Sodan vaa'at:Conradin tausta

Conradin lapsuus

Conrad syntyi tavalliseen maalaisperheeseen pieneen rajaseutujen maalaiskylään, Smalltimber. Noin puolet kylän asukkaista saivat elantonsa viljelemällä ja loput läheisestä metsästä. Kylä sijaitsi noin 2 päivä matkan päässä Dauthin kaunpungista. Conradin perhe viljeli maata. Nuorena conrad oli keskivertoa heikompi eikä erityisen hyvä oikein missään. Hän oli hidasälyinen sairasteli usein ja kaiken kukkuraksi hän oli kömpelöin tapaus koko kylässä. Hänen hiuksensa olivat sotkuiset ja lannanruskeat. Huono ryhtisen ja hintelän pojan silmät olivat ruskeat. Ilmeisistä syistä hän sai paljon kiusausta osakseen. Hänen isänsäkin usein suutuspäissään kirosi, että onkin saanut näin lahjattoman pojan ruokittavakseen. Ainoa, jolta Conrad tunsi saavansa aitoa huolenpitoa ja lämpöä, oli hänen äitinsä.

Kylä oli kaikin puolin mitäänsanomaton ja aivan tavallinen, lukuunottamatta mystisiä raunioita vajaan päivätaipaleen päässä metsässä. Lapsia ja nuoria varoitettiin menemästä raunioille, sillä siellä kummitteli. Aikuisetkin välttelivät aluetta ja syystä sillä melkein kaikki, jotka sinne eksyivät katosivat jälkiä jättämättä. Conradin ollessa noin 12 kaupunkiin saapui joukko outoja matkalaisia, jotka etsivät raunioita. Matkalaiset olivat pukeutuneet ennennäkemättömiin asusteisiin ja kantoivat jos jonkin näköisiä aseita ja haarniskoja, kaikki paljon hienompia kuin veronkerääjillä ja kylän vartijoilla. He myös käyttivät rahaa todella paljon ja sen enempää miettimättä. Miehelle, joka veisi heidät raunioille he lupasivat enemmän rahaa kuin Conrad oli uskonut olevan olemassakaan. Eräs kylän metsästäjistä suostui ja vei seikkailijat, kuten he itseään kutsuivat, raunioille.

Päivä myöhemmin metsästäjä palasi kylään. Mitään outoa ei ollut sattunut. Seikkailijat olivat maksaneet hänelle ja sanoneet löytävänsä itsekin takaisin. Seuraavana keskiyönä kuitenkin ylimaallinen ja vertahyytävä kirkaisu raunioiden suunnalta halkaisi ilman. Kyläläiset olivat tottakai kauhuissaan, mitään tälläistä ei ollut miesmuistiin sattunut. Järjestettiin vartiot kaiken varalta. Paikallinen Pelorin kappeli ja sen ainoa pappi varautuivat valmistamalla parantavia voiteita. Viikkoon ei kuitenkaan kuulunut mitään tavallisesta poikkeavaa ja kyläläiset alkoivat palavat normaaleihin kuvioihinsa. Yleisesti uskottiin, että seikkailijat olivat kadonneet kuin kaikki muutkin raunioille hävinneet. Conradia harmitti, sillä huudon ja seikkailijoiden aiheuttama hämminki oli tehnyt hänen elämästään helpompaa, kun kiusaajat olivat keskittyneet ihailemaan seikkailijoita ja ihmettelemään huutoa.

Yhdeksän päivää seikkailijoiden lähtemisestä oli vartio järjestelyistä jäljellä enää kaksi vartiomiestä yön läpi vahtimassa metsää. Yhdeksäntenä keskiyönä vartijoiden pelatessa korttia ja jutustellessa seikkailijat palasivat mukanaan kaikki raunioihin kadonneet kyläläiset. Vartiomiehet huomasivat heidät vihdoin, kun he olivat noin 100 metrin päässä kylän ulkopuolella sijaitsevasta vartiotuvasta. He katsoivat kummallisen hiljaa liikkuvaa joukkoa hetken aikaa kummissaan. Sitten puurajasta kuului sama huuto kuin 8 päivää aiemmin ja seikkailijat ja muut vastasivat päästäen vastaavan kaltaisen huudon. Kiljaistuaan joukko alkoi juosta kylää kohti. Vartiomiehet panikoivat ja lähtivät varoittamaan kaupunkia, mutta joukko liikkui luonnottoman nopeasti ja he joutuivat sen kylmään käsittelyyn.

Kyläläiset olivat heränneet kauhuissaan huutoon. Harmaaihoinen ja kalpea joukko lähestyi ensimmäisiä taloja äänettömästi ja käsittämättömän nopeasti. Kylän vartiosto ja kaikki miehet yrittivät aseistautua ja puolustautua, mutta eivät mahtaneet mitään, kun joukko repi tiensä läpi kaiken ja kaikkien. Ne repivät ihmisiä kappaleiksi yliluonnollisilla voimillaan. Vaikka kyläläisiä oli aluksi enemmän, tasapaino vaihtui nopeasti hyökkääjien puolelle. Conrad äiteineen ja sisaruksineen suuntasi Pelorin kappelille turvaan isän liittyessä naapuritalojen miesten kanssa toivottomalta vaikuttavaan taisteluun outoja vihollisia vastaan. Kylän naiset ja lapset olivat lukittautuneet kappelin sisään ja toivoivat jumalan suojelevan heitä tältä kauhulta.

Taistelun äänet ulkona lakkasivat ja kaikki oli hiljaista. Pienessä kappelissa pieni toivon pilkahdus heräsi pelokkaissa kyläläisissä. Ehkä miehet ajoivat ne pois. Pelorin pappi, vanha mies nimeltään Esau, hiipi ovelle kurkistaakseen ulos. Juuri kun hän oli avaamassa ovea, ovi lennähti auki ja Esau selälleen kappelin lattialle. Epäpyhä löyhkä täytti pyhätön. Seikkailijoita johtanutta suurikokoista ihmismiestä muistuttava olento seisoi oviaukossa takanaan kaikki olentoja vastaan taistelleet miehet ja naiset ja lapset, jotka eivät olleet riittävän nopeita paetakseen kappeliin. Koko joukon iho oli harmahtava ja koko olemus jotenkin väärä. Heidän silmänsä hehkuivat epäpyhää punaa ja kuolon löyhkä täytti ilman. Seikkailijoiden entinen johtaja hyppäsi papin päälle ja repäisi tämän vatsan auki kynsillään. Esau kuoli välittömästi ja naiset kirkuivat kauhusta. Tämän jälkeen muut epäkuolleet kauhut ryntäsivät sisälle kappeliin ja alkoivat kynsiä ihmisiä. Luonnottomat kynnet upposivat lasten ja naisten lihaan helposti.

Conrad oli perheineen kappelin perällä ja Conrad katseli halvaantuneena kun kaikki hänen koskaan tuntemansa ihmiset kuolivat yksi toisensa jälkeen ennennäkemättömien kauhujen käsissä. Conrad näki omaa isäänsä muistuttuvan kauhun repäisevän likaisilla kynsillänsä hänen sisarensa kyljestä palan. Veri virtasi joka puolella kappelia ja tuskan huudot syrjäyttivät pikkuhiljaa kaikki kauhun kiljahdukset. Conrad huomasi päätyneensä jotenkin Pelorin alttarin päälle. Hän katseli ympäri huonetta ja arveli kaikkien olevan kuolleita tai ainakin muuttuneen oudoksi kuolleeksi kamaluudeksi. Hän oli varma, että kuolisi. Olihan hän koko kylän heiveröisin ja kömpelöin poika, mikä hänet muka enää voisi pelastaa. Conrad vapisi kauhusta Pelorin alttarilla ja katsoi oman äitinsä nousevan puoli naamaa irti repäistynä ja alkavan kävellä häntä kohti. Ilman täytti tuoreen veren, revityn ja mätänevän lihan haju. Conrad sulki simänsä.

Yhtäkkiä Conrad ei enää haistanut verta, eikä tuntenut pelkoa. Hänet täytti täydellinen rauha. Rauha jollaista hän ei ollut ikinä tuntenut. Hän avasi silmänsä ja näki, että epäkuolleet kauhut, jotka hän nyt tiesi wighteiksi, olivat perääntyneet ja että huoneen täytti kirkas valo. Conrad etsi hetken valon lähdettä, kunnes tajusi sen tulevan hänestä itsestään. Kaikki kappelin ihmiset Conradia lukuunottamatta olivat muuttuneet wighteiksi ja katselivat häntä varuillaan kappelin toisesta päästä. Suunnaton viha näitä epäkuolleita pyhäinhäväistyksiä kohtaan valtasi Conradin. Nämä inhotukset olivat ottaneet valtaansa hänen omaistensa ruumiit. Vaikka he eivät olisi ansainneet kuolemaa, kyllä he ainakin kuoleman jälkeisen levon ansaitsivat. Conrad antoi vihansa purkautua huutona. Huudon mukana hänet ympäröivä valo voimistui ja sivalsi kohti wightilaumaa. Polttava valo kärvensi jokaisen kappeliin mahtuneen wightin ruumiin tuhkaksi. Conrad tiesi omaistensa olevan nyt rauhassa ja hymyili. Ulkopuolella olleet wightit kääntyivät takaisin kohti metsää. Metsän rajasta kuului sama yliluonnollinen huuto kuin aiemmin, mutta Conrad tiesi, ettei se vaikuttaisi häneen. Hän tunsi syvää rauhaa ja jotenkin tiesi, että hänen tulisi suunnata kohti Dauthia ja etsiytyä Pelorin temppeliin. Poistuessaan Conrad kuitenkin lupasi itselleen palaavansa kostamaan kylänsä tuhon ja poistamaan epäkuolleen kauhun näiltä seuduilta.

Matkan aikana Conrad ei tarvinnut lainkaan ruokaa, juomaa eikä lepoa. Hän myös huomasi kaikkien lapsuutensa heikkouksien kadonneen. Hän tunsi itsensä voimakkaammaksi kuin olisi saattanut uskoa. Hänet täytti syvä sisäinen viisaus ja hänen kätensä, vaikka olivatkin yhä kömpelöt, eivät enää pudottaneet kaikkea mitä yrittivät käsitellä. Hän huomasi pystyvänsä ajattelemaan monimutkaisiakin lauseita ilman, että se sattui päähän. Matkalla hän näki peilikuvansa tyynen lammen pinnasta. Hänen ruskeat hiuksensa olivat muuttuneet vaaleiksi ja hänen ruskeat silmänsä olivat syvänsiniset. Se oli kuin olisi katsonut täysin paranneltua versiota itsestään. Nuorena naamalleen kaatumisesta murtunut nenä oli jälleen ehjä ja kaikki piirteet olivat hienostuneet ja korostuneet. Hänen hartiansa olivat leveämmät ja eikä hän ollut enää missään nimessä hintelä. Conrad hieman pelästyi tätä muutosta, mutta sisäinen ääni sanoi hänelle kaiken olevan kunnossa ja Conrad rauhoittui. Sisäinen ääni palaa yhä auttamaan Conradia vaikeissa päätöksissä ja tämän ollessa peloissaan tai epätoivoinen.

Päästyään kaupunkiin ja Pelorin temppeliin Conrad värvättiin nopeasti temppelin palvelukseen. Hänelle opetettiin aseiden ja panssarien käyttöä ja oikea oppista Pelorin uskoa. Hänestä tehtiin Pelorin paladiini. Conrad myös uskoo sen olleen itse Pelor, joka pelasti hänet tuona päivänä. Pelorilla on varmasti hälle jokin tärkeä tehtävä, jota varten hänet säästettiin ja hänelle annettiin lahja.

takaisin Conradiin