita pelaajahahmot eivät mitenkään muuten voisi tietää.]

Morgashin yli Daltigothiin

Ilta menee varsin pitkäksi ja aamu samaten. Seuraavana aamuna avataan taas vene ja lastataan tavarat siihen. Järvelle lähtiessä selviää, että veneenrakentaminen on varsin pitkälle viety taito Astraliassa ja astralialaiset veneet vaikuttavat näyttävän sitä vähemmän veneeltä, mitä tärkeämpi keiju sillä purjehtii.

Tuuli puhaltaa navakasti ja matka taittuu nopeasti halki kirkasvetisen järven. Järvessä vaikuttaa olevan paljon kalaa ja sitä ylittäessä vedestä vilkuttelevat myös matalaiset – merenväen vastine makeassa vedessä.

Illan hämärtäessä aletaan lähestyä Daltigothin kaupunkia, joka vaikuttaa olevan leveyttään korkeampi – kaupunkikuvaa hallitsevat korkeat tornitalot ja värivalot.

Mirella ei osaa sanoa, mihin meidän pitäisi laskea maihin – "Johonkin laituriin ne on aina ajanut, kun minä olen ollut kyydissä". Ensimmäinen rantautumisyritys päättyy siihen, kun joku satamavahti tulee huutelemaan, että "ei siihen saa kiinnittäytyä". Mirella neuvottelee hetken tämän kanssa ja saa laituripaikan luvaten vapauttavansa sen hyvin pian.

Lasti puretaan veneestä – jokainen saa pari kassia kannettavakseen – ja vene vedetään kasaan. Tämän nähdessään satamavahti raapii päätänsä ja toteaa, että laituripaikoista on ollut tapana periä vuokraa, mutta hän ei oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua. Emilio ratkaisee ongelman maksamalla noin puolta tuntia vastaavan vuokran.

Mirella johdattaa meidät keskikaupungille, jossa on korkeampia ja näyttävämpiä torneja. Hän johdattaa heidät erääseen rakennukseen, joka koostuu kolmesta tornista joiden välillä kulkee siltoja. Kaikesta päätellen Mirella asuu täällä.

Peilihaarniskaiset vartijat päästävät Mirellan ja muut sisälle, ja sisällä vastaan tulee noin metrinen keiju, joka on yltä päältä hiustensa ja partansa peitossa – kuin erityisen pitkähiuksinen ja -partainen kääpiö, muttei yhtä roteva. Kaikesta päätellen kyseessä on Mirellan hovimestari; meille alkaa myös selvitä, että Astraliassa ihmisen näköiset keijut ovat ikään kuin yläluokkaa ja satyyrit, karvapööpöt ym. vähemmän ihmismäiset keijut palvelusväkeä.

Hovimestari, nimeltään Snod, selvittää Mirellalta ja meiltä joukon käytännön yksityiskohtia näyttämättä lainkaan yllättyneeltä siitä, että Mirella tuo vieraita tähän aikaan illasta. Hän lupaa ruokasalissa olevan pian tarjolla iltapalaa kehottaen käyttämään vierashuoneiden virkistäytymismahdollisuuksia odotellessa. Sitten BAMF! ja Snod katoaa. Sotilas ei ole mielissään siitä, että palvelusväki osaa teleporttailla.

Peseytymisen ja iltapalan jälkeen käydään yöpuulle. Niiden, jotka eivät ole tottuneet nukkumaan untuvapilvessä, olo käy keijusängyissä hieman epämukaviksi – Emilio ei valita.

Daltigothissa

Seuraavana aamuna Emilio kertoo Mirellalle haluavansa ottaa yhteyttä Abbraxasiin. Mirella toteaa, että Snod hoitaa; Snod toteaa asian hoituvan, ja BAMF!faa pois.

Lounaan aikaan Snod tulee – tällä kertaa ovesta – mukanaan nuori keijunainen. Snod toteaa keijunaisen voivan viedä viestin Abbraxasille. Emilio kirjoittaa Abbraxasille kirjeen, jossa kertoo meidän olevan Daltigothissa tämän viikon ja toivovan tapaamista. Emilio ojentaa kirjeen keijunaiselle, joka lukee sen, näyttää hetken poissaolevalta ja toteaa sitten Abbraxasin saapuvan parin päivän sisällä.

Sanottua

  • Mirella on hieman hajamielinen. –Päin vastoin! Hän keskittyy täysin siihen, mitä on tekemässä. Unohtaen kaiken muun.
  • Mirellalla on ADHD!