Ero sivun ”Viikonloppu-D&D:Fauces Crustae” versioiden välillä

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
(Ak: Uusi sivu: == Fauces Crustae == ''Tämä on vielä kesken: Kirjan Oriental Adventures Wu Jen - tyyppinen elementaalista magiaa käyttävä loitsija, mutta ilman itämaisia vaikutteita. Täytyy …)
 
 
(Yhtä välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
 
== Fauces Crustae ==
 
== Fauces Crustae ==
  
''Tämä on vielä kesken: Kirjan Oriental Adventures Wu Jen - tyyppinen elementaalista magiaa käyttävä loitsija, mutta ilman itämaisia vaikutteita. Täytyy vielä tarkistaa, sopiiko tällaista käyttää.''
+
''Kirjan Oriental Adventures Wu Jen - tyyppinen elementaalista magiaa käyttävä loitsija, mutta ilman itämaisia vaikutteita.''
  
  
Rivi 16: Rivi 16:
 
*Fauceksen ääni on varma ja kuuluva. Rupattelu ei häntä ärsytä, mutta itse keskittyy useimmiten puhumaan melko asiapitoisesti. Epäsiisti olemus tekee hänestä hieman epäkarismaattisen, joidenkin mielestä hän on jopa karkea, mutta töykeäksi hän käy harvoin.
 
*Fauceksen ääni on varma ja kuuluva. Rupattelu ei häntä ärsytä, mutta itse keskittyy useimmiten puhumaan melko asiapitoisesti. Epäsiisti olemus tekee hänestä hieman epäkarismaattisen, joidenkin mielestä hän on jopa karkea, mutta töykeäksi hän käy harvoin.
  
*Muuta: eläinkumppani jne.
 
  
  

Nykyinen versio 9. maaliskuuta 2012 kello 13.23

Fauces Crustae

Kirjan Oriental Adventures Wu Jen - tyyppinen elementaalista magiaa käyttävä loitsija, mutta ilman itämaisia vaikutteita.


Kuvaus

  • Yleistä: Fauces Crustae on 32-vuotias miehinen maaelementaali, joka on varttunut Spine of the World -vuorilla pohjoisessa Faerûnissa. Aikuisikään ehdittyään hän vietti useita vuosia samoillen Evermoorin soisissa rämeissä varoen jättiläisiä ja peikkoja.
  • Ulkonäkö: Fauces on keskimittainen, tanakka, harmaasävyinen ihmisolento. Hänen silmänsä ovat syvänmustat, tukka muistuttaa takkuista jäkälää ja iho näyttää saviselta. Kämmenet ja jalat ovat suurikokoiset.
  • Pukeutuminen ja varusteet: Fauces pitää mukavista ja käytännöllisistä materiaaleista. Hän suosii värikkäitä kankaita, mutta pitkillä reissuilla ne muuttuvat nopeasti harmaiksi. Fauces ei juuri osaa varoa vaatteitaan ja pitäisi sellaista turhamaisuutena. Fauces kantaa mukanaan kevyttä varustusta. Nahkainen reppu roikkuu selässä ja vyöllä keikkuu suurikokoinen kirves. Kenkiä tai hanskoja hän ei mielellään käytä.
  • Käyttäytyminen: Fauces astelee varmasti ja lyhyin askelin, sillä hän pitää maasta ja haluaa tuntea sen allaan. Fauceksella on herkistynyt tuntoaisti ja hän on kiinnostunut kaikista materiaaleista. Siksi hänet usein tapaa hypistelemässä puiden lehtiä, kivenmurikoita, naisen hameenhelmaa tai pöytäliinaa.
  • Fauceksen ääni on varma ja kuuluva. Rupattelu ei häntä ärsytä, mutta itse keskittyy useimmiten puhumaan melko asiapitoisesti. Epäsiisti olemus tekee hänestä hieman epäkarismaattisen, joidenkin mielestä hän on jopa karkea, mutta töykeäksi hän käy harvoin.


Luonne

  • Yleisluonne: Fauces tietää olevansa erilaista rotua kuin ihmiset yleensä, mutta siihen hän on tottunut eikä pakoile toisten ihmisten saati muidenkaan olentojen seuraa. Silti hän viihtyy aina paremmin, jos porukkaan liittyy muita kummajaisia. Erityisen kiinnostunut hän on muiden magiaa taitavien seurasta. Fauces jättää usein itsestään vakavan ja hivenen kylmäkiskoisen kuvan, mutta silloin tällöin voi tarkkaavainen seuralainen huomata jäänteitä hänen nuoruusvuosiensa leikkisyyteen ja nauravaisuuteen taipuneesta luonteesta. Taikuudesta hän ei kuitenkaan vitsaile koskaan, koska hänelle magia on pyhää ja koskematonta.
  • Seikkailuissa Fauces on päättäväinen, jyrkkä ja suunnitelmallinen. Hän vaatii paljon itseltään ja tuntee herkästi syyllisyyttä. Muita hän ei kuitenkaan soimaa, sillä hänestä jokainen huolehtikoon omista virheistään.
  • Ihmissuhteet ja suhtautuminen: Perhe on Faucekselle hyvin tärkeä, mutta omastaan hän ei puhu mielellään. Hyvä kotikasvatus on opettanut hänet kunnioittamaan ylempiään ja varomaan turhaa ylpeyttä. Lisäksi hän ottaa mielellään vastuuta pienemmistään ja heikommistaan. Fauces muistaa vanhempiensa opettaman nöyryyden edelleen, vaikka luottaa vahvasti omiin kykyihinsä ja uskoo omaavansa erityislaatuisia taitoja. Hän voi jopa hyökätä auktoriteetteja vastaan puolustautuakseen. Suuttuessaan Fauces voi osoittautua vaaralliseksi, mutta aivan vähästä ei hänen temperamenttinsa kuohahda.
  • Asiat joista pitää/ei pidä: Maahan sitoutuneena elementaalisena olentona Fauces pitää kaikesta, mikä liittyy maahan, esimerkiksi maanviljelijöistä. Hän pitää luonnosta ja luonnonläheisistä olennoista, eikä arvosta sievistelyä. Juuret ja juurekset ovat hänen lempiruokaansa.
  • Lisäksi Fauces on kiinnostunut erilaisista materiaaleista. Hän pitää kovasti kankaista, eritoten värikkäistä, vaikka välillä kulkee itse kovin ryvettyneissä kudelmissa.


Historia

Pohjoisille vuorille, joka järkälemäisinä nikamina on kivettynyt maankuoren selkärangaksi, on arvossa pidetty shamaani perustanut kotinsa. Pater Crustae vetäytyi luoliin jo kauan sitten levottomien näkyjensä ajamana. Päästääkseen ilmestykset pois mieltään vaivaamasta hän kuvasi ne mitä upeimmiksi luolamaalauksiksi pitkin luolien loputtomia kiviseiniä. Maalaukset herättivät Maailman selkärangan asukkien huomiota paitsi näyttävinä taideteoksina, myös ennustuksina ja viesteinä: maalauksista tuli suosittu lähde myyttisen tiedon etsijöille ja kohtaloaan pohtiville.

Shamaanin ei tarvinnut hoitaa tehtäväänsä yksin. Hän oli perheellinen mies. Vaimokseen hän oli saanut hyväluontoisen ja ahkeran värjärin, joka otti kysymättä hoitaakseen maalarin paletin. Vaimo myös vaatetti heidän kaksi lastaan, pojan ja tytön, värikkäillä vaatteilla pikkuvarpaista ylimpään hiustupsuun asti. Ennusteita tai viestejä ei vaimo maailmasta etsinyt eikä liiemmin kaivannut niin kauan kuin maailmassa riitti väriä ja lankaa. Isän ja pojan erikoisista kyvyistä hän tunsi vain ylpeyttä ja kiitollisuutta. Poika, Fauces Crustae, kantoi esivanhempiensa outoja ominaisuuksia. Hän näytti kuin maankuoresta kaivautuneelta: hänen ihonsa oli kallion punertavaa kiveä, silmänsä sen onkaloiden pimeyttä, hengityksensä sen hiekkaista pölyä. Merkillisesti hän kykeni kutsumaan maan voimia luokseen villeihin loitsuihin, joita hän hartaudella harjoitti onkaloiden syvennyksissä. Pikkusisko Usnea ei harjoituksia pannut pahakseen, mutta ilahtui joka kerta, kun veli ehti hänen kanssaan leikkimään. Siihen tarkoitukseen Fauces valmisti hänelle ensin sadoittain, sitten tuhansittain, pieniä savinukkeja, joilla he leikkivät ja pelailivat luolien viileissä yläkerroksissa.

Fauceksen vanhetessa hän keskittyi yhä ankarammin elementaalisen magian harjoituksiin, eikä lapsenmielinen Usnea, joka oli ehtinyt varttua jo neidon ikään, tyynen kärsivällisen luonteensa vuoksi halunnut häiritä veljeään leikeillään. Fauces kuitenkin nautti yhteisistä hetkistä vähintään yhtä paljon kuin siskonsa ja lähti etsimään tätä pitkien harjoitustensa päätteeksi. Usneaa ei vaan näkynyt luolissa eikä äidin värjäämössä, eikä mistään kuulunut hänen helkkyvää kikatustaan. Fauces kiipesi luolastoa ylöspäin ja joutui aivan huudahtamaan hämmästyksestä kiivettyään korkealle tasanteelle, josta purot virtasivat alakerran rotkoihin. Purojen kovertamien urien yllä marssivat savinuket, kaikki siistissä rivissä, pareittain. Ne muodostivat valtavan jonon halki luolaston ylimpien uurteiden, kaikki tuhannet ja niiden jälkeen tulleet uudet tuhannet. Ne kulkivat kauemmas kuin silmä jaksoi siristää pimeisiin syvennyksiin. Fauces lähestyi äitiään kysyäkseen, mitä Usnea on mahtanut ajatella ryhtyessään noin omituiseen työhön. Äiti ehti kuitenkin ensin välittää hänelle Usnean kiitokset uudesta leikistä ja kertoi tämän luvanneen odottaa "toisessa päässä". Fauces ei ymmärtänyt, miksi Usnea luuli hänen järjestäneen nuket, mutta hermostuneena lähti etsimään siskoaan kiipeämällä ja konttaamalla nukke-jonon perässä. Pimeys loppui, tuuli tuntui kasvoilla ja korvissa, hopeinen valo sokaisi silmät ja Fauces seisoi yksin vuorijonon eteläpuolella. Usneaa ei näkynyt, mutta savinuket jatkoivat totisina marssiaan. Fauces käveli niiden mukana Evermoorin suolle asti. Hän muisti kerran Usnealle kertoneensa, että hän hakisi sieltä hienointa savea, joka ei koskaan murene ja joka hopeisena hohtaa kuin kuu korkealla. Siellä hän näki viimeisen saviolennon sulavan lohduttomana suon silmäkkeeseen.

Fauces jäi suolle. Nyt hän vaeltaa lohkareiden, silmäkkeiden, sammalien ja jäkälien välissä, etsien silmillään pieniä savinukkeja tai värjätyn kankaan hapsuja. Iho on jo menettänyt punerruksensa. Hänestä on tullut savenharmaa lohkare, joka puhkuu soiden kosteaa tuulta. Vaeltaja ei tiedä, että Usnea-sisko odottaa häntä jo kotiin sulhasensa kanssa, joka suurena romantikkona oli keksinyt johdattaa neidon luokseen nukkejonolla ja kosinut tätä sitten hiljaisen suon sumussa.

Viikonloppu-D&D