Lumikoira:Nokinäätä

Tämä sivu sisältää roolipelihahmon. Pelaaja: Deva/Mika. Kampanja: Lumikoira

Anttoni "Toni" Oripelto, alias Nokinäätä

Hahmon taustat ja historiaa

Perhe ja Oripeltojen suku

Anttoni syntyi Kassburgin kaupungin Oripeltojen kauppiassukuun perheensä nuorimpana ja hänen etunimensä muuttui kaikkien (paitsi äidin) suussa nopeasti Toniksi tai pikku-Toniksi. Tonilla on kaksi isoveljeä: Tonia kuusi vuotta vanhempi Aleksanteri (eli Aleksi) ja kolme vuotta vanhempi Artturi (eli Arttu). Tonin äiti halusi lapsilleen hienot nimet (sekä uskoi A-alkuisten nimien suojelevan näitä elämän myrskyisellä tiellä), mutta lyhyemmät nimet jäivät käyttöön jo nuorina. Tonin äiti kuoli Tonin ollessa noin viisi vuotias ja isä joutui oman yrityksensä lisäksi hoitamaan yksin koko perhettä.

Muutama sukupolvi aiemmin Oripeltojen suku myi ainoastaan oman tilansa omenoita, mutta Tonin isoisä Henrik kyllästyi maksamaan ulkopuolisille omenoiden kuljettamisesta ja päätti alkaa kasvattamaan myös hevosia. Kymmenien vuosien kuluttua hevosia oli tarpeeksi myytäväksi ja Oripellot alkoivat kuljettamaan omien omenoiden lisäksi muidenkin yrityksien ja yksityisten henkilöiden tavaroita omilla vaunuillaan. Toimintojen laajentuessa ja isoisä Henrikin vanhentuessa, tämä jakoi Oripeltojen yrityksen kolmelle lapselleen: vanhin poika, eli Tonin isä, Einari (jota kutsuttiin yleisesti Einoksi) sai hoitaakseen kaupankäynnin ja tavaroiden kuljetukset, nuoremman pojan Anselmin vastuulle tulivat vanha omenatila ja sen uusi omenaviinitislaamo, kun taas tytär Liisa alkoi kasvattamaan Kassburgin ulkopuolella omalla tilallaan hevosia.

Lapsuus Kassburgissa juoksupoikana

Toni eli melko normaalia lapsuutta Kassburgissa. Päivät menivät pitkälti koulussa, isän yrityksessä auttaen hanttihommissa ja välistä sai nähdä kavereitakin. Tonin elämän ensimmäinen käännekohta tuli, kun sairastunut vanha mies pyysi tätä viemään yhdestä kuparista kirjeen siskolleen kaupungin laidalle. Toni oli veljiensä tapaan perinyt isältään rahan tekemisen taidon ja halun, joten kirjeiden ja muiden pienten tavaroiden kuljettaminen taskurahaksi kävi nopeasti ahkeralle nuorelle miehelle rahan lähteeksi.

Asiat muuttuivat, kun eräs yläluokan edustaja halusi toimittaa rakastajalleen kirjeen, mutta kukaan muu ei saanut nähdä Tonia tai kirjettä. Tonille hiljaa, vaivihkaa ja nopeasti liikkuminen ei tuottanut vaikeuksia ja pian Tonilla oli useita vakioasiakkaita yläluokasta, jotka halusivat toimittaa rakkaus- ja muita kirjeitä salamyhkäisesti. Kasvaneet tulot ja adrenaliiryöpyt kiinnijäämisen pelosta saivat Tonin kasvattamaan taitojaan ja aina vain vähemmän viettämään aikaa kotona isän ja veljien kanssa yritystä pyörittämässä.

Kaikella hyvällä on aina loppunsa. Tonin ura “rakkauden lähettiläänä” sai loppunsa, kun eräs aatelinen sai vaimonsa kiinni itseteosta. Aatelisnainen sai kuitenkin käännytettyä syyn syrjähypystään täysin Tonin syyksi, koska tämä oli "mahdollistanut tällaisen palvelun”. Tonille järjestettiin ansa ja hän jäi kiinni, jonka jälkeen sana levisi nopeasti ja myös muut Tonin asiakkaat käänsivät tälle selkänsä. Aatelinen vaati Tonin isää rankaisemaan poikaansa, koska hän oli selkeästi kasvattanut poikansa huonosti ja edistämään aviorikoksia. Tonin isä ei ymmärtänyt miksi hänen poikaansa piti rangaista muiden teoista, mutta ei myöskään halunnut vaarantaa yrityksensä kaupankäyntiä asettumalla paikallisia aatelisia vastaan. Toni joutui isänsä painostamana kokonaiseksi päiväksi häpeäpaaluun. Mätien vihanneksien ja kalojen sateessa hän lupasi itselleen, että ei tulisi enää tässä kaupungissa aatelisia pokkuroimaan. Tonin isä tahtoi kasvattaa lapsensa henkisesti vahvoiksi ja tästä syystä ei antanut myötätuntoa Tonille tapahtuneesta, vaikka niin olisi ehkä sisällään halunut. Tästä loukkaantuneena Toni pakkasi yöllä tavaransa ja lähti hyvästejä sanomatta pois kaupungista ennen auringonnousua.

Nuoruus Kalaunissa jengiläisenä

Toni saapui lopulta Kuikon pääkaupunkiin Kalauniin. Täällä tämä ystävystyi melko nopeasti Haisuhilleriksi, tai lyhyesti vain Haisuksi, kutsutun pojan kanssa, joka esitteli Tonin vuorostaan nuorisojengiin nimeltä Näädät. Näädät koostuivat suurimmaksi osaksi paikallisista anarkisista teini-ikäisistä nuorista, jotka olivat kyllästyneet arkeensa, vanhempiinsa ja auktoriteettien käskyihin. Tonin liittyessä Näätiin, he tekivät lähinnä pieniä varkauksia ja muita rikoksia, ja näiden tulojen turvin vain joivat alkoholia, lauloivat, nauroivat ja vain hengasivat keskenään.

Näädissä ei ketään kutsuttu tämän oikealla nimellä ja kaikilla jengiläisillä oli jokin näätäeläimen nimi. Toni sai kiiltävän ja lähes mustan tukkansa mukaan nimeksi Nokinäätä. Toni alkoi oppimaan varkaan elämää tekemällä varkauksia ja murtoja, sekä kehittämään kotona oppimiaan taitoja myymällä anastettuja tavaroita eteenpäin ja alkoi myös muodostaa huomaamattaan itselleen verkostoa alamaailmaan. Näädissä Toni vietti monta vuotta elämästään. Joskus Näädät elivät todella korkeasti, kuin olisivat omistaneet koko kaupungin, välistä elettiin palellen ja nälässä, myös aina joskus kaupunginvartiosto sai jonkun kiinni ja eivät he olleet kaukana kuolemastakaan. Silti Näädissä Toni vietti elämänsä parhaat ajat.

Näätiä johti aatelistyttö nimeltään Minkki. Minkki oli luonut myös jengin koodin: ketään ei saisi tappaa, keneltäkään ei saisi ryöstää mitään elintärkeää (jota ilman tämä ei voisi elää tai asian menetys suoraan uhkaisi tappaa tämän), toista jengiläistä ei jätettäisi auttamatta ja muiden Näätien ilmiantaminen olisi kiellettyä. Melko pian Minkin ja Nokinäädän/Tonin välille kehittyi säpinää, joka ei sinänsä ollut harvinaista muidenkin Näätien välillä. Tästä ei kuitenkaan pitänyt jengin suurin jäsen Mäyrä, joka oli itsekin ihastunut korviaan myöten Minkkiin. Mäyrä oli kuitenkin täysin Minkin pauloissa, eikä tämä tahtonut tehdä mitään vasten Minkin käskyjä, jolloin hänen oli vain “tyydyttävä osaansa”. Minkin johdolla, ja Tonin toimiessa oikeana kätenä, Näädät alkoivat kehittymään loppua kohden (tai ihan vain aikuistuessaan) todellisiksi ammattilaisiksi. He toimivat todella hyvin yhteen ja onnistuivat tekemään entistä suurempia keikkoja myös Kalaunin ulkopuolella, sekä tietenkin saivat suurempia saaliita.

Lopulta Näädilläkään ei ollut onnellista loppua. Minkki ja Toni riitelivät, Toni lähti suuttuneena pois kaupungista, sillä välin Näätien tukikohdassa syttyi tulipalo, jonka seurauksena Tonin paras ystävä Haisu kuoli. Minkki alkoi suremaan ja meni vuosien jälkeen takaisin kotiinsa, jonka seurauksena tämän vanhemmat ensin lähettivät tyttärensä pois maasta (ettei päätyisi takaisin kadulle ryöstelemään) ja myöhemmin pakkonaittivat tämän eteenpäin. Toni ja muut Näädät yrittävät etsiä Minkkiä, mutta eivät tätä löytäneet tätä. Lisäksi Toni ja Mäyrä molemmat syyttivät toisiaan tulipalosta, jonka seurauksena Haisu kuoli ja Minkki kadotettiin. Mäyrä epäili Tonin tahtovat kostaa riidan Minkin kanssa, kun taas Toni epäili Mäyrän tahtoneen tappaa kaikki muutkin. Näädät olivat ilman johtajaa, mutta Toni ei tahtonut johtajaksi vaan löytää Minkin, jolloin Mäyrä otti Minkin paikan. Näädät muuttuivat nuorisorikollisista ja taitavista varkaista säälimättömiksi murhaajiksi, jolloin suurin osa muistakin vanhoista Näädistä päätti lähteä jatkamaan elämäänsä Näätien ulkopuolelle.

(Vähän enemmän tietoja Näädistä löytyy erään Näädän kuulusteluraportista.)

Aikuisuus Kuikossa ammattivarkaana

Näätien jälkeen Toni etsi useita kuukausia Minkkiä, mutta kaikki jäljet johtivat umpikujaan. Toni päätti alkaa tehdä uraa Nokinäätänä, jonka avuin saisi kerättyä enemmän pääomaa ja kontakteja, jolloin voisi myöhemmin löytää Minkkinsä. Nokinäätää markkinoitiin erityisesti hankitsijana, joka pystyi etsimään ja hankkimaan henkilöille tavaroita, jotka olivat näiltä hukassa - eli ammattivarkaana, joka ryösti asiakkaiden pyynnöstä toisilta henkilöiltä tiettyjä tavaroita.

Varkaudet Toni on käytännössä keskittänyt ylimpiin säätyihin, eli aatelisiin, papistoon ja velhoihin, koska näiltä varastaessa tiukempien ja haastavampien turvatoimien selättäminen tuo mukana myös suuremman palkkapussin (ja maineen). Tästä syystä Toni on myös vuosien aikana opetellut soluttautumaan entistä paremmin yläluokan sekaan opettelemalla heidän maneereitaan, etikettiä ja puhetyylejä. Vähitellen myös nuoruuden halveksunta näitä korkeimpia säätyluokkia kohtaan on hiipunut, vaikka hän mieluiten viettääkin aikaa keskiluokan kanssa ja työskentelee usein alimpien säätyjen kanssa. Vaikka Toni keskittyy yläsäädyiltä varasteluun, niin lisäksi Toni pyöri satunnaisten seikkailijoiden mukana, joille hänen varkaan taitonsa ovat olleet hyödyllisiä. Lisäksi Tonia ovat kiinnostaneet erilaiset vanhat kielet, esineet ja näiden löytäminen. Toni on myös alkanut lukemaan entistä enemmän vanhoista aarteista käsitteleviä kirjoja.

Toni on pyrkinyt pitämään oman nimensä ja sukunsa erillään Nokinäädän teoista, jotta hänen tekonsa eivät vahingoittaisi omia sukulaisia. Toni ei myöskään suostu omalta perheeltään tai suvun yritykseltä varastamaan mitään (esimerkiksi jos jotain kuljetetaan Oripellon vankkureiden kyydissä), vaikka näin työ ja asiakas vaatisi. Toni on myös vaalinut Minkin tekemää Näätien koodia ja yrittää elää tämän mukaan. Tästä syystä hän ei ota tehtäväksi salamurhia tai ole muutenkaan koskaan tappanut ketään. Samalla tavalla kuin sukulaisten kanssa, Toni tutustui retkiensä aikana varsin moniin kauniimman sukupuolen edustajiin, mutta ei voinut koskaan heille todella kertoa elävänsä kaksoiselämää. Niinpä Toni jätti taakseen melkoisen liudan särkyneitä sydämiä, koska ei halua hänen omien tekojensa kostautuvan läheisilleen. Minkkiä ei Toni silti löytänyt ja Toni uskoikin tämän elävän nyt jossain parempaa elämää. Ehkä niin vain oli parasta.

Tonilla meni myös monta vuotta ennen kuin hän palasi ensimmäistä kertaa kotiinsa. Valitettavasti liian myöhään, sillä isä oli kuollut edellisenä talvena ja isoveljet olivat perineet koko perheyrityksen. Aivan perinnöttä Toni ei kuitenkaan jäänyt, sillä Tonille isä Eino oli jättänyt kirjeen, jossa pyysi pojaltaan anteeksi menneitä ja toivoi tältä joskus ymmärrystä omista teoistaan, sekä sormuksen, joka oli kuulunut Tonin isoisoisoisälle Rosantajalle. Eino kertoi kirjeessä myös sormuksen taustoista ja Toni kiinnostui välittömästi suvun (tähän mennessä) suurimmasta seikkailijasta. Isoveli Aleksi olisi silti ottanut mielellään Tonin takaisin kotiin, mutta Arttu kertoi kahden kesken Tonille kuinka hän halveksi tätä, kun Toni jätti isän ja veljekset vuosia sitten, eikä tahtoisi olla Tonin kanssa missään tekemisissä. Toni päätyi taaskin jättämään vanhan kotitalonsa vähin äänin yön aikana. Toni käytti viimeisinä vuosina paljon aikaa myös Rosantajan tietojen ja tavaroiden etsintään, mutta jäljet ovat vuosien aikana pahasti kadonneet.

Tapaus Nokinäätä ja Harnigin aateliset

Vähän sen jälkeen, kun Toni oli käynyt kotona ja saanut isoisoisoisänsä sormuksen, Tonin elämä otti taas uuden käännöksen, joka myös johti Nokinäädän kaikkein kuuluisimpaan keikkaan. Vaikka kohdekin oli melko arvokas, niin keikan teki tulevaisuuden kannalta tärkeäksi se, että keikan takia/ansiosta Toni sai arkivihollisen, etsintäkuulutuksen, sekä itselleen sen hetken tärkeimmän ystävän ja tukijan.

Harnigin kreivi Greharg isännöi maanomistajaritarinsa häitä omalla kesäkartanollaan. Näyttääkseen suosiotaan tärkeälle alaiselleen, kreivi oli pyytänyt morsiamelle lainaksi kuninkaallista tiaraa, jota oli tätä ennen käyttäneet useat prinsessat omissa häissään. Tiara ei ole millään tavalla maaginen, mutta sen kadottamisesta kreivi saisi hyvin suuren poliittisen selkäsaunan kuninkaan polvella. Vastuun tiaran vartioinnista koko juhlallisuuksien ajaksi kreivi oli jättänyt omalle pojalleen varakreivi Linnartille. Nokinäädän palkannut henkilö ei aikonut myydä tiaraa, vaan kiristäisi kreiviltä jotain tiaran palautusta vastaan.

Toni ei halunnut pilata syyttömän tytön hääjuhlaa viemällä tiaraa ennen vihkimistä, joten päätti kaapata tiaran vasta hääjuhlien loppupuolella. Kun tuore morsian meni hetkeksi aikaa vilvoittelemaan suurelle parvekkeelle, häntä lähestyi tuntematon komea mies, joka halusi tulla henkilökohtaisesti onnittelemaan kaunista morsianta. Keskustelu ei kestänyt pitkään ja päättyi käsisuudelmaan, mutta vasta palatessaan takaisin juhliin muut juhlijat huomasivat morsiamen tiaran kadonneen hänen päästään. Toni oli tutkinut pakoreitin etukäteen ja hänen tarvitsi päästä ainoastaan tyhjään torniin, jossa hänen köytensä odotti. Sieltä nopea laskeutuminen alas kartanon vartioimattomalle sivustalle, nopea juoksu ruusupuskien ohi metsään ja vartijoilla ei olisi toivoakaan löytää häntä. Tyhjän tornihuoneen sijaan tornissa odotti hiukan yllättynyt noin nelikymppinen aatelisnainen. Nainen huomasi ensimmäiseksi Tonin kädessä olevan tiaran ja hänen kämmenellään alkoi loistamaan sininen pallo. Ennen kuin Toni ennätti keksiä mitään tekosyytä, pakosuunnitelmaa, iskurepliikkiä tai edes viimeisiä sanojaan, käski nainen hyvin painokkaasti Tonia sulkemaan oven ja riisumaan vaatteensa.

Tonin onneksi kreivittären sisko Friederika oli tullut rauhoittumaan torniin, koska hänen veljenpoikansa varakreivi Linnart oli loukannut häntä juhlien aikana. Kiistaa oli tullut siitä, saisiko Friederika kokeilla tiaraa itse, kun morsian ei sitä käyttäisi. Eihän itse aikonut vielä mennä naimisiin, mutta häntä tietenkin kiehtoi miltä näyttäisi olla prinsessa. Friederika huomasi myös varkaan olevan varsin komea ja olihan tässä juhlallisuuksien aikaan ennättänyt vähän himokin iskeä, joten hän tajusi saavansa nyt monta kärpästä yhdellä iskulla.

Hyvin spontaanisen lemmenhetken rikkoi varakreivi Linnart, joka tuli hakkaamaan tornin ovea ja pyytämään tädiltään apua varkaan etsimiseen. Kuultuaan oven läpi tätinsä avun(?)huudot, onnistui nuori varakreivi rikkomaan oven. Tällä välin Toni oli juuri saanut housut jalkaansa, toiseen käteensä tiaran velhottaren päästä ja pyrki tornin ikkunasta ulos niin nopeasti kuin pystyi. Tonin köysi oli tornissa, kuten hänen muutkin varusteensa, ja touhut erittäin kiihkeän naisen kanssa olivat kestäneet sen aikaa, että hän näki tornin katolla istuessaan koko kartanon ympäri kulkevat etsintäpartiot. Pako ei olisi enää mahdollista ja Toni alkoi miettiä hyviä viimeisiä sanoja, jotka hirttolavalla saisi sanoa.

Yllättäen tornin ikkunasta alkoikin kuulua huhuilua. Naisen ääni myös torui, että oli rumaa jättää kesken jotain mikä oli aloitettu. Velhotar oli onnistunut huijaamaan veljenpoikaansa ja oli kertonut tälle joutuneensa vastentahtoisesti tämän varkaan raiskaamaksi. Linnart oli poistunut tornista, lupasi tädilleen etsiä tämän Sopulin - koska Toni meni hämmentyneenä esittäytymään Friederikalle Soopeliksi - ja jätti tornin juurelle vartijan, jotta tämä raiskaaja-varas ei pääsisi takaisin häiritsemään selkeästi nyt omaa rauhaa tarvitsemaa tätiään. Velhotar lupasi auttaa Tonin pois kesäkartanolta… mutta vasta huonosti nukutun yön jälkeen.

Aamulla Toni piiloutui Friederikan matka-arkkuun ja sai ahtaan kyydin pois Harnigien kesäkartanolta. Toni toivoi pääsevänsä karkuun vielä joku päivä nuoreen lihaan humaltuneelta puumalta, mutta päästyään velhottaren omaan torniin Maraan, jossa prinsessaleikit jatkuivat vielä yhden yön ajan, Toni alkoi kiinnostua kaikesta mitä velhotar osasi. Aluksi Friederika kutsui Tonia takaisin vain pelehtiäkseen tämän kanssa, lähettäen matkaan pieniä lintuja tai muita elämiä, jotka alkoivat kasvamaan kooltaan ja muuttua agressiivisemmiksi, jos Toni ei lähtenyt pian kohti Maraa ja Friederikan tornia. Toni halusi oppia Friederikalta taitoja, jotka voisivat auttaa häntä paremmin varastamaan asioita, kuten mieli- ja salavihkaisuustaikuutta, ja myös Friederikan henkilökohtainen kirjasto olivat Tonin mieleen. Ja jos ihan totta puhutaan, olihan seksikin aivan loistavaa Friederikan kanssa, eikä sängystä tai kylpypaljusta puuttunut ainakaan mielikuvitusta. Velhottarella ei ollut mitään sitä vastaan, että Toni oppisi taikuutta ja tämä voisi auttaa häntä muutenkin omien agendojensa edistämisessä, kunhan aina palkkio tehtyyn työhön menee tasan.

Linnartin etsiessä Nokinäätää, jolloin samalla koko Harnigin kreivikuntaan laitettiin hänestä etsintäkuulutus ihan hyvällä löytöpalkkiolla, ei ollut yhtään haitaksi saada edes yksi liittolainen. Tiarakin palautui lopulta takaisin oikeille omistajille, mutta se se ei Linnartia hidastanut, sillä hän halusi kostaa tätinsä ja sukunsa kunniaa loukanneelle roistolle. Friederikan ja Tonin välille kasvoi vahva ystävyyssuhde, jonka tulevaisuuden kestävyydestä tai muotoutumisesta on vaikea sanoa mitään, mutta keskenäinen luottamus tapahtumiin on molempien etujen mukainen.

Mielipiteet muista hahmoista

Thamior

Thamior on hyvin uniikki olento, sillä Kuikon alueelta ei tiedettävästi löydy toista haltiaa, joka toimii sekä velhona, että Pyhän Seitsikon pappina. Haltioita ei muutenkaan ole liiaksi asti Kuikon alueella, saati niin korkea-arvoisissa tehtävissä. Tästä syystä Thamior kiinnostaa monia eri henkilöitä ja ryhmittymiä, kuten myös joitain Tonin kontakteja. Haltia toimii erittäin hyvin tulipallotykkinä, kuin myös parantajana. Hän myös usein toimii ryhmän moraalisena omanatuntona (ainakin kun puhutaan vaikkapa kuolleiden kunnioittamisesta), mutta toisaalta häntä ei usein tunnu haittaavan rikollisten tai hiisien polttaminen elävältä tulipalloillaan... ja jos Tonin rikokset eivät riko mitään kirkon lakeja ja ajavat ryhmän etuja, niin Thamior on usein varsin myötämielinen niihin. Thamior on usein täynnä yllätyksiä.

Sirval Hiekkakärry

Myös maailman vahvin puolituinen on täysin uniikki yksilö. Tuon tittelin Sirval oli saanut kauan ennen kuin Toni oli häntä edes tavannut, mutta Sirvalin voimien kasvaessa hän nykyään kilpailee jo maailman vahvimman olennon tittelistä. Vahvuutensa lisäksi Sirval on puolituisten tapaan varsin nopea ja ketterä, eikä tämän kiipeilytaitoja edes hidasta raskas panssari, joka päällä hän tuntuu menevän minne vain. Vielä jos päälle lasketaan Sirvalin lentokengät, joilla hän pystyy lentämään ilmojen halki kuin tuuli ja iskemään taivaalta vastustajien kimppuun, niin hän on todellakin kuin yhden miehen puolituisen armeija. Sirval on muutenkin oikein oivaa seuraa ja todellakin se henkilö, jonka tahtoo ottaa mukaan tuntemattomille, pimeille kujille tai tappelemaan jättimäisiä hirviöitä vastaan. Puolituisella on selkeä näkemys uskontoja ja niiden tärkeyttä vastaan, mutta hän ei asiasta usein riitele Thamiorin kanssa, joten he ovat tainneet päästä ainakin jonkinlaiseen ymmärrykseen siitä, että he ovat Thamiorin kanssa eri mieltä asioista.

Sir Ahma

Ulkoisesti Sir Ahma näyttää kuin keneltä tahansa nuorelta, aateliselta sotilaalta tai komentajalta. Ei tarvitse vaihtaa montaa sanaa Ahman kanssa, kun huomaa tämän olevan varsin henkisesti ongelmallinen nuorimies, joka rakastaa järjestystä, sopimuksia ja asioiden tekemistä “kuten kuuluu tehdä”. Tästä syystä Ahma on tapana “kadottaa jonnekin” ennen kuin Toni tekee jotain rikollista, jotta Ahma ei asetu itse ongelmaksi. Lisäksi Ahma palvoi aiemmin outoa Seitsikon ulkopuolista jumalaa, Pareksusta, joka nähtävästi muuten olisi “kiva”, mutta Ahman isä Gumarik on tämän jumalan pääpappi ja Ahma ei tahdo olla isänsä alaisuudessa. Tästä ja parista muustakin syystä Ahma tahtoisi muuttaa koko Pareksusta ja ehkä ottaa isänsä paikan khalifina.

Ahma omistaa oman linnan, paljon alueita Kuikosta (paljon enemmän kuin monet korkeampiarvoiset aateliset), tykkää noidista, tällä on iso miekka, joka “vanhentaa” haavoittaessaan ja Ahmalla on sen verran suuria ongelmia käyttäytyä naisten seurassa (ehkä tätä ei isä koskaan opettanut?), että jopa hänen seksuaalinen suuntautuminen on monelta taholta kyseenalaistettu. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, niin Toni tahtoo silti ilman taka-ajatuksia auttaa kaikin mahdollisin keinoin (paitsi tappamalla) Sir Ahmaa hänen tavoitteissaan, joihin kuuluu ainakin Paronin arvonimen saaminen. Kunhan Ahma ei lähde kilpailemaan Luisesta...

Oskar Lumiparta

Yhdellä silmällä pärjäävä kääpiösamooja on ehkä ryhmän kaikkein normaalein jäsen. Ei ehkä ihmisten standardeilla, mutta hän tuntuu olevan kuin yhdistymä kaikkia tarinoita, mitä ukki Henrik kertoi Tonille pienenä kääpiöistä. Oskar rakastaa kultaa, ryyppäämistä, on varsin äkkipikainen, kertoo erittäin mielellään tarinoita seikkailuistaan ja tapoistaan, pettyy aina kun naisella ei kasva partaa, sekä hänen ratkaisuunsa kaikkiin ongelmiin kuuluu ongelman lyöminen kirveellä - joka lasketaan valitettavan usein siksi "ainoaksi ratkaisuksi tilanteeseen". Oskar on varsin helppo houkutella mukaan ongelmiin ja kääpiö tuntuu myös yhtä usein houkuttelevan Tonin ongelmiin. Toni löysi Oskarille myös täydellisen kääpiönaisen ja Toni nyt odottaa innolla, että mihin suuntaan suhde Gunilla Kuparisydämen kanssa etenee. Tosin voi olla täysin mahdollista, että Toni ennättää kuolla ensin vanhuuteen, ennen kuin mitään merkittävää ennättää tapahtua, joten ehkä tässäkin joutuu vielä puhemieheksi.

Nokinäädän kontaktit

Sukulaiset

Isä Eino: Tonin isä, oikealta nimeltään Einari. Toimi Oripeltojen suvun kuljetus- ja varastointitoimintojen päällikkönä kuolemaansa asti. Kasvatti oman isänsä tapaan poikiaan kurilla ja järjestyksellä, koska halusi poikiensa jatkavan ja kasvattavan suvun yritystä, joka lopulta johti Tonin karkaamiseen kotoa. Isä ennätti kuolla ennen kuin Toni palasi kotiin vuosia myöhemmin ja antoi perinnöksi anteeksipyynnön, sekä isoisoisoisä Rosantajan sormuksen.

Äiti: Tonin äiti ja Einon puoliso. Kuoli Tonin ollessa viisivuotias.

Veli Aleksi: Tonia kuusi vuotta vanhempi isoveli, oikealta nimeltään Aleksanteri. Toimii nykyään Oripeltojen suvun kuljetus- ja varastointitoimintojen päällikkönä. Hyvin samanlainen kuin isänsä, eli täysillä urassaan kiinni ja pitää bisneksien pyörittämisen ensimmäisenä mielessään. Hän kuitenkin toimii kuin “unelmamies” eli aikaa löytää tarpeeksi perheelle, kaikki naapurit kehuvat kuinka hyvä mies Aleksi on ja myös sukulaiset saavat häneltä lämpöä. Aleksi pitää isänsä tapaan veljensä Artun kanssa välit paljon kireämpinä, koska he pyörittävät samaa yritystä ja päätökset eivät aina ole yksimielisiä. Aleksilta löytyy kaksi tytärtä, rakas vaimo ja oma rakastajatar, jonka luona voi käydä nollaamassa stressaavaa elämää.

Veli Arttu: Tonia kolme vuotta vanhempi isoveli, oikealta nimeltään Artturi. Hoitaa Oripeltojen suvun kuljetus- ja varastointitoimintojen talousasioita. Arttu on lähes kaikessa tasaisen keskinkertainen, eikä oppinut asioita läheskään yhtä nopeasti kuin veljensä, ja tästä syystä vanhemmat eivät myöskään huomioineet Arttua yhtä paljon. Katkera Tonin karkaamisesta maailmalle, koska ei itse uskaltaisi lähteä suvun omaisuuden turvasta, mutta toivoisi silti pääsevänsä pois nykyisestä elämästään. Isä myös otti Tonin karkaamisen jälkeen Artun silmätikukseen ja Aleksin puolustaessa veljeään Arttu katsoi Aleksin vain säälivän tätä. Arttulla on silti veljiensä tapaan vahva kiinnostus rahaa kohtaan, sekä kovat neuvottelun ja tinkimisen taidot, joten isä laittoi Artun vastuuseen yrityksen taloudesta ja kirjanpidosta. Tämä ei ollut paras idea, sillä nyt yrityksen rahakirstusta valuu rahaa Artun “omiin projekteihin”. Artun tekemiset ja todelliset aikomukset ovat tällä hetkellä vielä tuntemattomat.

Eno Anselmi: Toimii vielä Oripeltojen suvun omenatarhojen ja viinitislaamon päällikkönä. Nykyään keskittyy enemmän jälkimmäisen tuotteiden maisteluun ja päiväuniin omenapuiden varjossa, jolloin päivittäiset hommat pyörivät Anselmin vaimon ja lasten voimin.

Täti Liisa: Toimii Oripeltojen suvun hevoskasvattajana. Tilalta tulee hyvälaatuisia työ- ja ratsastushevosia. Liisalla on kolme tytärtä ja hänen miehensä on lähtenyt aikoja sitten toisen naisen matkaan. Olisi luultavasti Kuikon yksi parhaimpia hevosen käsittelijöitä, jos olisi ikinä osallistunut tällaiseen kilpailuun.

Serkut Mirka ja Sarka: Noin Artun ikäiset kaksoset, Liisa-tädin vanhimmat tyttäret. Auttavat äitiään kasvattamaan Oripeltojen suvun hevosia. Erittäin viehättäviä naisia, jotka ovat molemmat naimisissa ja nuoria lapsiakin löytyy. Kaksoset näkivät nuoremman siskonsa ihastuksen Tonia kohtaan ja tästä syystä ovat pienestä lähtien aina kiusanneet siskoaan tunkeutumalla tahallaan Tonin seuraan ja kertovat äänekkäästi aikomuksistaan “ottaa Tonin miehekseen ja jakaa Tonin keskenään”. Toni on tottunut tähän ja pitää sitä vitsinä, vaikka onkin imarreltu kauniiden naisten huomiosta. Olivat varsin kylmiä Tonin veljeä Arttua kohtaan.

Serkku Liinu: Liisan nuorin tytär, auttaa siskojensa tapaan äitiään kasvattamaan Oripelojen suvun hevosia. Liinu on kaunis ja viehättävä nainen itsekin, vaikka jääkin siskojensa varjoon. Liinu oli pienenä ihastunut serkkuunsa Toniin, josta tämän siskot jaksavat vielä vanhanakin kiusata. Vaikka vuosia ennätti kulua erossa, niin Liinu ihastui uudestaan Toniin, kun he taas tapasivat. Toni pitää Liinua erittäin läheisenä serkkunaan, mutta ei todellakaan tajua/huomaa Liinun ihastusta, vaikka tämä kuinka yrittää vihjailla asiasta (Toni pitää tätä serkkunsa vitsinä), josta syystä Toni on vahingossa mennyt satuttamaan Liinua, kun on kertonut omasta ihastuksestaan Luiseen. Erityisesti Oskar on yrittänyt houkutella Liinua muuttamaan Ahman linnoitukselle, jossa voisi alkaa kasvattamaan omia hevosiaan - ja tietenkin olemaan lähempänä Tonia ja näin valloittaa Toni itselleen.

Isoisä Henrik: Suvun suurin pioneeri, joka isänsä avustuksella kasvatti suvun yrityksen pelkästä omenoiden myymisestä hevosten kasvatus, kuljetus- ja varastointiyritykseksi. Henrik teki erittäin kovasti töitä suvun eteen ja hän halusi epäitsekkäästi jättää parhaan mahdollisen perinnön lapsilleen. Henrik kuitenkin suhtautui seikkailijoihin paljon myönteisemmin, kuin oma isänsä tai omat lapsensa, joten hän yritti selvittää mitä Henrikin isoisälle Rosantajalle tapahtui. Hän sai lapsena Jaakko nimiseltä mieheltä Rosantajan sormuksen (jonka kanssa Henrikin isä ei tahtonut olla missään tekemisissä), mutta yrittäessään etsiä aikuisena Jaakkoa, oli tämä ennättänyt kuolla ja kaikki hänen omaisuutensa olivat huutokaupattu, mukaan lukien esineet jotka olivat kuuluneet isoisä Rosantajalle. Henrik ei löytänyt enää ostajia, mutta kertoi tarinan poikansa lisäksi (jota ei Henrik isän tyyliin seikkailijat voineet vähempää kiinnostaa) nuorelle pojanpojalleen Tonille, kun tämä oli vielä lapsi. Henrik teki raskasta työtä suvun eteen niin pitkään kuin hänen kroppansa jaksoi ja kuoli rakkain lapio kädessään ennen kuin Toni karkasi kotoaan.

Isoisoisoisä Rosantaja: Suvun toistaiseksi suurin seikkailija. Jätti elämänsä Kuikossa taakseen ja lähti vartioimaan karavaania Utujen Metsän toiselle puolelle, josta ei ikinä palannut takaisin. Tapasi siellä nähtävästi miehen nimeltä Jaakko/Yaghod, josta tuli Rosantajan toinen rakkaus. Rosantajan kuoltua Jaakko palasi Kuikoon tuomaan takaisin hänen tavaroitaan, mutta palautti suvulle ainoastaan Rosantajan oman sormuksen. Toni sai seikkailijaryhmänsä avustuksella kerättyä melkein kaikki Rosantajan maagiset esineet, jotka johdattivat lopulta viimeisen esineen luokse. Esineiden yhdistyttyä Rosantajan henki ilmestyi, joka halasi Tonia ja katosi tämän jälkeen. Tonilla on tarkoitus löytää Rosantajan (mahdollinen) aarre, sekä tuoda Rosantajan jäämistö samaan hautaan hänen rakkaan Jaakkonsa kanssa, jotta he voivat viimein olla taas yhdessä.

Näädät

Minkki: Oikealta nimeltään Luise, Kalaunissa asuvan varakkaan maanomistajaritari Tiemo Gelthoffin ainut tytär. Näätien alkuperäisjäsen, perustaja ja ensimmäinen johtaja. Tonin rakkauden kohde. Osaa kertoa tarinoita, jotka aivan kuin muodostuisivat kuulijan päähän kuvina. Hyvä johtaja, mutta hiukan liian anarkistinen ja pasifistinen luonne (ainakin nuorena). Näätien jälkeen pakkonaitettiin Saukilaiselle aateliselle, jonka kanssa sai myös pojan. Sekä mies että poika kuolivat kulkutautiin, jonka jälkeen Luise palasi takaisin Kalauniin (oltuaan poissa noin kymmenen vuotta). Hänet oli luvattu Tonin arkiviholliselle Linnartille puolisoksi, mutta Tonin “paluu” sai lopulta Luisen jarruttamaan tilannetta. Sir Ahmaa käytettiin puolisoehdokkaana Luiselle ja lopulta Linnart päätyi perumaan kihlauksen. Haaveilee vakoojamestarin urasta ja ehkä myös elämästä Tonin kanssa...

Mäyrä: Oikea nimi ei ole tiedossa, eikä henkilön alkuperästäkään ole kuin huhuja. Valtavan kokoinen ihminen, jonka iho on musta kuin terva, mutta on myös kokoisekseen yllättävän ketterä ja hyvä pysymään piilossa varjoissa. Toimi Näädissä lihaksena ja viimeisenä ratkaisuna ongelmiin. Pystyy voimillaan tappamaan miehen paljain käsin. Sosiopaatti ja sadisti. Näätien toinen johtaja. Minkin katoamisen jälkeen Mäyrä on ottanut elämässään alfauroksen paikan ja tekee kuten häntä kiinnostaa. Nykyiset tekemiset tai olinpaikka ovat tuntemattomat.

Ahma: Oikealta nimeltään Roopertti/Roope Joentörmä, Näätien alkuperäisjäsen. Toimi Näädissä esteenä ja rettelöijänä. Joutui epäonnistuneen keikan jälkeen kiinni ja Roopea odotti kuolemantuomio. Jostain syystä vältti sen ja toimii nykyään Kuikon kuninkaallisena samoojana.

Lumikko: Oikealta nimeltään Anna, vanhemmat räätäleitä, Näätien alkuperäisjäsen. Näädissä Lumikko toimi nuorena harhauttajana, sekä myöhemmin viettelijänä. Näätien jälkeen Lumikko vaihtoi nimensä Elohiireksi ja työskentelee ainakin “Luuta” nimiselle alamaailman välittäjälle. Toni meni vahingossa sekoittamaan tämän kaksi nimeä ja kutsui tätä Lumihiireksi, jonka jälkeen Tonin on pitänyt jatkossakin kutsua häntä Lumihiireksi. Lumihiirellä näyttäisi olevan selkeästi haluja Tonia kohtaan, vaikka Toni ei tuttuun tyyliin sitä tajuakaan.

Haisuhilleri/Haisu: Oikealta nimeltään Anssi Punapelto, vanhemmat leipureita, Näätien alkuperäisjäsen ja usein kutsuttu lyhyesti “Haisuksi”. Tonin entinen paras ystävä, joka kuoli tulipalossa, jonka seurauksena Minkki “katosi” ja Näädät muuttuivat täysin. Palaneesta talosta löytyi palanut ruumis, mutta sitä ei pystytty tunnistamaan Haisuksi. Aina käydessään Kalaunissa Toni käy muistelemassa palaneen raunion (sataman huonolla alueella oleva rakennus, jota ei ole vieläkään uudelleenrakennettu) luona edesmennyttä ystäväänsä.

Kärppä: Oikealta nimeltään Samu, orpo, viides Näätien alkuperäisjäsenistä. Toimi Näädissä juoksijana ja oli jengin nopein ja ketterin. Jäi kiinni ja joutui nuorena vankilaan. Nykyiset tekemiset tai olinpaikka ovat tuntemattomat.

Harnigin aateliset

Kreivi Greharg: Harnigin kreivi. Ei kanna poikansa tapaan Nokinäädälle kaunaa, mutta olisi varmasti tyytyväinen, jos saisi Nokinäädän vastuuseen teostaan.

Varakreivi Linnart: Kreivi Grehargin poika ja tämän ensimmäinen perillinen. Kantaa pahasti kaunaa Nokinäädälle ja on luvannut tälle pitkän ja tuskaisen kuoleman. Joko tahallaan tai vahingossa kutsuu Nokinäätää “Sopuliksi” (nokinäätä = soopeli ~ sopuli). Luise kihlattiin Linnartille, mutta Luise ei innostunut itse tästä. Viimeinen niitti oli, kun Toni ja Linnart kaksintaistelivat kuninkaan linnassa, jonka onneksi Thamior keskeytti (Toni oli silloin pahasti tappiolla). Nykyään on menossa naimisiin Sir Ahman serkun kanssa.

Velhotar Friederika Vedenpetto: Kreivi Grehargin sisko, varakreivi Linnartin täti ja Tonin opettaja & ystävä “eduilla”. Opettanut Tonille taikuutta, sekä pitää Tonia parhaimpana “lelunaan”. Halujen syttyessä runsaalla mielikuvituksella varustetulla puuma-velhottarella on ollut tapana kutsua Toni paikalle pienien, puhuvien eläimien toimesta tai hän piipahtaa yllättäen itse paikalle. Friederika tuntuu nauttivan erityisesti silloin, kun saa Tonin oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Tonin ja Friederikan suhde on säilynyt vuosien ajan pelkästään lihallisena, joka on sopinut kummallekin osapuolelle, vaikka molemmat myös auttavat toisiaan tarvittaessa makuukammarin ja kylpypaljun ulkopuolella - kunhan ensin “vastapalveluksesta” sovitaan.