Sinilaakson Sankarit:PCt:Raden
Sisällysluettelo
Ulkonäkö
Noin 25-vuotias pienikokoinen (157cm, 62kg) ja jäntevä ihmis-varas. Erityispiirteinä arpinen, tatuoitu ja päivettynyt iho sekä kalju.
Omistan hide armorin, joka valmistettiin Haarkissan kylää häirinneen Dyren nahasta.
Tapettiin Spielburgin laaksossa useita shadowmantteja, joilta hankin hienot mustat shadowmantin nahasta valmistetut vaatteet (Takki, housut, saappaat ja bracerit).
Luonne
Harvasanainen, nopeaälyinen, huumorintajuinen, sarkastinen ja ehkä välillä jopa kyyninen ja äkkipikainen persoona.
Yritän toimia aina niin, etten joutuisi itse vaaraan. Etenkin tyhmänrohkeita sankaritemppuja. Taikuus on aina epäilyttävää, miten sellaista vastaan voi toimia, mitä ei näe? Ihmisten tappamista kartan aina, kun se ei ole välttämätöntä. Itseään toki voi aina puolustaa.
Periaatteina "Kunhan hinnasta sovitaan." ja "Olen varas, en murhaaja."
Suhtautuinen muihin hahmoihin
Daka on selkeästi ryhmän järkevin jäsen, vaikkakin toimintatapa on soturina hieman... suoraviivainen. Joskus hieman hidas, mutta se on kai ominaista kivimiehille. Onneksi hänen kanssaan on helppo tulla toimeen.
Uskimista ei oikein tiedä mitä pitäisi ajatella. Vaikuttaa tyhmältä ja mielipuolelta, mutta onko oikeasti? Vaikea velhoista sanoa, kai ne on kaikki vähän mielipuolia. Koitan pitää välillä vähän etäisyyttä hullujen ideoiden ja taikuuden takia.
Kabal vaikuttaa hieman ylimieliseltä ja tämän takia syntyykin usein sanaharkkaa. On melkein aina eri mieltä, etenkin kun on rahasta kyse. Miksi minuun ei muka voisi luottaa? Muuten kyllä järkevä tyyppi.
Sharzin vaikuttaa omituiselta ja on aivan liian puhelias, mutta ei silti mikään huono tyyppi. Helposti saatavissa mukaan vähän hämärämpiinkin hommiin.
Tavoitteet
Tällä hetkellä tavoite on kerätä mainetta, hyvää tai huonoa, suorittamalla erinäisiä tekoja. Tulevaisuudessa on tarkoitus suorittaa historian suurin huijaus!
Muuta huomioitavaa
Käyttän pohjoisen suunnalla nimeä Fadar, mutta minut tunnetaan etelässä nimellä Raden. Kaikki eivät välttämättä tiedä molempia nimiä tai kumpi näistä on oikea. Tämä tuo hieman turvallisuuden tunnetta tässä ammatissa.
Spielburgin laaksossa oli lyhyt romanssi puusepän tyttären, Marie Baummeisterin, kanssa linnan juhlien jälkeen... Huh mikä tyttö!
Tausta
Kotoisin Denlikiyanin pikkukaupungista, joka sijaitsee noin kolmen päivämatkan päässä Onman-jokea ylävirtaan päin Ban-järveltä. Kaupungin läpi kulkee Urupan ja Parlainthin välinen ja Lake Banin ohittava Vanha Theralainen tie, jonka karavaanit kuljettavat suuria määriä tavaraa näiden kolmen ison kaupungin välillä sekä vielä kauemmas länteen. Tämän vuoksi Denlikiyan on suht vilkas kauppa- ja pysähdyspaikka monille erilaisille matkalaisille.
Vilkas liikenne houkuttelee paikalle usein myös onneaan koettelevia varkaita. Nuorena Raden joutui selviämään lähes omillaan kaupungin melskeessä, kun hänen köyhät vanhempansa kuolivat vakavaan keuhkotautiepidemiaan Radenin ollessa alle 10-vuotias. Orpo katulapsi kuitenkin pian oppi hankkimaan ruokansa torikauppiailta näpistelemällä, kerjäämällä ja hoitamalla lähetin tehtäviä. Vuosien varrella Radenissa kuitenkin heräsi kiinnostus tatuoimista kohtaan hänen tarkastellessaan etelästä pohjoiseen kulkevia palkkasotureita, seikkailijoita ja muuta roskasakkia.
Raden tarkkaili torilla useita kuukausia, kunnes uskaltautui puhumaan eräälle torin tatuoijista, joka oli saapunut kaupunkiin pari viikkoa aiemmin. Tutustuttuaan hieman hämäräperäiseen tatuoijaan paremmin, tämä kertoi olevansa kiertelevä adepti, joka nykyään pääasiassa hankkii tulonsa tatuoimalla. Radenin kiinnostus heräsi, koska oli pienenä kuullut paljon tarinoita näistä maagisia kykyjä omaavista adepteista. Hän suostutteli tatuoijaa kertomaan enemmän itsestään ja ammatistaan. Pian selvisi, että tatuoijan adeptisuuntaus oli varas ja hänen nimensä Kojair. Raden suostutteli Kojairin opettamaan adeptikykyjä hänelle, mutta ei ilman vastapalveluksia. Radenin tuli toimia Kojairin kisällinä ja juoksupoikana ruokapalkalla sekä kulkea mukana matkoilla mikäli tahtoi todella oppia varkaan taidot.
Aluksi Kojairin kylmäkiskoinen suhtautuminen oppilaaseensa outoine päähänpistoineen vaivasi Radenia, mutta vähitellen hän oppi kuitenkin pitämään tästä kymmenisen vuotta vanhemmasta adeptista omalla tavallaan. Raden kulki Kojairin mukana ympäri itäistä Barsaivea oppien tatuoinnin ohessa tiirikoimaan lukkoja, tyhjentämään varomattomien taskuja, purkamaan ansoja sekä liikkumaan todella huomaamattomasti. Radenin opittua lähes kaiken aloittelevalle varas-adeptille tarpeellisen kahdeksan Kojairin seurassa vietetyn vuoden jälkeen hän alkoi lähestyä kahdettakymmenettäkolmatta ikävuottaan. Tällöin he olivat matkalla pohjoisesta Parlainthin rauniokaupungista kohti Marrekin kaupunkia, kun Kojair sai jälleen yhden omituisista päähän pistoistaan pilailla hieman kaupungin kaartin kanssa ja vaati Radenia mukaan.
Ensimmäisenä yönä Marrekin kaupungissa Kojair laittoi toteen suunnitelmansa jymäyttää yhtä kaupungin aatelisista. He hiipivät lähelle isoa kartanoa, jonka Kojair tiesi kuuluvan melko varakkaalle, kaupankäynnillä rikastuneelle aatelissuvulle. Heittohaan ja köyden turvin Raden ja Kojair ylittivät taloa ympäröivän matalan muurin pihan puolelle. Raden onnistui tiirikoimaan kellarin oven auki ja molemmat hiipivät hiljaa sisälle kellariin. Pienellä lyhdyllä he valaisivat tietään kellarissa, kunnes pääsivät ylös ensimmäiseen kerrokseen, jonka käytävät lähes täydet kuut valaisivat suurien ikkunoiden läpi pilvettömältä taivaalta. Heidän kohteensä oli perheen naimaikään tuleva tytär, jonka huone sijaitsi toisessa kerroksessa.
Raden ja Kojair pääsivät välikohtauksitta huoneen ovelle ja sisälle lukitsemattomasta ovesta. Nuori nainen nukkui hiljaa valtavassa sängyssään eikä tiedostanut kahden varkaan olevan huoneessa. Sillä aikaa, kun Raden tutki laatikostoja ja poisti korulippaista kaiken arvokkaan pieneen pussiin sekä taskuihinsa, Kojair otti mukanaan olleet sakset ja leikkasi osan neidon tarkasti varjelluista pitkistä, mustista hiuksista jättäen tasaiseen leikkaukseen ison reiän. Kojair poimi hiuskiehkuran mukaansa jättäen perään musteella kirjoitetun tervehdyslapun peilipöydälle, jossa luki vain "Kirkas yö vaatii mustan uhrin". Poistuminen rakennuksesta sujui yhtä kuin sisälle pääseminen vaivatta vähäisen sisävartioinnin takia. He jopa lukitsivat kellarin ovet perässään ja poistuivat muurin yli takaisin kaupungin varjoihin.
Seuraavana päivänä kaupungin kaarti järjesti laajat etsinnät murtovarkaista, mutta Raden ja Kojair olivat ehtineet jo poistua aamun sarastaessa kaupungista. Muutama päivä tämän jälkeen Kojair ilmoitti Radenin koulutuksen olevan lopussa toistaiseksi ja kehoitti Radenia lähtemään omille teilleen muutamaksi vuodeksi ja etsimään onneaan ja seikkailuja toisaalta. Raden suostui tähän ja ehdotti, että aina kun he olisivat Denlikiyanissa, ripustettaisiin torin laidalla olevan majatalon ikkunasta punainen nahkavyö roikkumaan. Näin sovittuaan Kojair lahjoitti Radenille toisen tiirikka- ja työkaluseteistään, he jakoivat matkaruuat, osan rahoista ja erkanivat omille teilleen sen suuremmin hyvästelemättä.
Tämän jälkeen Radenin tie on vienyt useita kertoja Kratasin sekä Urupan kaltaisiin suurkaupunkeihin työn ja rikkauksien perässä eikä siinä sivussa ole välttynyt kaartienkaan kanssa kahnauksilta. Denlikiyanissa hän on vieraillut kerran, eikä ole tavannut opettajaansa Marrekista lähdön jälkeen. Lopulta hän päätyi jostain syystä Throalin kuningaskunnan kyljessä sijaitsevaan Bartertowniin, missä törmäsi työtehtävän aikana seikkailijajoukkoonm, jonka mukana nykyään kulkee.
