Absalon:Työn Alla

Kohteesta ExcaliburWiki
Versio hetkellä 26. tammikuuta 2009 kello 15.24 – tehnyt Tenguni (keskustelu | muokkaukset) (→‎Hahmoideoita)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Henkilöitä

  • Havelock
    • Muinainen kaupunginjohtaja, jonka aikana Absalon kasvoi suurkaupungiksi. Syntyjään Tilealainen aatelinen. Absalonin irtoamista Granariasta pidetään Havelockin ansiona. Haudattu Korkean Neuvoston kokoussalin lattian alle, muistolaatassa teksti "Havelock, lordi Absalon", vaikka herralla ei koskaan Granarialaista aatelisarvoa ollutkaan.

Paikkoja

  • Granaria
    • Valtio josta Absalon irtautui joskus kauan sitten, paikallinen valtakieli. Viljantuottaja, ja sieltä tuodaan viljaa myös Absaloniin
  • Mesonia
    • Toinen iso valtio, usein riidoissa Granarian kanssa
  • Tilea
    • Valtio meren eteläpuolella; jossain sen lähistollä on suurehko puolituiskontu

Käsitteitä

  • Merenkierros [mahdollisesti voi nimetä persoonallisemmin sitten kun tiedetään paremmin,esim. meren nimi]
    • Kierros satamasta satamaan Absalonin eteläpuolella olevan meren ympäri. Vrt. Grand Tour. Voidaan hoitaa ylellisemmin (rikkaat aateliset jopa omalla laivallaan) tai halvallakin, työtä laivoilla tehden.

Hahmoideoita

  • Yksityisetsivä (Haltiasamooja)
    • Työskennellyt lyhyen aikaa yövartiossa, alkoholisti, eläinkumppanina koirasusi

Pääsivu

Toivottuja/tulevia tapahtumia

  • Hankitaan tilat
  • Hankitaan tulonlähde
  • Meriseikkailu!