Ero sivun ”KoExalted:PJn seuraavan pelin muistiinpanot” versioiden välillä

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Rivi 1: Rivi 1:
 
__NOTOC__
 
__NOTOC__
 
'''Pää-aiheet:'''<BR/>
 
'''Pää-aiheet:'''<BR/>
==== 713 paaden varjomaa ====
+
=== Kolmikummun Rauhanomainen Liitto ===
* Hieta-keijut: Varjomaan siirtyessä pois Nathirin vierestä tilalle tulee Reunamaita. Hieta-keijut ovat barbaarisen oloisia, usein vammoja, kuolioita tai paiseita näkyvissä. Luovat ympärilleen menetyksen tunteita ja saavat niistä tyydytystä.  
+
* Ovat diilanneet Okaiden kanssa, mm. zombeja hoitamassa raskaita hommia ja aaveita ohjailemassa niitä.  
* MKTV järjestää Talvien Naamion joukkoja tekemään pahojaan Maritan pohjoispuolelle; aiheuttavat uhkaa ja pelkoa siellä. Käykö kehä hoitamassa ne pois?
+
* Nyt zombiet vauhkoontuneet, osa aaveista kadonnut, osa ajaa zombeja tuhoamaan.
* 2H kertoo, että OlPyör vois jutella. Se sitten kertoo että MKTV kutsuu käymään. MKTV on valmis lupaamaan aika paljon paremmasta hyökkäämättömyydestä; mm. lupaa puolustaa olevaa keijuilta ja kaaokselta.  
+
* Zombeja neljä laumaa, kussakin satakunta zompparia, 5-10 aavetta, yksi musta haamu (mortwright:in statit).  
 +
* Helpohko nakki hoitaa, mutta useampia johtajia kadonnut sillä aikaa, ja aaveet ottaneet vallan monin paikoin.  
  
==== Tuhannesti Taottu Lohikäärme Nro. 317 ====
+
=== Tuhannesti Taottu Lohikäärme Nro. 317 ===
 +
* Denadsorista löytyy tiedot useammasta (72,109,238), mutta ei yhtään paikalla.
 +
** Matkalla keskushallintoon löytyy inhoja ansoja.
 +
*** Säännöllisen koristeltu vaaleanruskea tyhjä käytävä, 40 yd. Puolessavälissä seinistä ilmaantuu satoja aukkoja, Join Battle 12. Ampuu puukeihäitä joissa teräksenväriset olemuspäät, 20 kpl/tick, osaa seurata Per+Aw 8 nopalla, jos onnistuu niin 2/hlö/tick. 10 noppaa osumiseen, tekevät 6L, koko hoito kestää 30 tick jonka jälkeen pienet mekanomajavat keräävät kepit lattianrajan aukkoihin.
 +
*** Rikkonainen huone, hapottuneita läikkiä, puolisulaneita putkia, kevyttä myrkkyä ilmassa.
 +
 
 +
ToDo: seuraavista kehitetyt uudet jutut ylemmäksi:
 
* Deheleshenissä (nyk. Lookshyssa). (WotLA s. 113)
 
* Deheleshenissä (nyk. Lookshyssa). (WotLA s. 113)
 
* Arvaus: Jossain syvällä kaupungin alla (totta)
 
* Arvaus: Jossain syvällä kaupungin alla (totta)
Rivi 12: Rivi 19:
 
* Ongelma: Miten vakuuttaa Lookshyläiset sen hakemisesta?
 
* Ongelma: Miten vakuuttaa Lookshyläiset sen hakemisesta?
 
** Mihailin lupaus korjata niille jotain muita juttuja voisi riittää...
 
** Mihailin lupaus korjata niille jotain muita juttuja voisi riittää...
* Itse lohikäärme #317 on jännempi tapaus. On unissaan saanut olla rauhallinen, yläpuolellaolevat lohhariveriset on pitäneet tyytyväisenä. Nykyään pitää niitä ikäänkuin nuorempina sukulaisina, siskon/veljentyttärinä/poikina.
+
* Itse lohikäärme #317 on jännempi tapaus. On unissaan saanut olla rauhallinen, yläpuolella olevat lohhariveriset on pitäneet tyytyväisenä. Nykyään pitää niitä ikäänkuin nuorempina sukulaisina, siskon/veljentyttärinä/poikina.
 
** Ei halua erityisesti räjähtää, ennemmin vaan tapella. Suostuu kuitenkin, jos hänestä saadaan anti-varjomaa-ase, ja Kehä lupaa rakentaa lisää tällaista sukuhaaraa.
 
** Ei halua erityisesti räjähtää, ennemmin vaan tapella. Suostuu kuitenkin, jos hänestä saadaan anti-varjomaa-ase, ja Kehä lupaa rakentaa lisää tällaista sukuhaaraa.
 
*** (Ei muuten oo helppoa, 1k-taotut lohharit on aiheuttaneet varjomaita. Vaatii '''paljon''' rakentaa sellainen laite, tai edes konvertoida; paras olisi varmaan Aurinkoiseksi muuttunut entinen Aamuhämärä, mutta yksi keino Aurinkoiselle päästä alkuun olisi opettella Nekromantiaa...)
 
ToDo:
 +
* Menneisyyden taustaa lisää; OikTKulk, ViestViis taustaa lisää
 +
** Taustaa Pyörremyrskylle (Damieniin) ja Terälehdelle (Mihailiin). Mitä Viestijäin Viisain teki Oikeimmalla Tiellä Kulkijan ja "Damien"in kanssa?
 +
* TTL 317 olinpaikka ja haasteet saada käyttöön.
 +
* Iloinen Aurinko, uusi Tähtis-tuttavuus, halunnee jotain... mutta mitä?
  
=== Raksi ===
 
=== Raksi ===
Rivi 34: Rivi 48:
 
* Catalat vaihtaa yleensä 1. viikon lopussa vierailevan henkilön
 
* Catalat vaihtaa yleensä 1. viikon lopussa vierailevan henkilön
 
* Ma-Ha-Suchin kuoleman seurauksia?
 
* Ma-Ha-Suchin kuoleman seurauksia?
* Yhteiskuntaprojekti
+
* Alyssa löytää MKTV:n vakoojan Neudornista (ja on niitä varmaan enemmänkin)
 
* Terälehti Maritassa
 
* Terälehti Maritassa
 
** Nostattaa sanktioita Neudornia vastaan, itä-puolen naapurit eturintamassa
 
** Nostattaa sanktioita Neudornia vastaan, itä-puolen naapurit eturintamassa
 
** Muistuttaa kuinka paljon pahempia asioita esim. Talvien Naamio on tehnyt, kuinka paljon voimallisempia Aurinkoiset on
 
** Muistuttaa kuinka paljon pahempia asioita esim. Talvien Naamio on tehnyt, kuinka paljon voimallisempia Aurinkoiset on
 
* Elonruukki: Laattamonnien nahat saapuu perille joku päivä, pitää asentaa. Lisäksi artefaktit ja korjailua. Luomakuntaan liittäminen ainoa isompi ongelma.
 
* Elonruukki: Laattamonnien nahat saapuu perille joku päivä, pitää asentaa. Lisäksi artefaktit ja korjailua. Luomakuntaan liittäminen ainoa isompi ongelma.
 
* Allum & orjuus
 
* Allum & orjuus
 
** Kilta hoitaa Allumin perhettä töihin killalle, yrittää saada lähtemään ylelliseen elämään ja polkemaan köyhiä
 
** Kilta hoitaa Allumin perhettä töihin killalle, yrittää saada lähtemään ylelliseen elämään ja polkemaan köyhiä
 
** Lähettää väittelijä-filosofin vääntämään siitä, kuinka orjuus on tarpeellista, kuinka jokaiselle on asemansa ja paikkansa, kuinka voi olla parempi orjana kuin kuolleena, ja eikös kaikki ole oikeastaan orjia ylevöitettyjen alla, eihän ne voi olla mitää muuta...
 
Huomioita:
 
Huomioita:
Rivi 52: Rivi 66:
 
* TTL 317 olinpaikka ja haasteet saada käyttöön.
 
* TTL 317 olinpaikka ja haasteet saada käyttöön.
 
* "Talvien Naamion" joukot tois' puol' Maritaa.
 
* "Talvien Naamion" joukot tois' puol' Maritaa.
* Tehdaskatedraalin löytäneet kuiset ja palvelus niille.
 
* Raksille lisää viestejä, mikä aktivoi lähtemään Mahalankasta?
 
* Raksille lisää viestejä, mikä aktivoi lähtemään Mahalankasta?
 
* Iloinen Aurinko, uusi Tähtis-tuttavuus, halunnee jotain... mutta mitä?
 
* Iloinen Aurinko, uusi Tähtis-tuttavuus, halunnee jotain... mutta mitä?

Versio 16. maaliskuuta 2012 kello 17.41

Pää-aiheet:

Kolmikummun Rauhanomainen Liitto

  • Ovat diilanneet Okaiden kanssa, mm. zombeja hoitamassa raskaita hommia ja aaveita ohjailemassa niitä.
  • Nyt zombiet vauhkoontuneet, osa aaveista kadonnut, osa ajaa zombeja tuhoamaan.
  • Zombeja neljä laumaa, kussakin satakunta zompparia, 5-10 aavetta, yksi musta haamu (mortwright:in statit).
  • Helpohko nakki hoitaa, mutta useampia johtajia kadonnut sillä aikaa, ja aaveet ottaneet vallan monin paikoin.

Tuhannesti Taottu Lohikäärme Nro. 317

  • Denadsorista löytyy tiedot useammasta (72,109,238), mutta ei yhtään paikalla.
    • Matkalla keskushallintoon löytyy inhoja ansoja.
      • Säännöllisen koristeltu vaaleanruskea tyhjä käytävä, 40 yd. Puolessavälissä seinistä ilmaantuu satoja aukkoja, Join Battle 12. Ampuu puukeihäitä joissa teräksenväriset olemuspäät, 20 kpl/tick, osaa seurata Per+Aw 8 nopalla, jos onnistuu niin 2/hlö/tick. 10 noppaa osumiseen, tekevät 6L, koko hoito kestää 30 tick jonka jälkeen pienet mekanomajavat keräävät kepit lattianrajan aukkoihin.
      • Rikkonainen huone, hapottuneita läikkiä, puolisulaneita putkia, kevyttä myrkkyä ilmassa.

ToDo: seuraavista kehitetyt uudet jutut ylemmäksi:

  • Deheleshenissä (nyk. Lookshyssa). (WotLA s. 113)
  • Arvaus: Jossain syvällä kaupungin alla (totta)
    • Lookshyläiset tietävät, että siellä on sinetöityjä juttuja, mutta eivät tästä nimenomaisesta.
  • Ongelma: Miten vakuuttaa Lookshyläiset sen hakemisesta?
    • Mihailin lupaus korjata niille jotain muita juttuja voisi riittää...
  • Itse lohikäärme #317 on jännempi tapaus. On unissaan saanut olla rauhallinen, yläpuolella olevat lohhariveriset on pitäneet tyytyväisenä. Nykyään pitää niitä ikäänkuin nuorempina sukulaisina, siskon/veljentyttärinä/poikina.
    • Ei halua erityisesti räjähtää, ennemmin vaan tapella. Suostuu kuitenkin, jos hänestä saadaan anti-varjomaa-ase, ja Kehä lupaa rakentaa lisää tällaista sukuhaaraa.
      • (Ei muuten oo helppoa, 1k-taotut lohharit on aiheuttaneet varjomaita. Vaatii paljon rakentaa sellainen laite, tai edes konvertoida; paras olisi varmaan Aurinkoiseksi muuttunut entinen Aamuhämärä, mutta yksi keino Aurinkoiselle päästä alkuun olisi opettella Nekromantiaa...)

ToDo:

  • Menneisyyden taustaa lisää; OikTKulk, ViestViis taustaa lisää
    • Taustaa Pyörremyrskylle (Damieniin) ja Terälehdelle (Mihailiin). Mitä Viestijäin Viisain teki Oikeimmalla Tiellä Kulkijan ja "Damien"in kanssa?
  • TTL 317 olinpaikka ja haasteet saada käyttöön.
  • Iloinen Aurinko, uusi Tähtis-tuttavuus, halunnee jotain... mutta mitä?

Raksi

  • Muuttuu aktiivisemmaksi kalibraation jälkeen:
    • Rupeaa lähettelemään Mihailille viestejä satunnaisina aikoina. Hallalle myös, mutta Ma-Ha-Suchin luomalla nekromantisella taialla.
    • Apinamies tulee keskustelemaan kerran kuussa, tod.näk. 1. viikon lopussa, vähän ennen kuin Catala-vieras lähtee.
  • Taustojen selvittämisen todennäköisimmät lähteet: Halla, Apinamies, Harmaahonka, muut kuiset.
    • Hallalla on nyt kohtuullisen hyvät muistot; kunhan traumoista on päästy yli niin tietoa on.
    • Apinamies kertoo mielellään, tosin hyvin puolueellisesti ja Raksin päättämän historian mukaan; sisäistä ristiriitaisuutta on.
    • Harmaahonka tietää aika hyvin melko selkeän totuuden. Kertoo mielellään ja suoraan, mutta muistuttaa, että "ovat minun näkemyksiäni, ja kysykää toki muiltakin Kuisilta".
    • Muut kuiset tietävät eri tasolla ja eri näkökulmista; monet Uudet Kuut ovat kunnioittavia ihan vaan tehdyn tutkimuksen ja saatujen tietojen takia, vaikka eivät tavoista tykkäisikään.
  • Tulee vierailemaan, opettaa Mihailille Infallible Messengerin
    • Kaksi Haavaa on epäkohtelias -> tappelu!

Voi myös tuoda esille:

  • Catalat vaihtaa yleensä 1. viikon lopussa vierailevan henkilön
  • Ma-Ha-Suchin kuoleman seurauksia?
  • Alyssa löytää MKTV:n vakoojan Neudornista (ja on niitä varmaan enemmänkin)
  • Terälehti Maritassa
    • Nostattaa sanktioita Neudornia vastaan, itä-puolen naapurit eturintamassa
    • Muistuttaa kuinka paljon pahempia asioita esim. Talvien Naamio on tehnyt, kuinka paljon voimallisempia Aurinkoiset on
  • Elonruukki: Laattamonnien nahat saapuu perille joku päivä, pitää asentaa. Lisäksi artefaktit ja korjailua. Luomakuntaan liittäminen ainoa isompi ongelma.
  • Allum & orjuus
    • Kilta hoitaa Allumin perhettä töihin killalle, yrittää saada lähtemään ylelliseen elämään ja polkemaan köyhiä
    • Lähettää väittelijä-filosofin vääntämään siitä, kuinka orjuus on tarpeellista, kuinka jokaiselle on asemansa ja paikkansa, kuinka voi olla parempi orjana kuin kuolleena, ja eikös kaikki ole oikeastaan orjia ylevöitettyjen alla, eihän ne voi olla mitää muuta...
  • Yhteiskuntaprojekti

Huomioita:

  • Neudornissa olevan apinamiehen nimi kääntyy Kynsipuheesta suurin piirtein "Toisen kerran tuumaajaksi", lähetetty koska uskollisuutensa lisäksi myös riittävän varovainen sanoissaan.

ToDo:

  • Menneisyyden taustaa lisää; OikTKulk, ViestViis taustaa lisää
    • Taustaa Pyörremyrskylle (Damieniin) ja Terälehdelle (Mihailiin). Mitä Viestijäin Viisain teki Oikeimmalla Tiellä Kulkijan ja "Damien"in kanssa?
  • TTL 317 olinpaikka ja haasteet saada käyttöön.
  • "Talvien Naamion" joukot tois' puol' Maritaa.
  • Raksille lisää viestejä, mikä aktivoi lähtemään Mahalankasta?
  • Iloinen Aurinko, uusi Tähtis-tuttavuus, halunnee jotain... mutta mitä?

PJn tavoite:

Raksin viestit:

Mihailin luokse lennähtää sinisen, violetin ja eri harmaan sävyissä kimalteleva kerubi, jolla on indigon ja hopean väriset siivet. Äänellä, joka muistuttaa hyvin paljon mutta ei aivan täysin Hallan ääntä: "Rakkaani, olet ollut usein mielessäni viime aikoina. Kuinka kaipaankaan voimakasta läsnäoloasi, viisauttasi, näkemyksiäsi Luomakunnan parantamisesta. Yhdessä voisimme varmasti selvittää kaikki ne asiat, jotka meille yksinään vaikeuksia aiheuttavat. Etkö voisi saapua luokseni, niin voisimme yhdessä paneutua taikuuden mysteereihin?"

"Näin viidakon aamukoitteessa, sateenkaarien loiston, ja ajattelin sinua. Haluaisin niin uppoutua hellään syleilyysi ja unohtaa maailman pahuudet. Aamun sumut haihtuvat, kuinka kauan joudumme vielä olemaan erossa?"

"Lapseni saapuvat luokseni ja kysyvät, missä on Isä. Isä ei tule, isä ei halua olla meidän luonamme. En ole varma, olet nyt niin nuori, et ehkä niin viisas ja vakaa kuin ennen, mutta olen varma, että sinusta kasvaisi hyvä isä."

"Oi rakas Hämähäkkini, miksi niin julmasti hyljeksit minua? Kaikin voimin yritän sinua kutsua, mutta vastausta ei kuulu. Ovatko voimasi niin vähissä, onko sinulle käynyt jotain? Jos niin on, niin halki Luomakunnan, halksi Taivaan ja Alamaailman, halki Helvetin ja Villeyden ja kaikkien Muiden tulen sinua auttamaan ja suojelemaan. Lähetä vain sana, rakas!"

Hallan viereen ilmaantuu hautajaissavupilen keskeltä leijuva kallo. Matalalahkolla naisäänellä, tulee mieleen apinamuoto: "Voi sinä onneton pentu! Etkö voisi jo heretä sen miehen luota, eihän hän sovi sinulle ollenkaan. Miten voisit edes ymmärtää rakkauttamme... GRAAH!"

"Ei, mene pois! Älä enää kiusaa minua! Minulla on oma elämäni, parempi elämä, en halua enää kuulla valituksiasi! Tiedän, miten maailma parantuu, tiedän, miten saan minulle kuuluvan voiman, millä saan kaiken paremmaksi!"

"Voi Halla, Halla... Tiedän, että hän tuntuu nyt niin ihanalta. Tiedän, sain koin itsekin saman, hänen edellisessä elämässään. Ihana Aurinkoinen tulee ja kertoo vievänsä sinut ihanaan elämään, lupaa kaikkensa... ja sitten käy jotain, hän jättää sinut, käskee lähteä. Sitten, kun hän on sinutkin hyljännyt, kun tuntuu että elämällä ei ole merkitystä, tule, ja voin sinua lohduttaa."

PJn jutut